Muu maa

Mikä ihme siinä on, että päättäjät vannovat ulkomaalaisten nimeen? Suomessa taitaa oikeasti olla miljoona työtöntä ja tänne hamutaan vain ulkomailta työvoimaa, eikä päästetä oman maan kansalaisia työhön.

Jos väitetään, ettei työttömissä ole sopivan koulutuksen omaavia, niin miksi ihmeessä asetetaan sitten ylitsepääsemättömiä esteitä työttömän kouluttautumiselle? Työttömissä on paljon hyvän peruskoulutuksen omaavia, joilla olisi valmiuksia opiskella vaikka mihin ammattiin, mutta jos he sitä edes aikovat, niin työttömyystuet otetaan pois. Rahattomana on mahdotonta opiskella.

Johtuneeko tämä ulkomaalaisvimma ja oman kansalaisen syrjäyttäminen siitä, että tahdotaan suomalaisten hyväksyvän maahanmuuttajat?

Suomalaisten työttömien väheksyminen on kantanut loistavaa satoa, mistä täälläkin kirjoittavien joukossa on loistavia esimerkkejä, työttömien solvaajistahan ei ole puutetta. Kuitenkin jokainen itselleen rehellinen myöntää sen, ettei työttömille töitä riitä, jonkun on pakko olla työtön, jotta joku toinen voi pitää työpaikkansa. On siis vain oikein, että työttömälle annetaan osansa kansantuotoksesta. Nykyisellään se on vain liian vähäinen osa, työttömyys ei ole kenellekään helppo juttu, vaikka joku yrittäisi muuta esittääkin.

Työttömiä kohtaan kovenevia asenteita lisätään sitten oikein lainsäädäntötasolla, mistä orjatyölaki on oiva esimerkki.

Kun työttömyystuet vuodesta toiseen menettävät ostoarvoaan suhteessa muun väestön tulotasoon, on työttömien jatkuva kurjistuminen ainut tulos. Odotetaanko, että työttömät kuolevat stressiin ja huonoon ravintoon, tekevät joukkoitsemurhan tai että jollakin työttömällä kärähtää lopullisesti, niin että hän lähtee tekemään harvennusta päättäjien keskuudessa?

Jotain pitäisi tehdä. Ensimmäinen erä voisi tapahtua ensi vaaleissa: antakaamme äänemme protestiehdokkaalle, jotta päättäjille menisi pieni vinkki siitä, että heidänkään pallinsa ei välttämättä niin pysyvä ole.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitä voi loputtomiin pohtia kuinka nykyisiin päättäjiin saisi vipinää. Parempi on vaihtaa ne tunarit alkaen Halosesta ja Filatovista. Menoa on katsottu ihan tarpeeksi monta vuotta ja pahempaan on mennyt.

Äänestä
  • Siispä äänestämään, jotta valta vaihtuisi. Taitavat vaan pääehdokkaat olla samoilla linjoilla toistensa kanssa, joten äänestää pitäisi muita. Keskittämällä yhteen ehdokkaaseen, voisi olla mahiksia.

    Minä äänestän Soinia siinä toivossa, että moni muukin tekee. Ehkä moni pelkää tätä, sillä Soinihan pyritään vaikenemaan mediassa kuoliaaksi. Vaalikeskusteluissa hänelle ei anneta juurikaan puheaikaa, vaikka sen verran on kuvaruudussa näkynyt, että puheenvuoroja näytti pyytävän, vaan ei saanut.

    Ja ihan pienissäkin jutuissa Soinia taidetaan boikotoida: tämän aamun aamutv:ssä käsiteltiin ehdokkaiden runoja ja kun olisi tullut Soinin runon vuoro, niin ohjelmassa siirryttiinkin uutisiin.

    Äänestä

  • Äänestämään kirjoitti:

    Siispä äänestämään, jotta valta vaihtuisi. Taitavat vaan pääehdokkaat olla samoilla linjoilla toistensa kanssa, joten äänestää pitäisi muita. Keskittämällä yhteen ehdokkaaseen, voisi olla mahiksia.

    Minä äänestän Soinia siinä toivossa, että moni muukin tekee. Ehkä moni pelkää tätä, sillä Soinihan pyritään vaikenemaan mediassa kuoliaaksi. Vaalikeskusteluissa hänelle ei anneta juurikaan puheaikaa, vaikka sen verran on kuvaruudussa näkynyt, että puheenvuoroja näytti pyytävän, vaan ei saanut.

    Ja ihan pienissäkin jutuissa Soinia taidetaan boikotoida: tämän aamun aamutv:ssä käsiteltiin ehdokkaiden runoja ja kun olisi tullut Soinin runon vuoro, niin ohjelmassa siirryttiinkin uutisiin.

    Se on tähänkin mennessä valinnut pressat. Soinia aion äänestää näistä ehdoikkaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansikka... kirjoitti:

Mikä ihme siinä on, että päättäjät vannovat ulkomaalaisten nimeen? Suomessa taitaa oikeasti olla miljoona työtöntä ja tänne hamutaan vain ulkomailta työvoimaa, eikä päästetä oman maan kansalaisia työhön.

Jos väitetään, ettei työttömissä ole sopivan koulutuksen omaavia, niin miksi ihmeessä asetetaan sitten ylitsepääsemättömiä esteitä työttömän kouluttautumiselle? Työttömissä on paljon hyvän peruskoulutuksen omaavia, joilla olisi valmiuksia opiskella vaikka mihin ammattiin, mutta jos he sitä edes aikovat, niin työttömyystuet otetaan pois. Rahattomana on mahdotonta opiskella.

Johtuneeko tämä ulkomaalaisvimma ja oman kansalaisen syrjäyttäminen siitä, että tahdotaan suomalaisten hyväksyvän maahanmuuttajat?

Suomalaisten työttömien väheksyminen on kantanut loistavaa satoa, mistä täälläkin kirjoittavien joukossa on loistavia esimerkkejä, työttömien solvaajistahan ei ole puutetta. Kuitenkin jokainen itselleen rehellinen myöntää sen, ettei työttömille töitä riitä, jonkun on pakko olla työtön, jotta joku toinen voi pitää työpaikkansa. On siis vain oikein, että työttömälle annetaan osansa kansantuotoksesta. Nykyisellään se on vain liian vähäinen osa, työttömyys ei ole kenellekään helppo juttu, vaikka joku yrittäisi muuta esittääkin.

Työttömiä kohtaan kovenevia asenteita lisätään sitten oikein lainsäädäntötasolla, mistä orjatyölaki on oiva esimerkki.

Kun työttömyystuet vuodesta toiseen menettävät ostoarvoaan suhteessa muun väestön tulotasoon, on työttömien jatkuva kurjistuminen ainut tulos. Odotetaanko, että työttömät kuolevat stressiin ja huonoon ravintoon, tekevät joukkoitsemurhan tai että jollakin työttömällä kärähtää lopullisesti, niin että hän lähtee tekemään harvennusta päättäjien keskuudessa?

Jotain pitäisi tehdä. Ensimmäinen erä voisi tapahtua ensi vaaleissa: antakaamme äänemme protestiehdokkaalle, jotta päättäjille menisi pieni vinkki siitä, että heidänkään pallinsa ei välttämättä niin pysyvä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu