Ajatelkaa jos oma elämä olisi yhtä helppo, kuin vieressä kulkijan elo. Miksi ihmeessä toiselle voi sörkätä ohjeita, joissa on järkeä, mutta oma elämä on musta aukko, ei näe kokonaisuutta, tuntee vain osatotuudet ja oman kantansa.
Siispä jokainen laittakoon pätevät neuvot niitä kysyville, noin ja erot loppuvat tyystin, ikuinen onni valtaa maan ja pääsemme kunnon joulutunnelmaan
Siispä jokainen laittakoon pätevät neuvot niitä kysyville, noin ja erot loppuvat tyystin, ikuinen onni valtaa maan ja pääsemme kunnon joulutunnelmaan
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo, mitä sanoit. Mikähän siinä on, että todellakin on helppo; helpompi neuvoa tai ehkäpä kuitenkin sanoa se oma mielipiteensä asiasta silloin, kun on kysymyksessä joku muu kuin oma itsensä. En tarkoita sitä, että kun neuvoo toista; olisi se joku ainoa oikea vaihtoehto ja muut vaihtoehdot jätetään syrjään.
Eiköhän noissa neuvojen antamisessakin ole paljon kiinni siitä, mitä on itse kokenut elämänsä varrella, mitä oppinut jne. Sen kautta sitten ainakin yrittää auttaa muita, vaikka se oman itsensä auttaminen jäisi vähemmälle.
Mutta kun autat toista, saat itsekin siitä jotain; aina tulee uusia mielipiteitä, totuuksia ja kannanottoja, joista varmasti saa itsekin jotain hyvää :).
:) ei perinteisesti miltä heistä tuntuu, vaan kuinka neuvoisitte omaa lastanne vastaavassa tilanteessa.
Jatkaako tylsää liittoa loppuunsa saakka, vai kokeillako siipiään? Kuinka moni sanoo lapselle että tuon puolison otit, ajattele vastuitasi elä itseäsi? :) kovin on helppo noin ajatella.
Mutta omassa elämässä tuntuu että turhat vastuut, turhat syyllisyyspelot ohjaavat meitä ihan hukkaan.
Entä jos lapsi tulisi jätetyksi? Petetyksi? Kaltoin kohdelluksi? Olisiko lainkaan vaikea vanhemman viisaudella sanoa mielipiteensä siitä mitä pitäisi tehdä? Ei, noissa kohtaa vastaukset ovat valmiina, vain omalla kohdalla sotkeentuu syihin ja selityksiin näkemättä totuutta.
Olen itse pohtinut tätä samaa asiaa ja tullut siinä ainakin siihen tulokseen et, kun lukee tai kuuntelee toisten juttuja ei ole ne tunteet valmiina olemassa. Parisuhteessa niitä kaikenlaisia tunteit on ja siinä ei sit todellakaan näe selkeästi ja viisaasti et miten pitäsi toimia. Jos on tosi vihainen tai surullinen tai pettynyt jo, niin sitä on vaikea kääntää sellaiseksi vastaanottavaiseksi kuuntelijaksi.
Toisten juttuja voi kuunnella ja ihmetellä ja voivotella, mut oikeasti niitä ei tarvitse elää ja tuntea ja se on se juttu.