Pikkujoulutappelu johti ulosmarssiin
15.12.2005 14:43
Valion varastotyöntekijät Tampereella marssivat torstaina iltapäivällä ulos yhden työntekijän irtisanomisen vuoksi.
"TYÖNJOHTAJAN HUULI HALKESI"
Valion henkilöstöjohtaja Lasse Lintilä pitää tapausta vakavana ja irtisanomista perusteltuna ratkaisuna.
- Työnjohtajan huuli halkesi ja hampaista irtosi pala pois. Lisäksi hän sai mustelmia. Varastotyöntekijä kävi kimppuun, ja illan aikana hän oli jo käytöksellään provosoinut kahta muuta esimiestä, sanoo Lintilä.
- Yrityksen järjestämä tilaisuus on rinnastettavissa työtilanteeseen. Miten pystytään puhumaan työturvallisuudesta, jos ei pystytä henkilön fyysistä koskemattomuutta pitämään pyhänä? perustelee Lintilä.
Lintilän mukaan varastotyöntekijöiden työnseisaus on laiton lakko, joka viedään työtuomioistuimen käsiteltäväksi.
Irtisanomisen taustalla oli työpaikan pikkujoulujuhlassa syntynyt tappelu.
Työnseisauksessa on mukana noin sata henkilöä. Luottamusmies Jouko Kärjen mukaan varastotyöntekijät palaavat työpaikalle viikonvaihteen jälkeen eli keskiyöllä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
- Työnseisaus merkitsee käytännössä sitä, että tavaraa kyllä tuotetaan mutta se ei lähde eteenpäin, selvittää Kärki.
Tappelijat sopivat keskenään
Pikkujoulujuhlassa olivat vastakkain nuorehko varastotyöntekijä ja työn järjestelijä. Jouko Kärjen mukaan tappelijat pääsivät sopuun piankin tapauksen jälkeen ja ovat jo pari viikkoa tehneet sovussa töitä.
- Riidan osapuolet ovat sopineet, olen itse ollut sovittelemassa. Kyse oli pikku naarmusta. Työnantajalle henkilöiden keskinäinen sopimus ei kuitenkaan riittänyt, sanoo Kärki.
Varastotyöntekijä sanottiin irti kahden kuukauden irtisanomisajalla, mutta ilman työvelvoitetta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysyn miten olisi käynyt jos työnjohtaja olisi
lyönyt duunaria:Asia olisi vaiettu on minun veikkaus.
Ainakin tapausta olisi hyssytelty ja esimies olisi saanut korkeintaan varoituksen. Vaihtoehtoisesti esimies olisi saanut ylennyksen.
Lain mukaan väkivaltainen käytös työkaveria kohtaan on kyllä peruste välittömälle irtisanomiselle, muistaakseni jopa ilman irtisanomisaikaa. Mutta asian näinkin pikainen sopiminen olisi kyllä pitänyt ottaa huomioon sekin.
Joku tes tai lainkäytäntö lähtee siitä ajatuksesta, että purkamisoikeus syntyy aina pahoinpitelytilanteessa. Käytännössä työnantaja siis saa purkaa esimiestään tai työtoveriaan lyöneen ihmisen työsuhteen. Jos taas työntekijä joutuu lyödyksi niin tällä on sama oikeus - purkaa oma työsuhteensa.
Hauskaa eikö totta?
Pahoinpitely ei ole asianomistajarikos vaan julkisen syytteen alainen. Työnantaja taas voi tapauksesta riippuen noudattaa tai olla noudattamatta omia toimintaohjeitaan. Kaikkia pitää kyllä kohdella samalla tavalla, muuten joku tulee syrjityksi. Jos työaikaan rinnastettavassa tilanteessa pahoinpidellään ja työnantaja ei puutu, niin työnantaja syyllistyy työsuojelurikokseen.
Puuttumisessa järjenkäytön pitäisi olla sallittu. Minusta pahoinpitely on kumminkin sellainen asia, että siihen pitääkin puuttua ankarasti.