Moi!
En tiiä kirjottelenko nyt ihan oikealle palstalle, mutta sitä oon tässä, miettiny et missä vaiheessa poikaystävän vanhemmat "kuuluis" tavata? Ollaan tapailtu melkein puol vuotta ja siitä ajasta yhessä ollaan oltu 4 kuukautta enkä vieläkään oo tavannu hänen vanhempiaan eikä hän minun... Tavallaan musta tuntuu aika oudolta et on kulunu jo näin kauan, mut ei mulla oo todellakaan mikään hinku niitä nähäkkään;) Ajatus päinvastoin melkein ahdistaa...
Niin oisin halunnu kysellä et kuinka pitkän ajan päästä te tapasitte vanhemmat?? Millasta oli? Mua jännittää ihan kauheesti jo pelkkä ajatuskin!
En tiiä kirjottelenko nyt ihan oikealle palstalle, mutta sitä oon tässä, miettiny et missä vaiheessa poikaystävän vanhemmat "kuuluis" tavata? Ollaan tapailtu melkein puol vuotta ja siitä ajasta yhessä ollaan oltu 4 kuukautta enkä vieläkään oo tavannu hänen vanhempiaan eikä hän minun... Tavallaan musta tuntuu aika oudolta et on kulunu jo näin kauan, mut ei mulla oo todellakaan mikään hinku niitä nähäkkään;) Ajatus päinvastoin melkein ahdistaa...
Niin oisin halunnu kysellä et kuinka pitkän ajan päästä te tapasitte vanhemmat?? Millasta oli? Mua jännittää ihan kauheesti jo pelkkä ajatuskin!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko poikaystäväsi kuitenkin kertonut vanhemmistaan? Oletko itse kertonut? Kodilla on kuitenkin melkoinen vaikutus ihmiseen. Ovatko perheenne jotenkin erityisen etäisiä teille kun ette ole yhdessä käyneet? Vai iän takiako ette ole tohtineet???
Itse kävin nykyisen aviomieheni kotona melko heti hänen pikkuveljensä lakkiaisissa, joissa tapasin myös muita sukulaisia. Totta kai jännitti kamalasti, mutta lohduttauduin että heiltä ei kysytä vaan ainoastaan esitellään. Omassa kotonani kävimme n. kuukauden seurusteltuamme, ja ylpeänä esittelin uuden poikaystäväni. Jännitti silloinkin, mutta toki luotin oman perheeni hyväntahtoisuuteen.
Kummallakin on hyvät välit perheisiinsä, ainakin minulla! Ei vaan aluksi tullut edes mieleen, nyt tuntuu jotenkii jännittävämmältä... Ku mä en ainakaan välttämättä haluiais tavata sellai et nyt mennään syömään jne... Jutellaan kuitenkin toisillemme vanhemmistamme ja vanhempani kyselevät kaikennäköistä poikaystävästäni ja toisin päin. Oon vaan tosi kova jännittämään! Apua;)
Miksi Sinun pitäisi pelätä appivanhempien tapaamista. Ei ne Sinua syö. Ette te vanhempianne varten ole yhdessä, vaan toisianne varten. Olette itse tehneet valintanne ja vanhemmilla ei ole mitään oikeutta puuttua asioihinne. Tuolla toisessa osiossa kerroin poikani menettelystä, kun hänellä oli haku päällä. Joku anoppi veti herneen nenäänsä.
Mutta älä siitä pelästy. Rohkeasti näytille.
Sitten ainakin tiedät tuletko anopin kanssa toimeen vai tuleeko Sinusta samanlainen anopinvihaaja, kuin näillä palstoilla näyttää enemmistö olevan.
Poikani vaihtoi tyttöystävää kuin paitaa.
Kaikki kävivät näyttämässä itsensä meille.
Olihan se toki helpompi kutea omassa huoneessaan kuin etsiä muita mestoja. Oli vain yksi sääntö.
Yöksi ei jäädä kutemaan ja jos homma muuttuu vakavaksi seurusteluksi, on etsittävä oma kämppä.
Nyt on poika perheellinen mies. Ehkä ahkerasta harjoittelusta oli hyötyä.
Olet todella pakannut poikasi elämän repun ikävästi ja huonosti.
Tietysti kielenkäyttösi kertoo eniten sinusta, mutta sääliksi käy poikaasi.
Pippelin mitalla eivät suhteet elämässä pysy.
Arvonsa ihmissuhteisiinsa poikasi on kait saanut juuri sinulta.
Taisit tippua kärryiltä. Poika on aina pärjännyt ja pärjää nytkin. Hän on aina pakannut itse reppunsa ja valinnut seuransa. Ihan kivoja tyttöjä hän esitteli meille. Ei milloinkaan kysellyt mielipiteitä. Kun vaimo tuli vastaan, arvasin heti, että vaihtarihomma taisi loppua.
Kodin säännöt oli koko ajan tiedossa. He aloittivat yhdessä ja ovat nyt yhdessä.
Jos hän on saanut ihmissuhdearvonsa minulta, niin olen imarreltu.
säälittävä olet. Kielikuva tuo elämänreppu.
Pippelin arvo laskee vaikka olisi hyväkin melanheiluttaja.
Älä siis turhaan kiinnyt poikasi lapsiin, ne lähtee miniän mukaan.
Olen useamman "tapauksen" sivusta seurannut, siinä ei mummun itku auta.
Outo veto Sinulta. En ole missään kohtaa puhunut pippelisankarista eikä muustakaan, mitä sillä melalla voi tehdä.
Voi tietenkin olla, että miniä vie lapset mennessään. Se on perin yleinen kulkutauti nykyisin. Olen kuitenkin jo ehtinyt kiintymään reilun kymmenen vuoden ajan. Lapset tulevat mielellään mummolaan yökylään.
Kysymys oli alunperin siitä, milloin miniän pitäisi näyttäytyä anopille. Ehkä se on vähän liikaa, jos kaikki ehdokkaat esitellään. Poika itse halusi noudattaa kehoitustani.
poikaystäväni vanhempien kotona heti ekoilla treffeillä :D Ikää oli minulla 18 ja pojalla 20 (poika oli intissä vielä, joten "asui" tämän vuoden vanhemmillaan, intin jälkeen muutti omaan kämppään).
Tätä käyntiä ennen olimme tosin tunteneet toisemme kavereina jo 4 kk.
Vanhempia ei ollut varsinaisesti tarkoitus tavata, mutta pojan vanhemmilla oli illalla meno josta he olivat yllättäen aamulla pyytäneet hakukyytiä autolla pojaltaan, ja koska minut piti heittää kotiin, tapasin heidät sitten siinä ohimennen :) Mukavia olivat ja tuntuivat suhtautuvan minuunkin hyvin. Pidän poikaystävän vanhemmista todella, he ovat ihania ihmisiä, ja hekin tykkäävät minusta.
Minun vanhempani poikaystävä tapasi vasta kuukausi tämän jälkeen, koska vanhempani ovat erittäin vaikeita. En erittele tässä tarkemmin, mutta hyvin vanhanaikaisia ja autoritäärisiä ovat kasvatusmenetelmissään, ovat rajoittaneet elämääni niin paljon että piti terapeutille asti mennä ennen kuin kotoa pääsin itsenäistymään ja pääsin opiskelemaan ammattia johon todella halusin. Sitäkin nimittäin yrittivät määrätä.. Omaa äitiäni kauheampaa anoppia en oikein voi poikaystävälleni keksiä :S Itsekään kun en pätkääkään tule toimeen vanhempieni kanssa.
Kuukauden ajan vähän pohjustelin asiaa ja otin selvää miten pahasti vanhemmat vielä vastustivat poikaystävän hankkimista (ennen 18-vuotissynttäreitäni ei voinut olla edes puhetta moisesta). Metelihän siitä sitten syntyi kun miehen esittelin heille, mutta nyt taitavat tykätä hänestä.
Ei niitä vanhempien tapaamisia ihan hirveästi kannata jännittää. Jos ovat normaaleita mukavia ihmisiä (toisin kuin omat vanhempani), niin kyllä siitä selviää. Mieskin - ja minä - selvisimme vanhempieni tapaamisesta kunnialla vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset.
Meillä taisi olla niin, että mun miesystävä tuli meillä käymään vasta viime jouluna. Oltiin oltu yhdessä runsas kaks vuotta. Minut esiteltiin heillä kotona vasta viime kesänä eli yli 2,5 vuotta oltiin siihen mennessä hegailtu. Mua kyllä aikanaan loukkas kovasti se, ettei mun miesystävä suostunu viemään mua niille kotiin. Sillä oli sellainen syy, että ihan ketä tahansa se ei aio viedä kotiinsa, että vasta sitten kun se on "varma" meistä niin sit vasta esitellään vanhemmille. En tiedä silti onko mikään muuttunu..
Yks syy siihen saattaa olla kyllä sekin, että me molemmat ollaan asuttu jo vuosia omillamme (omat kämpät jne.) Että aina ku ollaan yhdessä niin ei tarvi mennä jomman kumman vanhempien luo vaan on siis ne omat kämpät. Mut ei kai siihen ole mitään sääntöä, että koska pitää mennä esittäytymään. Sekin on yks, että mitä paremmin tunnet sun poikaystävän, niin sitä vähemmän jännität sen vanhempia.
Oltiin tapailtu muutaman kerran ja melkoisen pian aloin tavata nykyistä appivanhempia...
Muistan sen päivän kuin eilisen jolloin tapasin mieheni vanhemmat. Hän asui toisella paikkakunnalla kuin mä. Ku hän tuli mun luo, ehdotin hänel, et mentäiskö hänen luo ja voisin jäädä hänen luo yöksi ja seuraavana päivänä vanhemmat hakisivat mut sieltä tullessaan mökkireissultaan... Niin mun ei tarvis bussil tulla takais...
Ja menimatkalla mies vaika tokaisi, et mennään mun vanhempienn luo... Arvaa jäykistyinkö mä siitä?! Olin ihan ällistyttävän ujo, enkä oikein puhua pukahtanut... Oltiin varmaan puolisen tuntia verran ja heti anoppi jo kysyi, koska te tulette huomenna syömään? Olin ihan äimänkäkenä, et nyt jo kutsutaan syömään, ku vasta ollaan tavattu... Oli se aikamoinen jännitystä.
Nykyään on samainen appivanhemmat oikein loistavia, että hyvin tullaan toimeen... Onneksi!
Hei!
Minusta on aina ollut itsestään selvää, että tyttöystävät (ja poikaystävät) voi tuoda kotiin. Itse olen aina paljon luottavaisempi, jos tiedän kenen kanssa lapseni (lapset ovat äidilleen lapsia aina..) liikkuu. Enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä, ettei seurustelukumppania voisi viedä kotiinsa näytille.
Eli rohkeasti vain viet ystäväsi kotiin. Ei siitä tarvitse mitään suurta numeroa tehdä.
Kuulostaa tutulta, omilta seurusteluajoiltani (olen nykyään vakiintunut rouvashenkilö). Eräs entinen poikaystäväni käyttäytyi samoin. Tämän kotiväki asui vielä samalla opiskelupaikkakunnalla kuin me, omissa opiskelubokseissamme kuitenkin. Oltaisiin voitu käväistä vaikka vain sunnuntai kävelyllä, mutta ei. Minä menin kutsumaan tämän pojan vielä kesällä vanhempieni luo ja oikein yöksi, koska asuivat kauempana. Juttu jotenkin hiipui, ehkä osin juuri siksi, etten sitten luottanut tämän olevan vakavissaan, kun ei viety tapaamaan... Taisin joskus jopa ehdottaa, koska asia oli minulle tärkeä (vaikka pelottava).
Toisaalta nykyinen mieheni vei minut tapaamaan äitiään about viikon seurustelun jälkeen. Kyllä minä ihmettelin sitäkin ;) Silloin kuulosteli tarkkaan kaikki anoppi-ehdokkaan sanavalinnat ;)
Hyvää Joulua!