Hankalaa..

Kirjoitin tänne aikaisemmin siitä, että epäröin ostaa tai tehdä lahjaa serkulleni, joka oli joskus ollut paras kaverini, mutta nykyään välimme eivät ole enää hyvät hänen typerän käytöksensä takia ja nykyään hän on minulle vain serkku, ja mietin oliko hän lahjan arvoinen. Vastaukset olivat ettei lahjaa sellaiselle ihmiselle kannata ostaa ja minustakin tuntui siltä. Äitini varmaan ostaa hänelle tai perheelle jonkin lahjan, olemme joskus sopineet että lahja on yhteinen. Mutta katotaan nyt...

Nytten joulukortteja tehdessä jätin myös hänet pois laskuista, ajattelin ettei hän ehkä huomaa. Vein aamulla kortit postiin ja töistä tultuani huomasin häneltä saapuneen kortin. Toki kortti oli ostettu ja teksti on tekopyhää, mutta odotan nyt vihaista soittoa "miksi minä en saanut korttia, mummokin sai, vaikka minä olen sentään ystäväsi!". En tehnyt korttia kovin monelle, vain parhaalle ystävälleni, ja muutamalle lähisukulaiselle. En kyllä viitsisi vaivalla tehdä hänelle korttia, kun hänen korttinsa lähettäminen oli pelkkää kulissia, en jaksaisi välittää kun toinen ei oikeasti välitä.
> Mitä voisin sanoa hänelle, kun vihainen soitto tulee? En jaksaisi ainakaan alkaa riitelemään siitä, jos hän luulee että olemme yhä ystäviä vaikka hän kohtelee minua miten sattuu emmekä tapaa enää kuin suvun juhlissa. Haluaisin vain antaa asian olla, kun viimeisestä oikeasta ystävyydestä on yli vuosi ja kun hänkin antoi asioiden olla niinkuin ne olivat ja antoi ystävyytemme kuihtua.

Vanha juttuni löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000010&posting=22000000012383567
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse tein yläasteelta päästyäni seuraavava jouluna kaikille 4 kaverilleni suurella vaivalla ja innolla (tykkään askartelusta ja siitä että saan antaa ihmisille jotain henkilökohtaista ja kivaa ^_^ ) joulukortit. Oli kimalletta, liimattuja kiiltokuvia, kangasmateriaaleja, kaikkea kivaa.. Tein sen mielelläni, koska halusin ilahduttaa ystäviäni joita kaipasin enkä ollut eri kouluihin lähdön takia nähnyt vähään aikaan. En odottanut heidän antavan minulle mitään vastalahjaksi, halusin vain ilahduttaa heitä.. Mutta odotin edes jonkinlaista reaktiota. Ehkä tekstiviestiä, soittoa..

Heiltä ei tullut mitään. Ei edes yhtä kurjaa tekstiviestiä. Ei kertakaikkiaan mitään. Näin heidät pian uuden vuoden jälkeen yhdessä keskustassa, ja menin juttelemaan. Vastaanotto oli jäinen. Ja minulla ei aavistustakaan miksi. Ehkä en kertakaikkiaan sopinut viidenneksi porukkaan.

Heistä en enää sen jälkeen kuullut. Lukiossa sitten löydin aivan ihanan ystävän, parhaan ystävän. Minulla ei ole ikinä ollut sitä omaa ystävää, aina olen ollut tavallaan ylimääräinen porukassa. Luotin häneen 100% ja olimme kuin paita ja peppu. Kaiken jaoimme keskenämme. Hän meni kihloihin vanhan äijän kanssa 17-vuotiaana ja pisti välit poikki minuun. Lähetin hänelle vuoden hiljaisuuden jälkeen kortin, halusin vielä yrittää. Parin päivän päästä tuli hätäisesti raapustettu joku ihan perus-halpis-tusina-tiimarikortti, josta näki että oli suurinpiirtein ollut menossa jo roskiin sekin pahvi. Pienet tikkukirjaimet lyijärillä, hyvää joulua ja t. kaveri. Ja väliin oli vielä jätetty tila miehen nimelle, joka ei sitten ikinä ollut raapustanut omaa nimeään korttiin.

Eipä tarvitse heillekään lähettää korttia enää. He sitä paitsi muuttivat, kuulin tämän kaverin tutun tutun kautta, eri osoitteeseen.. Eivät edes kertoneet minulle minne. Tämän selkeämpää "haluan sinut pois elämästäni"-vinkkiä ei voi saada. En usko että saan tänä vuonna sieltä korttia. Jos tulee, en aio reagoida siihen millään, edes maililla.

Kehoittaisin sinuakin olemaan noteeraamatta. Jos kännystä näkee että ex-kaverisi soittaa, älä vastaa. Jos on pakko vastata, sano että otit tänä vuonna käyttöön uuden käytännön jonka mukaan lähetät kortit vain lähimmille ystävillesi/ihmisille joiden kanssa olet jatkuvasti tekemisissä. Ja toivota perään sanallisesti hyvää joulua. Muuta sinun ei tarvitse perustella. Elämä on liian lyhyt roikuttavaksi ihmisissä jotka eivät oikeasti välitä sinusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pipari kirjoitti:

Kirjoitin tänne aikaisemmin siitä, että epäröin ostaa tai tehdä lahjaa serkulleni, joka oli joskus ollut paras kaverini, mutta nykyään välimme eivät ole enää hyvät hänen typerän käytöksensä takia ja nykyään hän on minulle vain serkku, ja mietin oliko hän lahjan arvoinen. Vastaukset olivat ettei lahjaa sellaiselle ihmiselle kannata ostaa ja minustakin tuntui siltä. Äitini varmaan ostaa hänelle tai perheelle jonkin lahjan, olemme joskus sopineet että lahja on yhteinen. Mutta katotaan nyt...

Nytten joulukortteja tehdessä jätin myös hänet pois laskuista, ajattelin ettei hän ehkä huomaa. Vein aamulla kortit postiin ja töistä tultuani huomasin häneltä saapuneen kortin. Toki kortti oli ostettu ja teksti on tekopyhää, mutta odotan nyt vihaista soittoa "miksi minä en saanut korttia, mummokin sai, vaikka minä olen sentään ystäväsi!". En tehnyt korttia kovin monelle, vain parhaalle ystävälleni, ja muutamalle lähisukulaiselle. En kyllä viitsisi vaivalla tehdä hänelle korttia, kun hänen korttinsa lähettäminen oli pelkkää kulissia, en jaksaisi välittää kun toinen ei oikeasti välitä.
> Mitä voisin sanoa hänelle, kun vihainen soitto tulee? En jaksaisi ainakaan alkaa riitelemään siitä, jos hän luulee että olemme yhä ystäviä vaikka hän kohtelee minua miten sattuu emmekä tapaa enää kuin suvun juhlissa. Haluaisin vain antaa asian olla, kun viimeisestä oikeasta ystävyydestä on yli vuosi ja kun hänkin antoi asioiden olla niinkuin ne olivat ja antoi ystävyytemme kuihtua.

Vanha juttuni löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000010&posting=22000000012383567

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu