Vielä asiaa kimppakivasta

Naapurin poika

Pitkäaikaiseen hyväksikäyttöön tottuneet naiset tai kotoaan sellaisen mallin saaneet(isä halveksui äitiä, petti ja murskasi hänet), hakeutuu miesten kimppaleluksi. Olen nähnyt että näin on.

Toisaalta tällaiset naiset haluavat olla miehiä, koska he ovat nähneet että vain miehiä arvostetaan. Heidän naiseutensa on ihan hukassa ja heidän motiivinsa kokeiluihin on pelko jäädä paitsi jostain mitä miehet (oletettavasti) saavat kokea. Samat tytöt mm. pukeutuvat raflaavasti, sylkevät ja käyttäytyvät aggressiivisesti.

Tällaisella naisella saattaa olla naapurinpoika /nuoruuden rakkaus, jota he oikeasti rakastavat ja joka myöskin rakastaa, ja joutuu kärsimään huorausjuttuja kuullessaan. Jokainen kimppalelu on myös jonkun tytär tai sisko(kiihottaa osaltaan miesten vallantunnetta).

Ryhmäseksissä on kysymys vallasta ja alistumisesta. Ajatelkaa nyt nuorta, usein jopa alaikäistä tyttöä joka katsoo rikkinäisessä kodissaan nettipornoa ja alkaa kiihottua kahdesta tai useammasta miehestä. Hän kuvittelee olevansa kimpassa hetken kaikkein halutuin ja ylitse muiden naisten. Se on kuin huumetta ja irroittaa hetkeksi tytön luomasta todellisuudesta, missä hän ei oikeasti osaa luottaa kehenkään jo kotoaan saamansa mallin takia.

Kokeiluihin ajautumisessa vaikuttanee jonkin verran myös synnynnäinen tempperamentti. Ensimmäinen kokeilu saatetaan tehdä kostona poikaystävälle, joka ei edes välttämättä tehnyt mitään väärää. Nainen vaan ei voinut luottaa ja sairaalloisessa mustasukkaisuudessaan antoi naapurin pojalle kenkää ja syytti häntä jälkeenpäin kaikesta.

Ja onhan se varmaan jollain tavalla myös "ihanan" julkeaa tulla usean miehen hyväksikäyttämäksi. Näin voi itse nainen sanoa. Jonkin verran joutuu näet tuntemaan ehkä myös kipua ja se saa tuntemaan itsensä urheaksi, seksin papittareksi suorastaan. Ajatellaan nyt vaikka hammaslääkärikäyntiä. Ennen porausta pikkulinnun sydän alkaa hakata kiivaasti jne. Kipuun tottuneet naiset alkaa saada kicksejä tällaisesta jännityksestä ja kun kyseessä ei ole hammaslääkäri, vaan kipuun siihen lisätään symbolinen sankarittaruuden kokemus, nousee myös kipukynnys. Tämä toteutuu usein tatuointien ottamisessa mikä on nuorella tytöllä ensimmäinen merkki siitä että skootteri on karkaamassa käsistä.

Surullinen naapurin poika, joka sai kerran rakastaa maailman ihaninta tyttöä, mutta jolta onni otettiin pois.

10

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaa

      taidat kirjoittaa.En ole hyväksikäytetty ja fantasiana kimppakiva on mukava,mutta ehkä vain fantasiana.Uskon että jollain lailla hyväksyntää ja ihailua hakevat herkemmin hakevat kokemuksia.Joku voi ihan kokeilunhalusta ajautua tilanteisiin eli siis ei aina tarvitse olla jotain pielessä.

      • Naapurin poika

        Sanoinhan, että asiaan voivat vaikuttaa myös tempperamenttierot. Joka tapauksessa fantasioiden ollessa kyseessä kannattaa aina ajatella jonkin verran realistisesti myös sitä minkälaista epämukavuutta tosiasiassa tilanteisiin liittyy. Itse olen kolme kertaa HIV-tukikeskuksessa elämänkorttia vetänyt, mutta onneksi ollut puhdas. Kimppaa en silti ole kokeillut, enkä kyllä ikinä aiokaan.

        Fantasioissahan kaikki onnistuu, mitään ongelmia ei ole. Väittäisin, että koko kimppailmiössä on kyse halusta tehdä sitä mitä jotkut muutkin tekee, eli pornon viimeaikaisesta vyörytyksestä. Kyseessä on varsinainen uuden ajan oopiumisota. Kun kerran on koukussa niin paluuta herkkään ja ihanaan rakkauteen ei ole. Jos hieno asia, seksi, pilataan täysin, niin mitkä ovat kerrannaisvaikutukset mielenterveydelle???

        Porno on erityisen haitallista varsinkin nuorille. Tyttöjenkin mielikuvat menee ihan sekaisin niin ettei enää edes osata suhtautua jos mies onkin herkkä ja tahtoo rakkautta. Ruvetaan pitämään heikkona ja kenties tyhmänäkin. Tuntuu että ois ainakin pitänyt olla joku saatanan alistaja, että sais pitää naisensa nykyaikana. Perkele.

    • Vekka

      Kyllä se on sen seksin syytä. Seksi on kivaa ja upeaa jumppaa ja miksi sitä ei voisi kokeilla useamman kanssa kerralla.
      Vanhempani ovat ihania ja hoitaneet meidät lapset hyvin.Arvostan sekä miehiä että naisia, ehkä kuitenkin naisia enemmän, koska jaksavat keskittyä perheen hoitamiseen paremmin kuin miehet.
      Minulla on ollut upeita seurustelusuhteita ja ne ovat päättyneet sopuisasti, ilman katkeruutta.

      Tulla hyväksikäytetyksi ?? Minäkinhän siinä naisena miestä saan, ei vain miehet minua.
      Kipua ?? Haloo, seksi on nautinto, kokeile joskus.
      Tatuoinneista sen verran (minulla ei ole), että heräisitkö jossain välissä tähän päivään, kiitos.

      • Naapurin poika

        Väitätkö ettei alkoholilla ole ollut mitään osuutta asiaan?

      • Vekka
        Naapurin poika kirjoitti:

        Väitätkö ettei alkoholilla ole ollut mitään osuutta asiaan?

        On se kumma kun ihmiset eivät osaa nauttia seksistä. Opetelkaa nauttimaan itsestänne ja suokaa sitten myös nautintoa muille. Ei se aina paha ole jos useampi on yhdessä sängyssä. Heti epäillään, että jotain ongelmia takana. Kyllä meitä aivan tavallisia kadun tallaajiakin löytyy jotka hieman herkuttelevat.
        Joo, ei kiitos alkoholia minulle, selvinpäin nautin enemmmän.

      • Naapurin poika
        Vekka kirjoitti:

        On usein vaikeaa myöntää ongelma. No kysynpä sinulta vielä. Milloin viimeksi olet ollut tosi syvästi rakastunut? Oletko varma että miehesi rakastaa sinua? Oletko varma, että miehesi tuntee itsensä riittäväksi rinnallasi? Minä en olisi sinun sijassasi näistä asioista niinkään varma. Sori vaan.

        Kyllä ongelman myöntäminen voi olla joskus vaikeaa, mutta kertoisitko minulle mikä tässä olisi se ongelma ?
        Minä en näe tässä ongelmaa, jos nautin seksistä.
        Onko minun kirjoitukseni sinulle se ongelma ?

        Silloin kun seurustelen, en ole kuin sen yhden miehen kanssa, enkä ole koskaan vihjannut haluavani tällöin muuta, koska yksi on riittänyt.
        Kun olen vapaa, kai voin silloin olla kenen/keiden kanssa haluan ?

        Kukaan mies ei ole tästä koskaan ongelmaa nostanut esiin, joten olisiko sinunkin aika ottaa suvaitsevaisuus esiin.

        Jos yksi mies riittää, niin mistäköhän johtuu, että suhteita on päättynyt? Ilmeisesti aika moniakin sanomastasi päätelle.

        Älä nyt vain sano, että vika on ollut joka kerta miehissä.

      • .......
        Naapurin poika kirjoitti:

        Jos yksi mies riittää, niin mistäköhän johtuu, että suhteita on päättynyt? Ilmeisesti aika moniakin sanomastasi päätelle.

        Älä nyt vain sano, että vika on ollut joka kerta miehissä.

        No mikäs sinun ongelmasi muuten on? Seksin suhteen? Ahdasmielisyys? Ei taida sinullakaan olla sitä yhtä pitkää parisuhdetta? Miksi olet eronnut (eli lopettanut suhteen)?

      • Naapurin poika
        ....... kirjoitti:

        No mikäs sinun ongelmasi muuten on? Seksin suhteen? Ahdasmielisyys? Ei taida sinullakaan olla sitä yhtä pitkää parisuhdetta? Miksi olet eronnut (eli lopettanut suhteen)?

        Mieluummin olen vaikka yksin kuin alan ottamaan muita miehiä naista jakamaan. Ei ikinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe