Joulu

Poliisiauto hidastaa, ohjaa jalkakäytävälle ja pysähtyy. Sinisten vilkkujen valo saa betonin näyttämään rosoisemmalta kuin onkaan. Ajovalojen kiilassa makaa jalkakäytävällä nainen. Suttuiset vaatteet ja kehon alla lätäkkö. Viina on nujertanut kehon, täysin naisen omasta tahdosta.

Poliisipartio astuu autosta ilmoittaen olevansa paikalla. Keski-ikäinen tanakka mies, Seppo, nostaa vyötään ja huokaa.
-Että tällainen jouluaatto tällä eukolla.. ihan liiankin tavallinen tapaus, hän ajattelee puoliääneen. Nuorempi, Pasi, kyykistyy naisen puoleen. Hän tarkistaa elintoimintoja ja yrittää herätellä naista tämän poskia läpsytellen. Nainen sopertaa jotakin. Pasi hakee asennon ja nostaa naista kainaloista.
-Hyi vittu, yrjöö joka puolella, Pasi ähkäisee ja vaihtaa otettaan. Nainen on eloton. Seppo avaa takaovet valmiiksi ja auttaa naisen taakse. Nainen tokenee hivenen ja nuokkuu penkillä. Sylkinoro valuu pitkänä leualta reisille. Miehet istuutuvat maijaan, ilmoittavat tehtävän suoritetuksi ja ajelevat verkalleen asemalle.

Asemalla nainen seisoo jo omin jaloin, mutta ei tajua mistään mitään. Toppatakki on oksennuksessa, hän on laskenut alleenkin jossain vaiheessa ja hiukset roikkuvat sekaisena klönttinä kasvoilla. Seppo tutkii taskut. Avain, kolikoita ja muuta sälää vaan ei minkäänlaisia henkkareita.
-Pannaan säilöön, Pasi toteaa ja alkaa retuuttaa naista putkaa kohti. Nainen havahtuu ja tiuskii, vääntelehtii ja kiroaa. Pasin rintamus likaantuu oksennuksesta.
-No voi vitun ämmä, nuorukainen tivahtaa ja vääntää naisen väkisin putkaan.
-Otahan varovasti.., Seppo sanoo ja kävelee perässä. Pasi painaa naisen seinän viereen istumaan ja poistuu kiroillen. Seppo kyykistyy naisen puoleen ja asettaa tämän kyljelleen, jotta nainen ei tukehtuisi oksennukseensa. Poliisi vetää nuhruisen viltin naisen ylle ja katsoo ahavoituneita kasvoja.

Seppo nousee ja astelee verkalleen ovelle.
-Seppo…, kuuluu sammaltava naisääni. Mies pysähtyy ja kääntyy. Nainen on noussut nojaamaan toiseen käteensä.
-Niin..? Seppo vastaa ja miettii, miten nainen tiesi hänen nimensä. Taisi kuulla sen jossain vaiheessa. Nainen siirtää likaisia hiuksia kasvoiltaan, jotka ovat kenties joskus olleet kauniitkin. Väsyneistä luomista huolimatta naisen katse on voimakas, syvä ja vangitseva. Seppo hämmentyy, tuntee itsensä kovin voimattomaksi ja puna kohoaa kasvoille.
- Se paranee.. kaikki järjestyy, nainen sanoo hiljaa, hymyilee lämpimästi ja asettuu sitten takaisin makuualustalle.
-Ai mitä sä meinaat..?, Seppo saa sanotuksi. Nainen on kuitenkin jo sammunut uudelleen. Seppo lukitsee oven takanaan ja kävelee ajatuksissaan kaikuvaa käytävää pitkin kohti kahvihuonetta.

Loppu yö oli rauhallinen. Seppo asettelee virkapukunsa kaappiin ja pukee siviilit ylleen. Hän istahtaa autoonsa ja ajaa ajatuksissaan samaa reittiä kuin niin monesti aiemminkin. Hän pysäköi auton, kävelee kädet syvällä takin taskuissa sairaalan ovesta sisään ja tilaa hissin. Hissi kilahtaa, ovet liukuvat auki ja tuttu steriili haju iskee kasvoille. Jalat tuntuvat raskailta ja valvottu yö ei ainakaan auta asiaa. Hänen pieni poikansa riutuu leukemian kynsissä, on ollut tajuttomana jo toista viikkoa ja lääkärien mukaan aikaa olisi vain muutamia päiviä. Seppo astuu ovesta sisään.

Hänen vaimonsa ryntää vastaan, syleilee miestään tiukasti ja selittää itkun sekaisena.
- Jani…Jani heräsi.. Nousi istumaan.. ihan yhtäkkiä.., vaimo sopertaa. Vuoteella pienen pojan laiha keho istuu, katsoo isäänsä ja lausuu hiljaa.
- Isi... Sepon kasvot vääristyvät itkun tunkeissa väkisin esiin, hän harppoo pitkin askelin vuoteen ääreen ja sulkee pojan suureen syliinsä. Pojan hento käsi tapailee isänsä kasvoja ja kastuu kyynelistä. Poika puristaa itseään voimalla isänsä olkaa vasten, sulkee silmänsä hymyillen ja kuiskaa hiljaa isänsä korvaan.
-Kaikki järjestyy,isi. Unessa mulle luvattiin niin.