Anoppini lähti taas ovet paukkuen, kun kerroin katsellessamme Lucia-kulkuetta tv:stä, että minäkin pääsin kerran lapsena Luciaksi.
Edellisenä päivänä hän näytti minulle mieheni kouluaikaisen tyttöystävän vanhempien verotiedot ja tytön mummon asunnon myynti-ilmoituksen. Asunto oli todella hieno ja maksoi melkein milj. euroa.
Kun suostuin soittamaan mieheni serkun häissä pianoa, anoppi sanoi minulle, että hänen kotonaan pianonsoittotaito kuului tyttöjen kasvatukseen, eikä sitä pidetty erityislahjana. Kuitenkaan hän eikä kukaan hänen sisaristaan osaa soittaa.
Vappuna kun osallistuin ylioppilaiden kulkueeseen, sanoi anoppini minulle, etteivät he saanet lapsena mennä vappupäivänä ulos, sillä se oli työväen juhla, eikä sopinut herrasväen lapsille.
Kun mieheni kertoi anopille, että olin saanut palkankorotuksen,anoppi kutsui minua nousukkaaksi ja kertoi, mitä mieltä hänen vanhempansa olivat nousukkaista, jotka ajattelevat vain rahaa.
Anoppini tuntuu elävän toisella vuosituhannella kuin minä, eikä hän ole vasta kuin 60-vuotias.
Miten minun tulisi suhtautua anoppiini? Tähän asti olen yrittänyt jättää tokaisut omaan arvoonsa, mutta kohta en enää jaksa.
Anoppini on hyvin ystävällinen minulle ja ylistää minua miniänä, kun heillä on vieraita. Kohtelu muuttuu heti, kun vieraat sulkevat oven perässään.
Anoppi ei ole koskaan käynyt työssä ja hänen päivänsä täyttyvät jumpasta ja hyväntekeväisyyskutsuista. Anoppini ei myöskään ole tyhmä, sillä hän laskelmoi sanansa hyvin tarkasti. Hän vaikuttaa myös hyvin mukavalta ollessaan muiden ihmisten seurassa. Toivonkin, että heillä olisi aina vieraita ja että talomme valmistuisi pian, ettei meidän tarvitsisi olla jatkuvasti anppivanhemmillani.

Vastaukset 8
Vanhimmat
En osaa muuta ehdottaa. Minulla on myös tuollainen kaksinaamainen anoppi.
Kuulostaa tutulta...
Minulla on samanlainen. Syntynyt 'yläluokkaan', kotirouvaksi, mutta eronsa jälkeen jäänyt 'köyhäksi' ja katkeraksi (vaikkei köyhyydestä mitään tiedäkään).
Muistelee vanhoja hyviä aikoja, kun hänelle ostettiin joka lauantai uusi mekko...
Kehtasi valittaa häistämme, kun kustansimme ne itse, että kyllä se olisi miniän vanhempien asia kustantaa häät eikä hänen poikansa (vaikka puoliksi ne maksettiinkin)...
Minä pelkäisin tuommoista anoppia. En uskaltaisi kahden kesken jäädä, jäykistyisin tönkkömuikuksi nuin hienon ihmisen seurassa kuin on anoppisi.
Osanottoni vilpittömästi ja jaksamista.
Anoppisi on itse Luciferille sukua. Hanko, sorkat ynnä sarvet vaan puuttuu.
töksäyttelyihinsä. Olet nuori,koulutettu ja hän tuntee että olet häntä etevämpi.
Liikut maailmoissa missä anoppisi ei ole koskaan toiminut, koska on ollut kotirouvana.
Hän tuntee olonsa epävarmaksi kanssasi, ehkäpä on kateellinenkin. Suhtaudu häneen ystävällsesti. Anna mennä toisesta korvasta ulos vain hänen töksäyttelynsä. Voi olla että anoppisi on myös yksinäinen, kun ei ole enää lapset ympärillä ja sillä tavoin ei ole päivissä sisältöä kuin ns. aktiiviaikanaan.
käytökseen:
Hänet on kasvatettu siihen, että ANOPIN pitää olla VIT......nen miniälleen.
Toivon mukaan, et joudu menemään jouluksi anoppilaan.
Kertomuksesi oli kauhea, mutta viimeinen kappale selvensi tilannetta huomattavasti. Anoppisi tosiaan kuullostaa kierolta ja ilkeältä ihmiseltä, mutta ehkäpä hänelläkin tunteet kiristyvät (epämukavaa mutta inhimillistä), koska ehkäpä he eivät ole suunnitelleet asiaa siten, että poika asuu minänsä kanssa heidän luonaan? Miten pitkään asumista on jatkunut? Millaiset olot teillä on, pääsettekö erilleen toisistanne vai jaatteko tavallisen kokoisen asunnon?
Asumme vierashuoneessa, joten meillä on oma kylpyhuone jne. Appeni ei voisi olla mukavampi kuin on ja luulenkin, että anoppiani vaivaa se, että appi hyväksyi minut heti ensitapaamisesta. Anoppini miniäsuosikki kun ei tullut lainkaan toimeen appeni kanssa. Hän ei siis ole mustasukkainen vain pojastaan, vaan myös miehestään ja pettyy, kun he eivät asetu hänen puoleleen.
Vaikuttaa myös siltä, että anoppini äidillä on huonot välit miniöhinsä, sillä anoppini veljet eivät ole pitäneet paljoakaan yhteyttä muuhun perheeseen mentyään naimisiin. Anoppini äiti ei edes tiennyt, että hänelle on syntynyt uusi lapsenlapsi. Anoppi itse taas haukkuu koko ajan omaa anoppiaan. Joten olen ilmeisesti osa suvun perinnettä :)
Ollessamme appivanhemmillani emme edes näe anoppia kovin paljon, sillä tulemme myöhään ja lähdemme taas aikaisin. Kuitenkin anoppini käyttää joka tilaisuuden, jonka on kahden kanssani, jonkinlaiseen naljailuun ja on aivan selvästi valmistellut "puheen" jo etukäteen.
pystyt analysoimaan anoppisi ajatusmaailmaa, se auttanee pahimpina hetkinä. Lisäksi tänne kirjoittaminenkin jo auttaa monasti, saa purkaa höyryjä. Auttaisivatkohan korvalappustereot... Toivottavasti talonne valmistuu pian asumiskuntoon :)