Vietämme kolmasosan arkielämästä töissä kenellä sellainen on. Työkaverit ja ilmapiiri työpaikalla on todella suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Millaista tuskaa on vääntäytyä sellaiseen yhteisöön jossa on ikävää ja tuskaista työskennellä, sehän vaikuttaa koko elämääsi. Kyllä meidän kaikkien kannattaa panostaa viihtyvyyteen ja toisten huomioimiseen jolloin henki toimipaikallamme kohenee ja siinä sivussa myös tulokset paranevat. Yksinkertainen asia jolla on suuri merkitys myös terveyteen sekä perhe-elämään ja niillä on vaikutusta koko hyvinvointiimme.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuinkas sää meinaat sitten parantaa työilmapiiriä jos onkin kyse vaikka rekka kuskista joka seilaa paikasta toiseen jatkuvasti ja aina onkin uusia jannuja vastas?
Taikka toinen työpiiri onkin sitte haudan kaivaja,
huomioi siinä sitten muut joo!
No.. ehkäpä tuossa tarkoitettiin ihan sellaisia työpaikkoja joissa sitä populaa on enemmän kuin yksi :O) ja jotka ovat jatkuvassa kanssakäymisessä toistensa kanssa ;) Ei siis ehkä välttämättä sitä rekkakuskia ja haudassa makoovien tyyppien kanssa kommunikoivaa haudankaivajaan ;D
Olen ollut vuorotteluvapaalla ja kohta palailemassa työelämään. Nyt jo kauhistuttaa etukäteen, että kuinka tulen selviämään niistä kahvipöytäkeskusteluista, joissa puidaan työkavereiden, pomon, firman ja asiakkaankin asiat ja haukutaan puoli kaupunkia. Itse työhön olisi kiva palata, mutta tämä asia väsyttää jo nyt.
Tottahan se vaan on, että ei sellaisessa työssä kauan jaksa täyspäisenä, jossa muut aiheuttavat henkistä väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa se on, jos ei töihin tullessa voida edes reilusti morjestaa. Kunhan jotain mumistaan toiseen edes katsomatta.
Minä olen sellainen, että tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa sekä ymmärrän heitä. Mutta tahallista kiusaa, jolla halutaan saada muut huonoon valoon ja itselle hyvä mieli, en ymmärrä. Se kai se ongelma tässä onkin, kun ei saa suutansa auki. Kuuntelee vain läheisimmän työkaverin tilitystä ja valitusta siitä, kuinka "Martta" taas teki niin tai ei tehnyt näin. Ja tämä on jokapäivästä. Työntekijät tässä firmassa vaihtuvat huimaa vauhtia, enkä ihmettele. Olen ollut vajaan vuoden ja haluaisin jo pois, jos se olisi mahdollista..
Mutta onneksi kotona on silti hyvä olla.
Jos töissä on huono ilmapiiri, on aivan rättiväsynyt kotiin tullessaan. Eikä työtä saa karistettua ajatuksista vapaa-ajallakaan ja siitä johtuen ei kykene rentoutumaan.
Olen ollut pienessä työyhteisössä toistakymmentä vuotta. Työilmapiiri oli pitkään huono, osittain omasta syystäni.
Yritimme työkaverini kanssa olla ystäviä. Kerroimme toisillemme elämästämme lähes kaiken. Pian se alkoi ahdistaa!! Tuli piikittelyä puolin ja toisin.
Jostakin sain sitten sen AHAA-elämyksen, ettei työkaverin kanssa tarvitse olla ystävä. Se helpotti!! Lakkasin keromasta hänelle omista asioistani. Juttelen hänen kanssaan aina kun aikaa on, mutta hyvin yleisluontoisista asioista. Jos hän puhuu itsestään, kuuntelen kyllä, mutta itse en enää avaudu. Työn ulkopuolella emme ole lainkaan tekemisissä. Välimme etääntyivät, mutta paranivat. Myös työkaveri sanoo, että työilmapiiri on nyt hyvä. Ystäviä emme enää ole, mutta erittäin hyvä työkavereita!
Itse myös huomasin, että työviihtyvyyteeni parani kun työkaveri, josta oli tullut myös hyvä ystävä, meni toisiin hommiin :) Ystävyytemme parani (kun emme olleet enää samassa työpaikassa) ja oma jaksamiseni työssä parani, sillä oli aika raskasta kuunnella toisen päivästä toiseen jatkuvaa avautumista työasioista. Näin parempi!
Mutta...kun nyt tuo minunkin työsuhteeni on loppunut, ja on uuden työpaikan etsimisen aika. Niin kyllä minua pelottaa jos joudun sellaiseen yhteisöön, m issä ei tulla yhtään juttuun keskenään.
Työilmapiiri vaikuttaa hirveesti ihmiseen .
Ei ole kiva mennä työhön, jos porukka ei tule toimeen keskenään. Sitte se vielä ,että pomo suosii toisia työntekijöitä ja antaa erillaisia vapauksia.
Työpaikalla pitäisi olla tasavertaisia työntekijöitä.Eli ei pomon suosionalaisia vaan kaikki tasavertaisia.Pomossakin on vikaa ja pahasti.
Minusta sopuisa työilmapiiri olisi ihanne!
Eilenkin tuli tutkimuksesta jossa mainittiin, että nauramisen määrä on tippunut melkein kolmannekseen siitä määrästä mitä se oli 70-luvulla. Mistähän tämä on merkki? Kaikki on mennyt liian totiseksi puurtamiseksi ja osa syynä tähän on yrmeä ja kaiken mehun imevä työilmapiiri. Ainoastaan näitä optiomiljonäärejä naurattaa kun on tavallisen työkansan selästä nyljetty kaikki luuta myöten! Revi siitä sitten huumoria ;)
Työilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä omien havaintojeni ja työpaikalla tehtyjen kyselyjen perusteella ovat työyhteisön sukupuolijakauma, koulutus ei sinänsä, mutta suuret erot koulutustasossa, huono itsetunto, pelko omasta työpaikasta ja suurimpana esimiesten/ -naisten kyvyttömyys tai tyhmyys, joka voi ilmetä ruskeakielisten suosimisena tai omien päämäärien toteuttamisena alaisten avulla ym. typeryyksinä. Tällaisessa työympäristössä suoritettu työpanos rasittaa varmasti. Pitäis tehdä työnsä - muttei liian hyvin. Olisi kiva hankkia uusi auto ym. mitäs työyhteisö siihen - jos sinulla kaikki menee hyvin, niin et sovi mihinkään työyhteisön klikkiin.