Olen ollut mieheni kanssa yhdessä n. 9,5 vuotta ja yli neljä vuotta naimisissa. Lapsia meillä on kaksi, kolmas tulossa. Sain joku aika tietää, että miehelläni ei ole enää tunteita minua kohtaan. Ei ole ollut pitkään aikaan.Itse rakastan miestäni yli kaiken. Ahdistaa ja tuntuu tosi pahalta kun vauvakin on tulossa. Mieheni ei halua tehdä mitään päätöksiä nyt, mutta sanoi, ettei voi elää loppuelämää kulissiavioliitossa. Enkä kyllä minäkään, eihän siinä ole mitään järkeä. Olemme keskustelleet myös mahdollisesta avioerosta. Olen kotoisin n. 300 km:n päästä ja kaikki läheiseni asuvat siellä. Jos meille tulisi avioero, mieheni haluaisi, että jäisin asumaan samalle paikkakunnalla jotta voisi tavata lapsia mahdollisimman paljon. Ymmärrän sen hyvin, mutta itse haluaisin muuttaa kotipaikkakunnalleni, missä saisin tukea ja turvaa. Voisiko se onnistua?
Minun tarinani
ahdistunut
61561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän miehesi tietenkään voi määrätä, millä paikkakunnalla asut jos olette eronneet. Kyllä sinulla on oikeus päättää se ihan itse. Sitäpaitsi 300 km ei ole mahdottoman pitkä matka.
Iselleni on läheiset rakkaat ihmiset hyvin tärkeitä ja sinun tilanteessa ilman muuta muuttaisin sinne missä eniten tukea saisin. Mieti kuitenkin kuinka kovasti lapsiisi vaikuttaisi se, että he eivät näkisi isäänsä niin usein kuin ennen... Silti sinuna muuttaisin...
Miehesi kannattaisi miettiä kovasti millaista ratkaisua on tekemässä. Itse eronneena voin kertoa ettei sitä ei pysty tajuamaan mistä kaikesta joutuu luopumaan. Kaikki menee rikki mikään ei ole ennallaan. Lapset ovat hämillään.
Kunpa voisitte ajatella terapiaa.
Toivon sinulle ihan älyttömästi voimia ja toivon että miehesikin pohtisi asioita joka kantilta.
Voimia Voimia Voimia
Muuta vaan omaistesi läheisyyteen. Lapsesi ovat vielä niin pieniä että tuskin paljon kaipaavat isäänsä ja tulet varmasti tarvitsemaan apua nuorimmaisesi synnyttyä. Omaisten tuki on tärkeää jos miehesi ei ole varma omasta
avun annosta. Voimia sinulle.
Aika kauheatahan tuo on... mutta osaisitko opastaa miten miehesi olisi pitänyt asiasta kertoa? Itselläni olisi vastaava ilmoitus edessä. Olen pantannut ja pantannut, odottanut muutosta, mutta muutos menee vain pahempaan suuntaan. Mieheni rakastaa minua, mutta itse en tunne mitään. Miten ihmeessä otan asian esille ilman että rikon toisen totaalisesti!?
niin , katso miksi ja miten tunteesi ovat ne mitkä ovat. Mieti mitä oikein "panttaa"? Myös muutos ei tule yksin sinne omaankaan suhtautumiseen ja asenteeseen eli löytyykö kumppnista muuta kuin moitittavaa joka on vienyt tähänkin vain onko se jokin muu odotus tai jopa vihreä ruoho jossain ?? Eli tunteettomuuden syy ei ole yksin kumppanisi. Koen että omat tunteet tulee tarksitaa ja perustella oikeasti miten vastuullisesti niihin suhtaudut edes itsesikin kannalta.
kirjoitettu. Tarkista ensin omat mahdollisuutesi muutokseen. Voisitko tehdä vielä jotakin? Aina on kaksi osapuolta, joilla on oma mielipide ja käsitys asioista. Keskustelkaa niistä, älä heti heitä pyyhettä kehään. Mitä olet tehnyt, mitä voisit vielä tehdä?