Onko kukaan katunut

Ota ero ja sen jälkeen, kun naisellasi on toinen mies tule uudestaan kertomaan asioista...

Miksi aikoinaan rakastuit vaimoosi! Onko jokin vaimossasi muuttunut, lasten tulo on aina rankkaa parisuhteelle.
Katso kortit loppuun ja toimi sen jälkeen!
Itse olen ollut 17 vuotta yhdessä ja lapsia 2. Itselläni vielä olisi haluja vaimoani kohtaan, mutta kun se on niin väsynyt töistä ym.Niin väkisin on alkanut tulla muuy naiset mieleen!

Ja häntä koipien välissä tuli takaisin. Aikaa kyllä meni noin puolitoista vuotta tuohon heräämiseen. Ei ollut se ruoho sittenkään vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

Kadun eropapereiden jättämistä, nyt harkinta-aika - mies hommasi jo uuden "korvikkeen", eli en voi enää mitään, kait. Game over. Kysyn itseltäni; Miksi en turvautunut ammattiapuun? Miksi yritin selvitellä asioitamme yksin? Miksi en ihan oikeasti kommunikoinut puolisoni kanssa? Miksi en auttanut häntä hänen ongelmassaan (alkoholi)? Miksi en avautunut (vain kerran..) sydämmestäni..uuvuin liian varhain.

Seksielämämme oli olematonta, vain 3-4 krt vuosi viimeisen vuoden aikana. Minä en halunnut, inhosin , mietin "milloin häivyt elämästäni?". Tunsin että en rakastanut koska hän oli "taakka" - enää en ajattele niin, hänellä oli ongelma - enkä sittenkään etsinyt kaikkea apua.
Harkinta-aikaa kuvittelin käyttäväni "hyödyllisesti" elämän punnitsemiseen, toistemme ymmärtämiseen ja tutkimiseen - kun siihen ei ollut mahdollisuutta ns.oikeassa elämässä, riitelimme vain..minä uuvuksissa, hän krapulassa. Kadun.

Tehkää kaikkenne - ulkopuolinen apu voi kuullostaa kornilta, mutta avaa silmiä. Menkää yhdessä - tämä on Teidän yhteinen asianne. Lapsi/lapset muuttavat elämää pysyvästi...ihmiset kasvava, odotukset muuttuvat, elämä muuttuu. Yrittäkää, se on sen arvoista. Hymyjä elämäänne!

joo, ompa tuttua tekstiä!
minun tarinani ihan, sama ainoastaan lapset puuttu.erosta aikaa puolivuotta yhtä uutta suhdetta yritin,mutta oli liian aikaista.

kyllähän se huonoina hetkinä joskus kaduttaa,mutta ratkaisu oli silloin ainakin oikea eikä siinä mitkään keskustelut ammatti ihmisen kanssa olis auttanut.tutusta ja turvallisesta tuntemattomaan on vaikea tie enkä kyllä osaa neuvoja antaa.


sitä pitäis heti ,kun suhteessa ilmenee vakavia ongelmia yrittää niihin puuttua eikä ainakaan lakaista niitä maton alle.tarpeeksi pitkälle,kun menee metsään niin kotiin ei enää löydäkkään.

no mulla on pitkä tie kuljettavana,mutta enköhän mä sen tieni löydä.lykkyä tykö sulle!

Tilanteeni oli hieman vastaava. Lasten takia kitkutettiin yhdessä. Erosin monien vaikeiden vaiheiden ja pitkän harkinnan jälkeen. Enkä ole yhtenäkään hetkenä katunut. Luultavasti katumus olisi tullut ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta ainoa mitä tunsin ja tunnen nytkin, on helpotus. Sittemmin tapasin ihmisen, jonka kanssa vasta tajusin mitä rakkaus voi todella olla. Mutta vaikka en olisi tavannutkaan, olisin ollut onnellinen.

Mutta ei yhden kokemusta voi yleistää pätemään muille enkä halua kehottaa ketään eroamaan.

Elämä on tässä ja nyt eilistä ei muuttaa voi, huomisesta et mitään tiedä. Kukaan ei voi sanoa miltä sinusta tuntuu huomenna (eron jälkeen). Meistä sen kokeneista jokainen voi kertoa sinulle oman tarinansa, mutta yksikään niistä ei ole sinun tuntemiksesi. Erosta on jo neljä vuotta ja minut jätettiin, ja sieluni revittiin raalla tavalla. En ole kaivannut sitä elämää josta avioliitto päättyi mutta kaipaan sitä mitä se joskus oli. En kaipaa entistää puolisoani, lastemme äitiä. Mutta jokin kaivaa sisimmässäni enkä pääse asioissa eteenpäin, en osaa avata sitä ovea jonka takana minun elämäni nyt on. Vaan seison siinä eteisessä johon jäin eron hetkellä.
Hos näistä sanoista on jollekin jotain hyötyä niin olen edes siitä onnellinen, muut iptäköön minua vaikka hulluna.
En ole vajonnut sairauteen enkä apatiaan tai päihteisiin ,elämäni on aian normaalia työtätekevän ihmisen elämää, mutta sen uuden oven avaaminen on minulle ylivoimainen tehtävä.
Hyvää koulua onnellisempaa uuttavuotta kaikille.
Tosiukko

tämä voi olla vähän kaukaa haettua, mutta eräässä joitakin vuosia vanhassa kirjassa nimeltä "pelasta parisuhteesi" (ei tämän dr Philin kirjoittama!) oli sen suuntaisia teorioita, että suurin osa ongelmista johtuu omasta lapsuudesta ja siitä mallista, minkä on kotoa saanut. Eli esim. onko sinun vanhemmillasi tuossa kolmen kympin hujakoilla tapahtunut jotain, jonka nyt toistat tai jota haluat haluttomuudellasi välttää kohtaamasta? Tai kun itse olet ollut saman ikäinen kuin lapsesi nyt? Kyseessä ei tarvitse olla välttämättä mikään suurensuuri perhetragedia, vaan jokin asia, mikä on lyönyt sinulle jonkun haavan, jonka parisuhde sinussa on avannut ja mitä et lapsena osannut käsitellä (tai vannoit, ettet itse tee samaa). Voisikohan tässä olla mitään järkeä? Sinulla kun tuntuu olevan hyvä puoliso ja mukavat lapset..

Siis, että tuo kriisisi johtuu mitä ilmeisemmin jostain muusta kuin itse avioliitosta. Tunteet toki välillä katoavat, mutta voi ne saada takaisinkin. Ajattele, että sinun ei ole pakko olla tuon ihmisen kanssa, mutta vapaasta tahdosta saat olla..Sitten vielä yksi vinkki: mieti niitä alkuajan tunteita ja sitä, mitkä näitä tunteita sinussa erityisesti herättivät. Puuttuvatko ne asiat nykyisin? Miten niitä voisi taas saada takaisin?

jos olette vaimosi kanssa paljon yhdessä, mitäs jos lähtisit vaikka viikoksi lappiin mökille itseksesi niin ehkäpä se saisi ikävän pintaan..Tai ehdottamasi asumusero. Mutta silloin sinun on pistettävä itsellesi rajat siten, että et käytä aikaa vieraiden naisten iskemiseen, vaan nimenomaan itseesi tutustuen ja omillasi ollen ilman perhettäsi. Valitettavasti se, että jos olet jo asettanut itsellesi päämääräksi erota, silloin et "tahdo" taistella suhteesi edestä ja tunteita on vaikea saada takaisin. Mutta jos otat uuden kurssin ja haluat tunteet takaisin vaimoasi kohtaan, on se mahdollista.

kyllä oma eroni kaduttaa.vielä on menneillään harkinta-aika mutta luultavasti mieheni on löytänyt jo uuden lohduttajan.älä jätä perhettäsi.tuollainen olo kuuluu asiaan kun kauan ollaan yhdessä ja on lapsia.yrittäkää piristää suhdettanne ja hakekaa ammatti-apua.itselläni on myös kaksi lasta ja nuorin vasta 11kk ja elämäni hajosi pirstaleiksi kun mieheni ilmoitti ettei hänellä ole enää tunteita minua kohtaan...tyttäremme 5v,itkee lähes päivittäin isänsä perään!lapset kärsivät erosta.toivottavasti löydätte toisenne!

saattaa auttaa mutta älä ala suhdetta kenenkään muun kanssa, vaan ole ihan itseksesi ja anna vaimollesi lupa alkaa suhde toisen miehen kanssa.
Kyllä se rakkaus sieltä löytyy viimeistään silloin kun vaimolla on vientiä.

tässä teille ajateltavaa.
-ajttele vaimoasi päivittäin ohimennen.
-useamman kerran päivässä.
-ja lämpimiä ajatuksia hänestä.
-mieti kuinka tärkeä hän on ja hän ajatelkoon samoin ja yrittäkää ajatella samoin..
kas kummaa löydätte intihimoa väliltänne ja asiat muuttuvat.
onnelisen parisuhteen avain on:
miehellä on tarve tuntea vaimonsa kunnioitus ja arvostus.tämä vaimon pitäisi selvästi ilmaista.
vaimolla taas on tarve tuntea olevansa rakastettu ja himoittu OMAN miehensä puolesta.tämä miehen pitäisi ilmaista.
ei turhia eroajatuksia minun mielestäni ennenkuin edellistä AVAINTA olet käsitellyt!

Kerta toisen jälkeen olen antanut anteeksi ja jatkanut yrittämistä. Yhtä usein olen myös katunut päätöstä jatkaa yhdessä. Järkevää on pysytellä yhdessä. Vielä toistaiseksi olen pystynyt siihen ainakin jonkun aikaa, mutta ehkä vielä tulee aika, kun päätökseni jälkeen en enää vaihda sitä vaikka kuinka painostettaisi.

Mieheni tässä jokin aika sitten ilmoitti, että nyt se on loppu. Omassa päässään on asioita pohtinut ja tullut siihen tulokseen, ettei enää halua jatkaa meidän avioliittoa. Minä olen äimän käkenä, yllätys oli tämä ilmoitus. Niin sitä vaan lähdetään ja välit selvittämättä ts. ei puhtaalta pöydältä.

Joka tapuaksessa mies sanoo olevansa asiasta täysin varma. Mikään ei enää muutu. Eli mikäli oikein ymmärrän, harkinta-aika ei ole hänelle aito harkinta-aika. Tämäkö minua pistää vihaksi. Jotenkin en kaikesta huolimatta voi olla ajattelematta, että päätös on hätiköity ja nopeasti tehty. En tiedä, onko laastari valmiina, en ole vielä kysynyt.

Siihen en osaa vastata vielä, katuuko myöhemmin eli ei. Mutta rehellisesti sanottuna toivon, että katuu. Tai ainakin selvittäisi tuon pöydän minun, ex-aviovaimonsa kanssa. En ymmärrä ihmisiä, jotka kohtelevat toisia ihmisiä tällä tavalla, uskoakseni olen kuitenkin joskus ollut hänelle rakas. Olen sitä mieltä, että joka "leikkiin" ryhtyy, se leikin kestää saa. En sitä tarkoita, että väki pakolla loppuun asti, en suostuisi itsekkään. Mutta kyllä luurangot täyttyy pystyä kaapista ulos kantamaan ja leikki loppuun asti leikkimään. Varmaan molemmilla olisi parempi pohja aloittaa uusi elämä. Vai pelkääkö mies tulevansa toisiin ajatuksiin, jos keskustellaan?

Ei nyt ihan vastaus alkuperäiselle, mutta teit mitä teit, mieti aidosti. Ehkä paras tapa selkeyttää ajatauksia, on jonkin pituinen tauko. Viikko tai kaksi ei välttämättä riitä. Mutta käytä tuo aika rehelliseen pohdiskeluun ja unohda toiset naiset siksi ajaksi. Uusia kumppaneita tulee ja menee, mutta vanhaan ei välttämättä paluuta ole, vaikka kuinka myöhemmin katuisit.

Tsemiä!