Lyhyesti... Olemme olleet yhdessä 17 vuotiaasta, nyt tulee 18 vuotta täyteen. Kesällä miehelläni oli jonkinkaltainen "suhde" työkaveriinsa, jonka esitti olevan ystävyyttä (kuten tavallista). Soittelivat ja mieheni kyläili tämän naisen luona. Kun asia minulle selvisi, mies valehteli kaiken minkä pystyi valehtelemaan. Jäi kuitenkin kiinni ihan kaikista valheistaan loppupelissä. Varsinaista seksiä en voinut todistaa. Mieheni halusi jatkaa avioliittoa ja sanoi, ettei elämässä mikään ole tärkeämpää. Itse halusin erota. Kului muutama kuukausi ja jälleen selvisi, että mieheni oli pitänyt yhteyttä tähän "ystäväänsä" soittamalla. Kieltää kaiken kuten aikaisemminkin. Sanoo, että rakastaa maailmassa eniten minua ja ei voisi elää ilman rakkauttani. Tilanne on ollut nyt hyvin kriittinen ja olen halunut lähteä kun en kerta ole voinut luottaa. Mieheni paapoo ja hieroo...silittelee ja itkee (itkenyt ei ole 18 aikana kuin kolmesti)...sanoo rakastavansa..ostaa kukkia (18 ruusua jokaisesta ihanasta yhteisestä vuodestamme) ja lahjakortteja. Pitää kainalossaan ja hellii ihan pilalle.. En tiedä mitä ajattelisin. Onko mies todellakin tuon naisen kanssa vain ystävä? Onko hän tosissaan minun kanssani? Mitä minun pitäisi uskoa?
Voiko miestä
11
2333
Vastaukset
- minkä kerkiää
lahjat/paapominen ovat yritys saada omatunto rauhoittumaan. Usko tai älä!?!
- "ymmärtää"
on pointti, jos haluaa jatkaa kanssani kun voisi olla tuon toisen naisen kanssa...antaisin hänelle tarvitsemansa vapauden, mutta kun ei kelpaa.. Voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Eikö se ole tavallista jos on ihastunut tai rakastunut toiseen, niin entinen elämä jää silloin?
- minkä kerkiää II
"ymmärtää" kirjoitti:
on pointti, jos haluaa jatkaa kanssani kun voisi olla tuon toisen naisen kanssa...antaisin hänelle tarvitsemansa vapauden, mutta kun ei kelpaa.. Voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Eikö se ole tavallista jos on ihastunut tai rakastunut toiseen, niin entinen elämä jää silloin?
Pointti on se, että jos menee pieleen sen toisen kanssa, niin voi "palata" luoksesi ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Toivottavasti ymmärrät tarkoitukseni. - suski
minkä kerkiää II kirjoitti:
Pointti on se, että jos menee pieleen sen toisen kanssa, niin voi "palata" luoksesi ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Toivottavasti ymmärrät tarkoitukseni.Minä petän miestäni ja lähtisin liitosta jos uskaltaisin.... mutta kun maailma on täynnä kaheleita ja nyt kotona on yksi suht normaali, niin haluan pitää hänet ainakin toistaiseksi. Ehkä tässä matkanvarrella tutustun paremmin rakastajaani ja uskallan heittäytyä hänen matkaan täysillä, mutta toistaiseksi tämä on hyvä ratkaisu mulle. Tosi julmaa & itsekästä yms yms, tiedän, mutta näin se vaan on. Jos jäisin kiinni, niin varmasti vannoisin ja vakuuttaisin tulevaa uskollisuutta, enkä kuitenkaan pitäisi lupaustani.
- niin meilläkin
Vaikuttaisi siltä, että miehesi on tosissaan sinun kanssasi käytöksensä perusteella. Jos tuo käytös vielä on pysyvää, niin sitä paremmalla syyllä miehesi haluaa jatkaa liittoanne.
Minun mieheni piti myös kännykkäyhteyttä erääseen naiseen. Sanoi minulle, että hän vain haluaa auttaa tätä naista, koska hänellä on niin vaikeaa oman miehensä kanssa. Välimatka on sen verran pitkä, etteivät ainakaan tapaile. Mutta silti tuntui pahalta, kun hän oli soittanut kotipuhelimesta 1,5 tunnin puhelun tälle naiselle, kun minä itse olin konsertissa, johon olin pyytänyt myös häntä mukaan. Olen sitä mieltä, että miehet valehtelevat niin kauan, kun jäävät kiinni ja vielä senkin jälkeen. Mutta jos käytös osoittaa, että välittää, niin luulisi, ettei ole huolta. Meillä taas ei käytös minua kohtaan ole ollenkaan ystävällistä.- "ymmärtää"
näköjään riittää tälläkin saralla. Ikävää kuulla, että olet joutunut tuon kokemaan, ja tiedän kuinka piinallista on tietää asioita, joita ei haluaisi tietää. Minuakin loukkasi kovasti kun oli soittanut sellaisena päivänä tuolle naiselle kun meillä oli ollut aivan ihana päivä yhdessä. Tuntui, että oli vain odottanut hetkeä jolloin pääsee soittamaan. Todella loukkaavaa. Silti mies on kuin ihan eri maailmasta kuin aikaisemmin, todella osoittaa rakkauttaa monin eri keinoin, myös siivoamalla, viemällä syömään ulos ja jopa lähtisi harrastukseeni mukaan josta aikaisemmin sanonut, ettei koskaan tule lähtemään mukaani. Mieheni todella haluaisi "muuttua"...mutta kait näitä heikkoja hetkiä sitten on kun tekee mieli soittaa. Ymmärrän ystävyyden todellakin ja meillä on ollut aina hyvä, vapaa suhde. Salailusta en vain pidä.
pettää minkä kerkii, hän yrittää tehdä kaikkensa että saa pitää sinut, kuin myös tämän toisenkin naisen! tuollanen lahjonta yms.. on tosi läpipaistavaa, jätä tuollainen mies!
- "ymmärtää"
voit olla todellakin oikeassa, näinhän olen itsekin uskonut ja ajatellut. Nyt tuolla naisella on kuulema miesystävä, jonka kanssa olleet muutaman kuukauden yhdessä... Olisi niin helppoa pakata kassi ja antaa heidän olla yhdessä, mutta kun mies ei halua.
- pitää
varmaan lopettaa kaikkien kukkien ja lahjojen antaminen vaimolleni, jos se aiheuttaa tälläistä epäilystä. Siitä onko miehelläsi toinen nainen, ta ipettääkö hän sinua, en osaa sanoa. Mutta jos vaimoni lukisi ja varmaan lukeekin näitä viestejä, niin mitäköhän hän minusta nyt ajattelsisi. "Kaikki miehet pettää jos vain tilaisuus koittaa" sanotaan. No onneksi en ole vielä sellaiseen tilaisuuteen törmännyt, jos se noin kerran on.
Voi voi
- ei ymmärrä
kysyisin sinulta "petetty" voiko tuollaisen koitosen jälkeen toiseen vielä vilpittömästi luottaa. eikö sitä sit epäile koko ajan uudestaan ja parisuhde myrkyttyy?? olen joskus ajautunut toisen naisen rooliin ja mies kertoi olevansa eroamassa vaimostaan ja valehteli minulle ummet ja lammet pitkittääkseen meidän alkavaa suhdetta ja minä hölmö tietenkin uskoin, kun tietty olin ihastunut tähän mieheen. tätä jatkui jonkin aikaa ja lupasin odottaa miestä, kunnes ero olisi selvä. sitä eroa ei tullut ja minä sain auki silmäni, ettei tämä mies ollut aikonutkaan koskaan erota ! panin miehelle ehdot joko minä tai vaimosi. hän halusi pitää molemmat, mutta minulle se ei sopinut, en halunnut olla se toinen nainen. sinkku olen edelleenkin ja sinkkuna tulen varmaan pysymäänkin, en ole törmännyt vieläkään semmoiseen mieheen joka olisi vapaa ja rehellinen. täytyy vaan sanoa, et minun kohdalleni on osunut aina ne varatut. ja ne ovat olleet juuri niitä innokkaimpia pettäjiä, kun kaikkienhan mielestä sinkulle kelpaa kaikki mahdolliset miehet, vaikka vain yhdeksi yöksi. ja sitten kun ilmoittaa, että en halua mukaasi, koska olet varattu nämä miehet tuhahtaa et pidä tavaras !! tiedoksi vaan, että kyllä meitä sinkkujakin on paljon jotka joutuvat petetyiksi ja pettymään miesten valehtelujen takia.
- "ymmärtää"
pahoillani, että olet tuohon joskus elämässäsi joutunut. Aina vain ei voi tietää mikä edessä odottaa. Olen kuullut kaltaisiasi tarinoita ja ne ovat surullisia. Tiedän, että molemmissa sukupuolissa on tätä kielletyn hedelmän maistamisen halua. Toinen tuntuu vain niin oikealta - hetken aikaa. On kuitenkin niin, että jos se ero ei tule tapahtumaan siinä "hurmassa", niin todennäköisesti se ei tule tapahtumaan myöhemminkään, lupauksista huolimatta. Näin ainakin uskon. Hullaantuminen kestää aikansa ja tuon jälkeen alkaakin nähdä toisessa myös niitä "ei toivottuja" puolia. Puoliso tunnetaan läpikotaisin ja hänet on hyväksytty sellaisena kuin hän on, kaipa sitä pelätään vaihtavansa huonompaan. On toisaalta myös liittoja, jotka ovat kariutuneet kolmannen osapuolen ilmaannuttua kehään, ja osa suhteista on hyvinkin onnistuneita. Kysehän on kemiasta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta - joskus sitä on ja joskus ei. Paras keino välttää kaltaisesi tilanteet on pysyttävä sinkkujen parissa. Naimisissa olevat tulevat vain tuottamaan surua, koska ei olla käsitelty sitä entistä suhdetta loppuun. Kuka haluaa olla selvittämässä tuollaisia sotkuja?
Kysyit voiko tuollaisen koitoksen jälkeen vielä luottaa...ajan kanssa kyllä. Ihminen, jonka kanssa on elänyt 17 vuotiaasta asti tuntee paremmin kuin kukaan toinen - paremmin kuin edes hänen vanhempansa. Tapahtumia ei voi koskaan unohtaa, mutta anteeksi voi antaa. Luottamus kerätään ajan kanssa ja rakennetaan suhde uudelleen eri tavalla kuin aikaisemmin. Mieheni on ollut erittäin ihana nyt tämän kaiken jälkeen, kuka siinä voi enää kylmä olla. Kuinka tuntuikaan mahtavalle kun mieheni sanoi..."olen kuin olisin uudelleen rakastunut - kaikki hyvä olo palautuu mieleen kuin alkuaikoina, tunnut mielettömän hyvälle ja rakastan sinua enemmän kuin koskaan ennen". Näiden sanojen ja monien tekojen myötä on vain pakko antaa periksi ja aloitettava alusta. Luotettava. On vain luotettava, muuten tulisin hulluksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 915906
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv933001Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262780Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252046Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351047Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851018Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125950- 48754