Pikkujoulutappelu johti ulosmarssiin
15.12.2005 14:43
Valion varastotyöntekijät Tampereella marssivat torstaina iltapäivällä ulos yhden työntekijän irtisanomisen vuoksi.
"TYÖNJOHTAJAN HUULI HALKESI"
Valion henkilöstöjohtaja Lasse Lintilä pitää tapausta vakavana ja irtisanomista perusteltuna ratkaisuna.
- Työnjohtajan huuli halkesi ja hampaista irtosi pala pois. Lisäksi hän sai mustelmia. Varastotyöntekijä kävi kimppuun, ja illan aikana hän oli jo käytöksellään provosoinut kahta muuta esimiestä, sanoo Lintilä.
- Yrityksen järjestämä tilaisuus on rinnastettavissa työtilanteeseen. Miten pystytään puhumaan työturvallisuudesta, jos ei pystytä henkilön fyysistä koskemattomuutta pitämään pyhänä? perustelee Lintilä.
Lintilän mukaan varastotyöntekijöiden työnseisaus on laiton lakko, joka viedään työtuomioistuimen käsiteltäväksi.
Irtisanomisen taustalla oli työpaikan pikkujoulujuhlassa syntynyt tappelu.
Työnseisauksessa on mukana noin sata henkilöä. Luottamusmies Jouko Kärjen mukaan varastotyöntekijät palaavat työpaikalle viikonvaihteen jälkeen eli keskiyöllä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
- Työnseisaus merkitsee käytännössä sitä, että tavaraa kyllä tuotetaan mutta se ei lähde eteenpäin, selvittää Kärki.
Tappelijat sopivat keskenään
Pikkujoulujuhlassa olivat vastakkain nuorehko varastotyöntekijä ja työn järjestelijä. Jouko Kärjen mukaan tappelijat pääsivät sopuun piankin tapauksen jälkeen ja ovat jo pari viikkoa tehneet sovussa töitä.
- Riidan osapuolet ovat sopineet, olen itse ollut sovittelemassa. Kyse oli pikku naarmusta. Työnantajalle henkilöiden keskinäinen sopimus ei kuitenkaan riittänyt, sanoo Kärki.
Varastotyöntekijä sanottiin irti kahden kuukauden irtisanomisajalla, mutta ilman työvelvoitetta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olisko työnjohtaja saanut potkut,jos se olis
lyönyt duunaria?,,,Tuskinpa ,,
Työnantaja taas kokeilee kepillä jäätä, kuinka pitkälle voi mennä, ennen kuin laki lopettaa joustamasta ja yleinen mielipide kääntyy vastaan...
Siis miteniin työnantaja kokeilee, eikös tuossa joku molopää työntekijä kokeile että voiko lyödä työnjohtajaa turpaan ilman seurauksia? Sun mielestä ilmeisesti saa, vai? Hitto tollasille riidanhaastajille PITÄÄ antaa kenkää samantien, ihan omaa hölmöyttä! Joku tolkku sentään pitää olla työntekijöilläkin.
Eiköhän taustalla ole jotakin muutakin. Kuin että työntekijä yks kaks hyökkää lähimmän esimiehensä kimppuun. Ei lehdissä ole yleensä totta kuin 50% jutusta. Jos kaverit ovat sopineet keskenään, niin mitä se enää työnantajalle kuuluu.