enää? Nyt alkaa järki karata.
Pian 12 vuotta ollaan oltu yhdessä.
On tuntunut jo pitkään etten rakasta, olenkohan koskaan oikeasti rakastanutkaan. Toinen rakastaa liikaa tai ainakin olen sille koko sen elämä.
Roikkuu kiinni niin että ärsyttää.
Ei ole ihannemieheni, mutta kaikkensa yrittää.
Todella hyvännäkoinen mutta vaikka naiset onki siihen ihastuneita ei ymmärrä itse ihastua keneenkään. Olis mulle paljon helpompaa.
Yli 10 vuotta yhdessä takana. Pari kertaa olen ollut jo aikonut jättää, mutta saa aina puhutuksi jäämään.
Onko ihmisen tosiaan pakko olla yhdessä säälistä?
Auttakaa!
Pian 12 vuotta ollaan oltu yhdessä.
On tuntunut jo pitkään etten rakasta, olenkohan koskaan oikeasti rakastanutkaan. Toinen rakastaa liikaa tai ainakin olen sille koko sen elämä.
Roikkuu kiinni niin että ärsyttää.
Ei ole ihannemieheni, mutta kaikkensa yrittää.
Todella hyvännäkoinen mutta vaikka naiset onki siihen ihastuneita ei ymmärrä itse ihastua keneenkään. Olis mulle paljon helpompaa.
Yli 10 vuotta yhdessä takana. Pari kertaa olen ollut jo aikonut jättää, mutta saa aina puhutuksi jäämään.
Onko ihmisen tosiaan pakko olla yhdessä säälistä?
Auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on järki karannut jo pari vuotta sitten. Mulla on sama tilanne, mutta epäonnekseni olen naimisissa ja lapsiakin on jo kaksi. Pelkästään lasten takia olen jatkanut. Nyt mietin tosissani, että onko se oikein lapsiakaan kohtaan, kun ollaan "väkisin" yhdessä??? Mies lupasi aikoinaan lähteä avioliittoneuvojalle, mutta eipä ole menty. Miksikö? Siksi, että sanoin hänelle, että hänen pitää varata aika, jos kerta tosissaan aikoo saada suhteen toimimaan. Tästäkin on jo yli vuosi... Olen todellakin muuttumassa katkeraksi natkuttajaksi ja se en ole oikeasti MINÄ. Joulu tulee ja fiilikset on tosi down. Katsotaan, minkähänlaisen lupauksen Uutena Vuotena antais!
En ymmärrä ollenkaan miksi aikuiset ihmiset jäävät liittoon LASTEN TAKIA!? Siis mitä!!?? Avioliitossa ollaan kumppaninsa kanssa, ei lasten kanssa! Ei ero lapsille helppo ole, mutta parempi niin kuin nähdä vanhemmat onnettomana yhdessä (riidat, läheisyyden puute). Ja onhan teillä omakin elämä elettävänä! Ja kyllä ne lapset siitä yli pääsevät. Aina ovat päässeet tähänkin asti. Minä seurasin pienenä vanhempieni avioliittoa, joka oli kyllä ihan retuperällä. He riitelivät ja olivat kuin jotenkuten keskenään toimeentulevat kämppikset. Sanoin äidilleni ensimmäisen kerran jo 7-vuotiaana, että ettekö te voisi erota. Nyt olen nuori aikuinen, ja he ovat vielä yhdessä. Sama homma jatkuu edelleen.
Arvaanko oikein jos sanon että sinulla ei ole omia lapsia? Itse olen harkinnut eroa. Naimisissa 15 vuotta,2 lasta. Yhteiselo rajoittunut arkirutiinien pyörittämiseen. Avioliittoneuvojalla käyty,yritetty keskustella mutta ei enää osata,toinen osapuoli ei halua päästää lähelle jne jne. Ok. Sit ois parempi lähtee kummankin alottamaan uutta elämää..MUTTA.. Meneekö niin huonosti että laittais lapset kärsimään erosta,sitä mietin.Entä millaisen isä/äitipuolen lapset ehkä saavat.Ei voi mennä sanomaan exälle että et voi tuota ottaa,eihän se sovi meidän lasten isä/äitipuoleks ollenkaan.Isänä ja äitinä ollaan molemmat ihan ok ja lapsilla on kotona turvallinen olo.Oon selkä seinää vasten,en voi lähtee.Mut ehkä kun lapset on aikuisia....
meillä on vain tämä yksi
elämä, ja sitä ei pidä tuhlata
toisen säälimiseen