Hei
Olen hieman alle kolmekymppinen nainen ja olen joutunut useamman kerran henkisen väkivallan kohteeksi tavalla tai toisella niissä työyhteisöissä, joissa olen työskennellyt. Kiusaajat ovat olleet aina toisia naisia työpaikoilla ja nyt kun tarkemmin mietin niin he ovat olleet minua vanhempia naisia. Olen alkanut miettiä, että mistä tämä voisi johtua ts mietin monesti mitä olen kenellekin sanonut ja kuinka hyvin työni olen tehnyt. No, työt ovat tehty aina parhaalla osaamisellani mitä minulla on ja monesti töistäni olen kuitenkin saanut kiitosta, joten siitä tämä ei voi johtua...en kai olisi tullut valituksi näihin paikkoihin mikäli osaamiseni ei olisi tarpeeksi hyvä. Olen kyllä hieman hiljainen ts en ole se kaikista äänekkäin kahvipöytäkeskusteluissa....
Jatkuva aliarvioiminen, uhkailu, työasioista tiedottamatta jättäminen( asioissa joista minun tulisi tietää jotta voin hoitaa työni hyvin)puhumattomuus, nimittely jne ovat kuuluneet näiden henkilöiden taktiikkaan...He myös taitavat sellaisen sosiaalisen pelin ryhmissä, että saavat monesti toisetkin mukaan peliin esim. huumorin varjolla. Mikäli siitä loukkaantuu on ongelma kiusatun huumorintajuttomuutta...
Olen pohtinut persoonaani ja sitä viestiä, jonka annan itsestäni muille koska olen joutunut näihin tilanteisiin niin kovin usein ja toisinaan ajttelen syyn löytyvän itsestäni :(
Huoh....olen aika vahva, mutta toisinaan tulen kovin surulliseksi tästä. Miten voin muuttaa tilannetta?
Olen miettinyt sitä vaihtoehtoa että he kokevat minut uhkana tms Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Miten olette ratkaisseet asian?
Itse olen pyrkinyt käyttäytymään mahdollisimman ystävällisesti heitä kohtaan. Kerron kyllä mielipiteeni reippaasti mikäli katson asian vaativan keskustelua, mutta tarkoitukseni ei ole jyrätä ketään mielipiteilläni. En kuvittele olevani muita parempi tai tietävämpi vaikka esitänkin mielipiteeni asiassa joka koskettaa minua...miksi he eivät pysty ottamaan vastaan kehitysideoitani tai ylipäätään keskustelemaan kanssani niin kuin aikuiset keskenään keskustelevat..
Olen hieman alle kolmekymppinen nainen ja olen joutunut useamman kerran henkisen väkivallan kohteeksi tavalla tai toisella niissä työyhteisöissä, joissa olen työskennellyt. Kiusaajat ovat olleet aina toisia naisia työpaikoilla ja nyt kun tarkemmin mietin niin he ovat olleet minua vanhempia naisia. Olen alkanut miettiä, että mistä tämä voisi johtua ts mietin monesti mitä olen kenellekin sanonut ja kuinka hyvin työni olen tehnyt. No, työt ovat tehty aina parhaalla osaamisellani mitä minulla on ja monesti töistäni olen kuitenkin saanut kiitosta, joten siitä tämä ei voi johtua...en kai olisi tullut valituksi näihin paikkoihin mikäli osaamiseni ei olisi tarpeeksi hyvä. Olen kyllä hieman hiljainen ts en ole se kaikista äänekkäin kahvipöytäkeskusteluissa....
Jatkuva aliarvioiminen, uhkailu, työasioista tiedottamatta jättäminen( asioissa joista minun tulisi tietää jotta voin hoitaa työni hyvin)puhumattomuus, nimittely jne ovat kuuluneet näiden henkilöiden taktiikkaan...He myös taitavat sellaisen sosiaalisen pelin ryhmissä, että saavat monesti toisetkin mukaan peliin esim. huumorin varjolla. Mikäli siitä loukkaantuu on ongelma kiusatun huumorintajuttomuutta...
Olen pohtinut persoonaani ja sitä viestiä, jonka annan itsestäni muille koska olen joutunut näihin tilanteisiin niin kovin usein ja toisinaan ajttelen syyn löytyvän itsestäni :(
Huoh....olen aika vahva, mutta toisinaan tulen kovin surulliseksi tästä. Miten voin muuttaa tilannetta?
Olen miettinyt sitä vaihtoehtoa että he kokevat minut uhkana tms Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Miten olette ratkaisseet asian?
Itse olen pyrkinyt käyttäytymään mahdollisimman ystävällisesti heitä kohtaan. Kerron kyllä mielipiteeni reippaasti mikäli katson asian vaativan keskustelua, mutta tarkoitukseni ei ole jyrätä ketään mielipiteilläni. En kuvittele olevani muita parempi tai tietävämpi vaikka esitänkin mielipiteeni asiassa joka koskettaa minua...miksi he eivät pysty ottamaan vastaan kehitysideoitani tai ylipäätään keskustelemaan kanssani niin kuin aikuiset keskenään keskustelevat..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuo kaikki on koettu miestyöpaikassa.
Siellä ei kehityskeskusteluja otettu miksikään, vaan kaikki jatkui niinkuin oli jatkunut kymmeniä vuosia vaikka kuinka oli väärin, männikköä päin.
Oli nimittelyä, painostusta, halveksuntaa,uhkailuja jne.
Mitätöitiin ihmisarvoni, persoonallisuuteni täydellisesti.
Olin kuin tyhjää ilmaa vain.
Ja tämä kaikki osaporukan työtovereiden taholta.
Joten kiitosta vain heille. Nyt saavat maistaa omaa keitostansa.
Olen juuri nyt samassa tilanteessa. Sairaslomalla kyseisen asian takia. Hermot meni ja hain sairaslomaa, sainkin reilusti. En todennäköiseti edes palaa takaisin työpaikkaani. Pärjätköön keskenään. KESKITYSLEIRI HAKEE KOHTA UUTTA KIDUTETTAVAA.
Poikkea seuraavassa osoitteessa.
http://tyopaikkakiusatut.net/
tuollainen reppanan leikkiminen ja suorista selkäsi.Ota osaa keskusteluihin,nauti työstäsi,pidä itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa.Lopeta juoruilu,laiskottelu,lusmuilu,tupakointi ja ylensyönti.Näin ilmapiiri puhdistuu työpaikallasi.Vilkaise välillä peiliin.Jos pomo sanoo että hyppää,kysyt vaan kuinka korkealle?
peili on joskus oiva väline tarkkailla itseään.Usein syyllinen löytyy sieltä.
Pitkään siinä menikin, ennenkuin joku keksi alkaa kirjoitella nimimerkilläni tänne kommentteja. Tämähän ei ole rekisteröity nimimerkki, joten tokihan se on mahdollista kenen tahansa kirjoitella "Kipupisteenä".
Joten tästä lähtien aidot Kipupisteen kirjoitukset ovat ainoastaan työpaikkakiusattujen foorumilla, Suomi24:stä löytyviä "Kipupiste" nimimerkillä kirjoitettuja tekstejä ei enää kannata yhdistää minuun.
Nimimerkkini lainaajalle muutekseen tosi kiitos siitä, että haluat ottaa osavastuun Kipupiste-nimimerkillä kirjoitetuista teksteistä. Jos näistä joskus joku yrittää nostaa syytettä tms. niin nyt voin sitten sanoa että kirjottajia on useampia ja siten myös vastuullisia. Joten kiitoksia paljon sinulle, kuka sitten oletkaan kun haluat otta osavastuun annettuasi IP-osoitteesi.
kuten viestissäni totesin, olen etsinyt tähän selitystä sekä itsestäni että ympäristöstäni ts olen katsonut itseäni peiliin ;) arvaa vaan kuinka monesti...
En lusmuile/laiskottle/ juoruile töissäni - olen hiljaisempaa tyyppiä ja silloin ei tule tilanteitakaan juoruiluun.
Olen mennyt töihin tekemään töitäni ja ansaitsemaan elantoni. Pitäisiköhän minun "soluttautua" johonkin ryhmään jossa juorutaan jotta saisin hyväksynnän...tuli vain mieleeni tämäkin vaihtoehto...vaikka en oikein usko sen toimivan...
Todennäköisesti olet henkilö, joka on lukenut kirjoituksiani Suomi24:ssä ja työpaikkakiusattujen foorumilla. Käyttäessäsi nimimerkkiä "Kipupiste" tiesit, että tämä nimimerkki on tunnettu näissä piireissä. Mitä muutakaan tällainen on, kuin mainitsemaasi soluttautumista?
Toiminnallasi ainoastaan hidastat sitä unohtamis- ja paranemisprosessia, joka minulla on menossa Elektrobitillä koetun helvetin jälkeen. On kai aivan turhaa enää toistaa sitä tosiasiaa ettei näitä tuntemuksia ja tuskan määrää voi edes ymmärtää, jos ei ole itse kokenut samaa.
Kuvitteletko, että olisi noin vain "peiliin katsomalla" unohdettavissa se tosiasia, että työtä ei enää ole, eikä kerrassaan mitään tietoa siitä, miten tulla toimeen ja elättää perhe tulevaisuudessa? Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö työtä olisi yritetty löytää. On yritetty, ja on käyty läpi mahdollisuuksia, joita keskiverto työnhakija ei edes tule ajatelleeksi. Mikään ei kuitenkaan ole muuttanut tilannetta paremmaksi.
Millaiset luulet olevan tuntemukset ihmisellä, jolta otetaan pois sellainen asia, jolle hän on pienestä pitäen hyvin vahvasti elänyt? Millaiset ovat tuntemukset ihmisellä, jonka ei anneta tehdä sitä työtä, mihin hänet on LUOTU.
Tiedän että kaltaisiani ei ole montaa; ihmistä, joka osoittaa vahvaa suuntautumista tiettyyn asiaan jo 4-vuotiaasta lähtien, hallitsee jo peruskouluiässä asian peruskäsitteet ja kehittyy tätä kautta rautaiseksi ammattilaiseksi vaatimattomasta koulutuksesta huolimatta. Tällainen uraputki ei onnistu ilman luontaista kiinnostusta kyseistä asiaa kohtaan.
Jossain vaiheessa taidot huomataan ja palkataan Elektrobitille. Alku on kuin unelmaa; hieno työyhteisö, hyvä palkka, oikea unelmatyöpaikka. Aamulla herätessään voi iloita uudesta päivästä ja siitä, että saa tehdä sitä työtä mihin on luotu. Sitten työyhteisöön saapuu uusia jäseniä, jotka eivät hyväksy. Kateus saa vallan. Asioita yritetään selvittää keskustelemalla, mutta siihen ei anneta mahdollisuutta.
Sitten romautetaan koko elämä. Elektrobitin toimitusjohtaja istuskelee mukavasti työhuoneessaan Oulussa ja allekirjoittaa sopimuksen, jolla edelläkuvattu elämänura tuhotaan kertaheitolla. Kasvottomasti. On niin helppoa pistää nimi paperiin, kun ei tarvitse edes nähdä sitä henkilöä, jonka elämä tuhotaan. Koska ei ole rohkeutta nähdä; ei ole rohkeutta nähdä asioiden todellisia laitoja, eikä ole kiinnostusta selvittää niitä. On helpompaa pistää nimi paperiin. Ja mainostaa webissä, kuinka hyvin yritys kantaa yhteiskuntavastuunsa ja kuinka siellä toimitaan "toinen toistamme kunnioittaen".
Jäljelle jää vain liiton päivärahalaskuri, joka raksuttaa kohti varmaa loppua - sen jälkeen ei ole enää elämää, ei toimeentuloa, ei omaa kotia, pelkkä köyhyys. Asia, jolle on eletty koko elämä eli rautainen ammattiaito, on täysin merkityksetön asia. Kukaan ei sitä tarvitse, koska takana on kokemus työpaikkakiusaamisesta. Kiusaamisen uhriksi ei saa joutua, koska siitä rangaistaan tuhoamalla elämä. Sensijaan kiusaajat palkitaan.
Siksi unohtaminen on jokseenkin mahdotonta. Tilanne on päällä joka arkipäivä. Työttömyys. Ei saa tehdä sitä työtä, johon on luotu. Tulevaisuutta ei enää ole. Keskustelu kohtalotovereiden kanssa on ainoita asioita, jota vielä on. En ole ainoa, en ole yksin. Miksi sotkea tällaista keskustelua? Missä on moraalisi?
Tuon tapaisen helvetin ole minäkin kokenut. Yöllä näen yhä painajaisia. Nyt koko firma on kuulema loppumassa osittain.
Nytpähän keittelevät omia lihasoppiaan. Minä vain entisen luottamusmieheni sanoja noudattaen käveleksin metsissä ja hiihtelen valkoisilla puhtailla lumilla.
Totean sen, että ryhmäurakka ja joukkohenki on tosi pirullinen henki, kun koko hyeenalauma käy yhden kimppuun.
Kiitos kaikista asiallisista vastauksista ja voimia jokaiselle, joka on kokenut työpaikkakiusaamista.
Kipupisteenä esittäytyneelle henkilölle olin kirjoittanut viestini juoruilujoukkoon liittymisestä tarkoituksenani herätellä ajatuksia. Monesti käy niin, että työyhteisössä muodostuu pienempiä sisäpiirejä ja jokaisen on kuuluttava johonkin piiriin, muutoin voi käydä niin että jääkin todella yksin ja silloinhan on helpompaa joutua työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Vastaukseni oli enemmänkin suunnattu kirjoittajalle joka yritti esiintyä minuna. Kun tänne voi kuka tahansa kirjoittaa millä tahansa nimimerkillä niin jotkut sitten pyrkivät käyttämään tätä hyväkseen keskusteluja sotkien ja siten tässä ei enää itsekään tiedä mikä nimimerkki on todellisuudessa kukakin ko. keskustelussa. Siksi kyselin moraalin perään.
Jaksamista sinulle, jos tästä jotakin onnellista haluat etsiä niin kirjoituksesi mukaan sinulla kuitenkin on vielä työpaikka tallella. Vaikkakin tiedän itse kokemuksesta, että kiusaamisen ollessa päällä on siitä asiasta nauttiminen jokseenkin mahdotonta.
itse myös tutkiskellut itseäni ja löytänyt itsestäni syyn moneen asiaan.Olisi ollut kuitenkin mukavampaa olla reilu ja kaikkien kaveri vaikkei jokaisen naamataulu miellyttänyt.Syylistyin juoroiluun ja luumuilinkin aika tehokkaasti näin jälkikäteen ajatellen eikä ammattitaitonikaan välttämättä kohdannut annettuihin työtehtäviin.Esimiessuhde ei toiminut koska en ole koskaan suostunut siihen että joku käskee tai varmentelee tekemisiäni.Olisin voinut olla avarakatseisempi,liekö kotikasvatus hieman ollut alemmaan sosiaaliluokan tasolla.
Käyttäsit edes eri nimimerkkiä kirjoituksiisi pösilö.
Kokemuksesi ovat aivan samat kuin omani. Noin 30 vuotiaana kiusaamista alkoi ilmentyä eikä koskaan loppunut. Nyt olen ollut puoli vuotta sairaslomalla ja on mahdoton ajatella, että palaisin enää työpaikkaani kiusattavaksi.
Vieläkään en tiedä miksi juuri minua kiusataan.
Huomaatko, että kiusaajia on kaikkialla, kuten täällä tuo ilkeästi kirjoittava kipupiste-nimimerkin varastaja. Miksi hän haluaa kiusata kirjoituksellaan sinua ja lisäksi vielä oikeaa Kipupiste-nimimerkillä kirjoittajaa ja samalla kaikkia asiallisesti tätä palstaa käyttäviä. Mikä viha hänen sisuksiaan kalvaa.
Ajattelin itsekin aikanaan, että sopivaan juoruporukkaan liittymällä saisin heiltä suojan kiusaamiselta, mutta en halunnut sellaiseen ryhtyä, kärsin mieluummin kuin toimisin epäeettisesti.
Joistain kiusaajista olen huomannut, että he eivät kestä nähdä hyvyyttä ympärillään, toisten iloa, ja hyvää mieltä, se heidän pitää pikimmiten tuhota.
Olen ihan konkreettisesti nähnyt miten kiusaajan ilme vääntyy, katse kääntyy sisäänpäin ja aivot alkavat kehittää tuhovoimiaan.
Minuakin eräs työtoverini on kiusannut jo yli 30 vuotta. En ole enää siinä työpaikassa, mutta vakavat ja syvät traumat ovat jääneet mieltäni vaivaamaan.
Enkä tiedä syytä miksi hän kiusasi ja halveksi minua. Pärstä tai mielipiteet eivät kai käyneet "herralle."
Oli muuten työtoveri ja viereisen osaston luottamusmies, eikä mikään esimies.
Alkuperäisen teksti oli melkein kuin omani. Itselläni ei vain ole työtä, koska pelkään joutuvani uudestaan kiusatuksi. Menettäisin varmasti viimeisenkin itseluottamukseni, tai tulisin vähintään mielenvikaiseksi.
Tiedän, että näitä pelkoja on kaikilla kiusatuilla, mutta toistaiseksi en ole päässyt tämän yli. Kuuluisin oikeammin sairaseläkkeelle, kuin kortistoon suht nuoresta iästäni huolimatta.
Nyt ovat näköjään kiusaajat löytäneet tämän palstan. Voisitte kehittää ihan omanne "kiusaajat" palstan.
jos olisi oma palsta molemmille osapuolille: siis Työpaikkakiusaajat ja Työpaikkakiusatut. Se voisi selkeyttää mitä kiusaaminen on ja mihin se perustuu sekä mitä kiusatuksi tuleminen on ja mihin se perustuu palstojen sisältöjä vertailemalla. Itsensä ja motiiviensa paljastaminen ei ole kiusaajien etu eikä tapa, mutta jos vaikka erehtyisivät paljastamaan.
Päättäjien ajattelu saataisiin kehittymään sellaiselle tasolle, ettei kiusatuille sanottaisi, että he vain kuvittelevat tulevansa kiusatuiksi tai että heissä itsessään on jokin salaperäinen heikkous, joka aiheuttaa kiusatuksi tulemisen. Tuollainen suhtautuminen päättäjien taholta lähentelee taikauskoa. Hassua jos murhatutkimuksissakin poliisit vielä ajattelisivat, että oli uhrin vika, että tuli murhatuksi.
Niin kauan kun asialle ei osata tehdä mitään, pitäisi kiusattujen päästä työpaikoille, joissa voisi työskennellä mahdollisimman pienen työntekijämäärän joukossa, mieluiten yksin, tällöin kiusatuksi tulemisen mahdollisuus pysyisi pienenä.
Kiusaaminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma, johon vaan ei ole ymmärretty puuttua.
voi olla sekä fyysisiä että psyykkisiä. Jokainen työnantaja, joka on sallinut kiusaamista työpaikalla, pitäisi velvoittaa kiusatun lähtiessä työstä kustantamaan jälkihoidon, jolloin korjattaisiin se, mikä kiusatun fyysisessä terveydessä on vielä korjattavissa ja kiusattu saisi käydä psykiatrin kanssa kiusaamiskokemuksensa läpi, jotta vapautuisi psyykkisestä kuormastaan, eikä jäisi sitä loppuiäkseen kantamaan mukanaan.