Mieheni petti minua useita kk sitten exänsä kanssa. Se keneltä sain tietää siitä hieman myöhemmin, oli hänen exänsä, jota en edes tuntenut. Pettämisestä seurasi myös useamman viikon valehtelu koska hän joutui selittämään aivan ihme asioita, jotta ei paljastuisi. Kun sain tietää asiasta, kysyin oliko se totta, taas mieheni valehteli!!! Pyysin katsomaan silmiin ja kertomaan oliko se totta, kolme kertaa!!kunnes sain hänet paljastamaan asian, sanoin että soitan muuten henkilölle joka tiesi asiasta ja olisi myös kertonut minulle siitä!
Lyyhistyin ihan täysin kun sain kuulla asiasta luulin että meidän suhde olisi ollut erilainen, niin ei sitten kuitenkaan vain ollut.
Syytä pettämiseen hän ei tiennyt, kun kyselin, ja harmikseni sitten kuitenkin sorruin kyselemään yksityiskohtaisesti asennoista lähtien mitä siellä oli tapahtunut, nyt ymmärrän ettei olisi kai pitänyt! Ne tapahtuneet asiat tulevat uniini joka yö, ne asiat tulevat mieleen erinäisistä sanoista ym. Tuntuu että pääni ei kestä enää. Itsetuntoni, joka ennen oli todella hyvä, niin sitä ei enää ole.
Miehellä ja hänen exällään on yhteinen lapsi joten joutuvat nähdä sillon tällöin, en kestä tilannetta.
Nyt meille on tulossa yhteinen lapsi, josta olen kyllä todella onnellinen joska tässä iässä (24) ne on mielestäni jo aikakin tehdä.
Asia vaivaa suuresti, keskusteltu on, mutta kaikki keskustelut ovat päätyneet riitaan millon mistäkin syystä, myös siksi koska olen niin katkera! Tunnen hirveästi vihaa mieheni exää kohtaan, koska hän kuulema aloitteen teki ja tuntuu että tahtoi vaan näyttää mulle että hän saa mieheni takaisin millon vain, ainakin sänkyyn! Muuten ei mieheni hänen kanssaan enää olisi koska heidänkin suhteessa oli tapahtunut paljon pettämistä, naisen osalta ja yhdessä olo ei miestäni kovin miellyttänyt muutenkaan!
Aika moni asiasta saikin sitten tietää, ja pidän itseäni ihan täytenä pellenä, inhoan sääliviä katseita jotka kuitenkin pitävät sisällään vahingoniloisen vivahteen!!!!
Hänen exänsä yrittää kovasti kaveerata meidän kanssa, eikö se todellakaan ymmärrä kuin muhun sattuu tollanen, pitäisikö tälläiset asiat unohtaa heti ja mennä kahville tjtn!!?
Mitä voin tehdä, hajoan pieniksi sirpaleiksi yhä enemmän päivä päivältä, en ymmärrä tuntemuksiani, sitä katkeruutta ja kostonhimoa ym.
Paljon pahoja asioita tuosta jäi kertomatta mm. sukupuolitauti jonka exältäni sitten sain ja siitä johtui yksi keskenmennyt raskaus.
Yöt itken painajaisieni takia, yritän pitää asioita sisälläni niin paljon kun mahdollista, jottei mieheni huomaisi, vaikka räjähtelen kyllä silloin tällöin, etenkin kun on taas niitä pakollisia tapaamisia exänsä kanssa
Olen ihan hukassa, auttakaa mua olkaa kilttejä. Mitä voin tehdä?

Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta, miksi ihmeessä vielä lapsi tuohon sotkuun ? Kyllähän tuota ikää olisi ollut odottaa jotakuta kunnollistakin ukkoa.
Oli aika jolloin tosiaan luulin voivani antaa anteeksi, aika jolloin meni paremmin.
Mieheni kyllä on vannonut ettei koskaan tee mitään sellaista mikä minua satuttaisi, eli ei koskaan enää petä. Olen kyllä pitänyt prioriteettipuheita hänelle jossa hän ennen aina sanoi että hänen prioriteetti nro.1 on uskollisuus. Olen yrittänyt selittää että uskollisuus on ylpeys asia, ja uskonkin ettei hän enää koskaan minua petä, mutta se anteeksi anto ja unohtaminen on minulle vaikeaa. Haluaisin antaa anteeksi ja unohtaa.
Alä pidä sisällä vaan kerro rehellisesti mitä tunnet ja ajattelet, sinulla on siihen oikeus. Joudut yhä pahempaan syöveriin jos pidät kaikki sisälläsi. Liika ylpeys voi viedä maton jalkojen alta.
Uskottomuus on yksi ihmisen pahimpia kriisejä, menee itsetunto ja petetyksi tuleminen vahingoittaa jokaisen ihmisarvoa. On normaalia olla kaikkea tuota mitä kerroit.
Olo ei helpotu kädenkäänteessä mutta avoimuus ja puhuminen on kuitenkin hyvä, vaikka miehesi ei haluaisi kuulla, minusta hänen kuitenkin tulee saada tietää mitä on teoillaan sinulle aiheuttanut. Anna mennä vaan ja samalla saat purettua omaa pahaa oloa.
Aikaa tuohon paranemiseen menee, kävi kuinka tahansa.
Mutta usko, sinä selviät, vaikka kipeää tekee, onhan sulla vauvakin tulossa. Jos tulee ero, selviät siitäkin, usko pois!!!!
Voimia sinulle ja ala rakastaa itseäsi ja ajattele että olet ansainnut hyvän kohtelun keneltä tahansa.
Helppo sanoa mutta kyllä se tepsii ajan mittaan.
Hae apua jostain muualta jossa sinua kuunnellaan ja autetaan ajatusten kanssa, lääkkeitä tuohon ei kannata sotkea sillä asia on vain yksinkertaisesti käytävä läpi jotta saat oman minäsi takaisin, minulle kaksi miestä toinen jo entinen toinen koeajalla ovat tehneet samanlailla ja tunsin samanlailla kuin sinä, elämäni romahti useammaksi vuodeksi ja nyt on taas sama tilanne, nykyiselle miehelle on turha puhua kuinka tunnen tuskaa ja kuinka hän teoillaan satuttaa minua, ei hän osaa niitä noteerata, jatkaa vain ja vielä kääntelee puukkoa haavassa ajoittain joka on hänestä hauskaa ja viatonta leikkiä. Tänään tajusin etten siedä enään, luin juttuja läheisriippuvuudesta ja saan voimaa alkaa työstään eroa tästä miehestä.
Ansaitsemme parempaa emmekä sitä saa ennen kuin osoitamme sen muille miten minua tulee kohdella.
Kiltteys oli minun turmioni ole sinä viisaampi =)
Voi kiitos noista sanoista, noi merkkas mulle tosi paljon!!!
Hyvää joulun odotusta sinne.
1. Hae keskusteluapua esim. mielenterveystoimistosta ja tarvittaessa saat sieltä myös mielialalääkityksen, joka auttaa pahimman yli.
2. Keskustele miehesi kanssa syistä, mitkä johtivat uskottomuuteen. Älä takerru likaisiin yksityiskohtiin, vaan koeta selvittää mikä teidän parisuhteestanne on puuttunut/ollut pielessä.
3. Tee päätökset eroamisesta/jatkamisesta vasta kohtien 1. ja 2. jälkeen.
luin tekstisi moneen kertaan ja se sai mut melkein kyyneliin. ajattelin kertoo lyhyesti oman stoorini: kuukausi takaperin poikaystäväni oli tuomassa baari illan jälkeen "yhteiseen" asuntoomme iskemäänsä toista naista..panomielessä,tottakai. olin hyvää hyvyyttäni odottanu rakastani kotiin ja näin hän päätti tehdä minulle..sain tietysti hirveän raivokohtauksen ja sanoja ei säästelty! silloin vannoin että meidän suhde on lopullisesti ohi ja jatkan omaa elämääni..poikaystäväni pyysi tekoaan anteeksi ja katui,mutta mietin hetken pystynkö olemaan yhdessä tapahtuneen jälkeen!?!muutaman päivän mietiskelyn jälkeen..luulin että voin unohtaa ja palasimme yhteen..poikaystäväni lupasi yrittää ja osoittaa,että todellakin välittää ja ainoastaa vain minusta..parin viikon aikana huomasin ettei tapahtunutta vain hetkessä unohdeta ja luottamus oli tipotiessään. vajaa viikko takaperin puhuimme asioita ja päätimme,että olemme erossa ainakin tällä hetkellä ja katsoo sitten myöhemmin uusiksi mitä tapahtuu. olen niin rikki kun olla ja voi..tuntuu etten pysty olemaan erossa tuosta ihmisestä jota rakastan aivan kuolettavan paljon..toivon että rakkaus voittaa ja tämä suru/ahdistus/masennus katoaisi..oon niin yksin. paljon jaksamista sulle..ei ole helppoo tää elämä,mut sanotaan tää vanha fraasi et mikä ei tapa niin se vahvistaa!joulun odotusta.
mun mieheni teki samaa monta vuotta,petti seinäntakana kun odotin lasta ja minä idiootti vaan annoin kaiken aina anteeksi,mutta enää en anna ,sen olen päättänyt,yksikin virhe niin siihen saa jäädä,sitä saa mitä tilaa eikö se näin mee....
Minulle se on jo kohta se ja sama mitä helluni tekee, en usko enään tai jaksa uskoa enään hänen paranevan uskottomuudesta... Luovutan sillä en halua tulevaisuutta rakentaa semmoisen ihmisen varaan joka tuottaa tahallaan omilla himoillaan minulle ja mahdollisille lapsillemme tuskaa ja kipua. Olen tunne ihminen eli ei kannata repiä itseään hajalle, en ole niin vahva kuin jotkut naiset tai miehet ovat... En pystyisi häntä pettämään niin miksi oi miksi sallisen niin tehtävän itsellenikään. Jos mie ajattelen niin on oltava jossain samanlainen mies joka ei pelleile muitten kustannuksella.