Lahti, 14. 12. (STT)
Naisten väkivaltaisuutta ei ole turhaan otettu puheenaiheeksi, projektipäällikkö Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta kertoo. Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Porissa lokakuussa aloitettu hanke on osoittanut tarpeellisuutensa.
– Sosiaaliala ei naisvaltaisuudestaan huolimatta vieläkään tunnista naisten harjoittamaa väkivaltaa. Ensi- ja turvakotien työntekijätkin taitavat sietää naisasiakkailta tönimistä, jollaista ei miehiltä hyväksyttäisi.
Ensi- ja turvakotien liitto valmisteli hankettaan pitkään. Toimipisteissä oli havahduttu siihen, että naiset välillä läimivät ja retuuttavat lapsiaan tai jättävät nämä yksin.
Projekti jatkuu vuoteen 2008. Sillä on käytettävissään kaikkiaan 600 000 euroa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Montakohan kopiota tästäkin samasta aiheesta on tänne jo väännetty?
tarvi ihmetellä mihin ne ihmisten maksamat verorahat menee. Kuinkahan paljon tällaisia kaiken maailman konsultteja ja tärkeilijöitä työllistäviä projekteja mahtuu tähänkin maahan.
miehillä on jotain ongelmia suhtautumisessa naiseen, niin miksi te jauhatte sitä täällä feministipalstalla?
Otan väkivaltaisen naisen tosissani heti ja varmasti, jos sellainen vastaan itseäni tulee. Oma vikanne miehet, jos ette osaa ottaa naista tosissanne edes silloin, kun hän on oikeasti väkivaltainen.
Niinkuin ette missään muussankaan.
Voi kamalaa.
Jaa että naisetkin läpsivät.
Hirmutekoja.
ONko tämä systemaattista yhteiskunnassamme?
Vai osallistuvatko miehetkin lasten kurittamiseen?
Jos hekin osallistuvat, niin kyllä meidän nyt on alettva tutkimaan miten miehtkin alentuvat lyömään lapsiaan.
Kummallista vaikenemistä semmoinen, että joka toinen tämän palstan viesti käsittelee ko. vaietuks väitettyä aihetta. Ja joka toinen prostituutiota. Mistään muusta täällä ei enää puhutakaan.
Minä olen aina luullut että "vaiettu aihe" tai "tabu" tarkoitta asiaa josta ei saa puhua. Mutta olen ollut väärässä. Se tarkoittakin aihetta josta vaahdotaan koko ajan ja taukomatta ja suututaan jokaiselle joka yrittää puhua muusta.