Moi vaan. Minulla on pienimuotoinen "ongelma" ja olisi mukava kuulla muidenkin kommentteja asiasta. Ehkä jollain on omakohtaista kokemusta samankaltaisesta tilanteesta. Eli siis tilanne on seuraava: Olen 21-vuotias nainen jolla ei ole paljoakaan ystäviä. Tärkein tukijani on avomieheni joka on minulle myös hyvin läheinen ystävä -kaiken muun lisäksi. Nykyisessä asuinkaupungissa kaikki kaverini ovat tulleet avomieheni kautta. Pidän heistä ja viihdyn heidän seurassaan mutta en kuitenkaan ilman miestäni vaan enemmänkin hänen kauttaan. No, nyt olen tavannut erään tytön -naisen, ja olen tavallaan ihastunut häneen. En seksuaalisesti mutta kuitenkin melko voimakkaasti. Haluaisin hänen ystäväkseen. Ihailen hänen määrätietoisuuttaan ja rohkeuttaan. Ihailen hänessä monia sellaisia asioita joita minulla ei ole. En kuitenkaan palvo, vaan uskon että myös minulla olisi hänelle paljon annettavaa. Meillä ns, synkkaa. Olen kertonut myös miehelleni näistä tunteista ja hän on rohkaissut minua olemaan avoin tätä naista kohtaan. Minä siis haluaisin tutustua häneen paremmin ja tulla ehkä hänen yhdeksi sydänystäväkseen. Mutta miten "isketään" ystävä? Miten voisin (hetero)naisena pyytää naista kahville? Pelkään että menetän hänet kun koulumme loppuu. Olen aika pelkuri näissä asioissa. Olisi kiva nähdä häntä vapaa ajallakin. Pyydänkö vain hänen numeroaan. Vai pyydänkö syömään lettuja? Mitä? Häh?
On myös tullut huomattua että tyystin erilaisista luonteenpiirteistä huolimatta meillä on samankaltaiset mm. elämäntyylit, arvot, harrastukset. Ensimmäistä kertaa olen tavannut naispuolisn ihmisen jonka kanssa on paljon puhuttavaa. Hän ei ole kokoajan esittämässä itseään ja elämäänsä. Hän vain on ja elää.
On myös tullut huomattua että tyystin erilaisista luonteenpiirteistä huolimatta meillä on samankaltaiset mm. elämäntyylit, arvot, harrastukset. Ensimmäistä kertaa olen tavannut naispuolisn ihmisen jonka kanssa on paljon puhuttavaa. Hän ei ole kokoajan esittämässä itseään ja elämäänsä. Hän vain on ja elää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mikä on ongelma? Sanot vaan, että mentäiskö jonnekin käymään kahvilla, niin voitaisiin höpötellä.
Varsinainen ongelmahan se ei ole. "Ongelmaksi" sen tekee vain luonteeni ujous. Eli kun joudun ihmisen kanssa pakotetusti tekemisiin, osaan kyllä olla luontevasti mutta annas olla jos tilanne on järjestetty. Menen aivan lukkoon, en saa sanaa suusta ja jos saan niin alan änkyttämään. Kuten sanoin ei tämä mikään vakava pulma olen. Kunhan vain höpöttelen ja puran tunteitani. Kiitos näkökulman antamisesta. :)
olisi hyvä, jos alkaisit nähdä itsesi hyväksymisen arvoisena ihmisenä. Heittäydy ja änkytä, jos siltä tuntuu, mutta arvosta itseäsi. Siitä se lähtee ja sen arvoinen olet.
ihanaa että löysit jonkun josta voi tulla ystävä. Sanot vaan että lähtisitkö joskus kahvilaan juttelemaan. Muista kuitenkin ystävyydessäsi, varsinkin jos ihailet häntä ja hän on voimakastahtoinen, myös itsesi. Minäkin olin yksinäinen ja sitten kun sain samanlaisen ystävän olinkin hänelle liian kiltti. Pidä itsesi kuitenkin omana parhaana ystävänäsi, ja muut sen jälkeen.
Kiitos sinulle onnentoivotuksesta ja varoituksesta! Aion pitää oman pääni ja varsinkin sydämeni vaikka siitä haluankin rakkautta jakaa. :)
Pakko kommentoida elämän pienien asioiden fanina sanomaasi "Vai pyydänkö syömään lettuja?". Hyvää jatkoa ja onnellista uutta vuotta.