Tarvitsisin muutaman lämpimän sanan... Sanoisitko sinä ne? :)
Koen syvää riittämättömyyden tunnetta. Olen tavallisen kaunis nainen. Silti koen, että en kelpaa.
Äiti ja isä antoivat minun ymmärtää, että minussa ei ole yhtään hyvää piirrettä. Heistä olin ruma ja kun oikein masennuin ja loukkaannuin heidän asenteistaan, he haukkuivat luonteenikin. :(
Mieheni sanoo rakastavansa minua - mutta eihän minua voi rakastaa!
Taistelen riittämättömyyden tunteen kanssa joka päivä. En pidä itsestäni millään tavalla, mutta tällaisena pitäisi vain elää! Miten tästä selviää yli?
Koen syvää riittämättömyyden tunnetta. Olen tavallisen kaunis nainen. Silti koen, että en kelpaa.
Äiti ja isä antoivat minun ymmärtää, että minussa ei ole yhtään hyvää piirrettä. Heistä olin ruma ja kun oikein masennuin ja loukkaannuin heidän asenteistaan, he haukkuivat luonteenikin. :(
Mieheni sanoo rakastavansa minua - mutta eihän minua voi rakastaa!
Taistelen riittämättömyyden tunteen kanssa joka päivä. En pidä itsestäni millään tavalla, mutta tällaisena pitäisi vain elää! Miten tästä selviää yli?
Vastaukset 15
Vanhimmat
No, enpäs keksi oikeita sanoja joten eiköhän pysytä Suomen kielessä =) No, jos kerran miehesi sanoo sinua rakastavansa niin kai se silloin myös tekee, mieshän on sentään perheen pää ( tästäkin voidaan olla montaa erimieltä, mutta nyt se on vaan niin )... joten johtopäätös: Sinua voi rakastaa =oD
Vika ei ole sinussa vaan vanhemmissasi, se vika lähtee kovalla lääkityksellä ja, mutta se ei auta jos sinä sitä pohdiskelet / syöt siihen lääkkeitä.
Resepti on tälläkin kertaa suunnattu vanhemmillesi. Eihän kukaan sano sahtiakaan rakastavansa, silti sitä moni juo!
rivien välissä, kiitos siitä! =)
Osaisin varmasti nauttia enemmän mieheni rakkaudesta, jos osaisin rakastaa itseäni.
Anteeksi olen antanut vanhemmilleni, mutta huono puoli tässä on se, että edes minun anteeksiantoni ei tee tehtyä (sanottua) tekemättömäksi.
toisten vanhemmilla on tapana "hiillostaa" lapsiaan, ja monesti se johtaa juuri tuohon, että mikään ei kelpaa. Omat vanhemmat olivat hiukan samanlaisia. Minusta kasvoi perfektionisti, mutta nyt kun olen ymmärtänyt, että minun riittämättömyyteni ei ollut omaa huonouttani vaan vanhempieni kykenemättömyyttä hyväksyä, olen päässyt asiasta yli.
Itsensä hyväksyminen ja toteaminen erinomaiseksi on vain päätös joka täytyy tehdä. Opettele löytämään vahvuutesi ja muista ne joka tilanteessa. Kun rakastat itseäsi, muutkin voivat rakastaa sinua. Sanoit jo olevasi tavallisen kaunis - mitä muuta ulkonäön suhteen ihminen voi pyytää??? Lehtien kansikuvat tytötkin ovat parhaimmillaan vain tavallisen kauniita - muu on ammattimeikkaajan luomusta. Varmasti löydät itsestäsi muutakin hyvää.
Sinä riität sellaisena kuin olet - miehesi rakastaa sinua, olet selvästi riittänyt jollekkin, miksi et siis riittäisi itsellesi?
Nyt nouset sieltä "suokuopasta" ja päätät että näin on hyvä ja elät sen mukaisesti. Se on vain selkärankaa ja sisua.
"Riittämättömyyteni ei ollut omaa huonouttani vaan vanhempieni kykenemättömyyttä hyväksyä." Hyvä huomio! Itsekin yritin ansaita vanhempieni rakkautta saavuttamalla kaikenlaista. Onnistuin usein, mutta se ei saanut vanhempiani rakastamaan minua yhtään sen enempää kuin aiemminkaan.
En pääse yli ajatuksesta, että jos vain olisin ollut kaunis lapsi, he olisivat rakastaneet minua. Paljon heidän asenteistaan kertoo äitini puheet (vielä kaksi viikkoa sitten, äiti ei ole muuttunut miksikään), kun hän katsoi yhtä lapsistani ja totesi: "Se on ihan sinun näköinen - varo vaan." :(
Elämäni olisi ihan erilaista, kun olisin vain kaunis. Se, että olen vain tavallinen, on minun "vammani" tietyllä tavalla.
Uskon, että olisin nyt ihmisenäkin toisenlainen, ja sosiaalisesti iloinen ja fiksu. Ulkonäköni on vaikuttanut siihenkin, mitä näytän itsestäni ulospäin.
Selkärankaa ja sisua minulla on, mutta ulkonäköäni en voi muuttaa. Kiitos kuitenkin tsemppaamisesta =)
yksinkertainen kuin edelliset kirjoittajat sanovat. Itse olen kokenut täsmälleen saman mistä kirjoitit. Ellet ole vielä lukenut kohdasta "masennus ja parisuhde" minun kirjoituksia, voisit lukea ne ensin. Jos sinusta tuntuu että voisin olla avuksi, olen mielelläni.
Tie on kivinen mutta kun sen selvittää, on edessä hyvä, onnellinen tulevaisuus.
Niin kuin muutkin vastaajat, itsearvostusta ei nosta mikään silmänkääntötemppu. Se on kovan työn takana.
Tarkkaile ajatuksiasi ja kun huomaat riittämättömyytesi, niin analysoi tilanne. Totea, etteivät tunteesi pidä paikkansa. Harjoittele järjestelmällisesti pitämään itseäsi arvossa, älä anna yhdenkään riittämättömyyden tunteen syöstä sinua syövereihinsä, itsesääli ei paranna.
Olen nostanut omaa itsetuntoani myös toistelemalla itselleni itseäni kehuvia ja kannustavia lauseita. Kyllä omalle peilukuvalleen hymyileminen ja ääneen sanominen, että rakastan sinua, tuntuu ja vaikuttaa, vaikka ehkä kuulostaa typerältä.
Vanhempiasi et valitettavasti pysty muuttamaan, mutta yritä pitää puolesi. Jos äitisi (isäsi) sanoo jotakin sinua alentavaa, kuten että lapsesi näyttää sinulta - varo vaan, niin sano suoraan, että sehän on hyvä ja että olet ylpeä siitä. (Jos haluaisit maksaa potut pottuina, voisit sanoa, että onneksi lapsesi ei näytä samalta kuin mummi! Mutta vihamielinen suhtautuminen vaikeuttaa vain asioita.)
Tsemppiä!
Ps. Hienoa, että sinulla on sinua rakastava mies, se on suuri apu sinulle matkallasi kohti itseään arvostavaksi ja rakastavaksi ihmiseksi.
Kiitos ymmärtävistä neuvoista ja tsemppaamisesta!
Hyvä idea tuo puolien pitäminen. Tähän asti olen vain antanut kaiken mennä toisesta korvasta sisään - puukottamassa sydäntä - ja toisesta korvasta ulos. Olen ollut vähän ujo, väsynyt ja pelännyt muiden loukkaamista - voi tätä miellyttämisen tarvetta... =(. Nyt otankin tavaksi antaa takaisin, kohteliaasti, heti ja "ohimennen". Se vaatii varmaankin opettelua, mutta eiköhän se siitä.
Alan kohdella itseäni hyvin. Kehun itseäni itselleni ja muiden kuullen, ja pidän reilusti siitä, mikä minussa on hyvää.
Täältä tullaan, uusi elämä! (toivottavasti et ole kovin kaukana...) =)
Ihanaa elämää sinulle, Weera!
Itselläni oli vanhemmat ihan tavalliset, joskaan eivät oikein huomioneet meitä, vaan saimme kasvaa villisti, tulla ja mennä miten sattuu. Joten he eivät myöskään puuttuneet siihen, miten veljeni kohteli minua. Henkinen (joskus jopa fyysinen ja seksuaalinen) väkivalta oli jokapäiväistä. Veljeni toisteli minulle miten ruma ja lihava olin, miten tyhmä ja turha ja minun ei olisi pitänyt syntyäkään. Hän myös sanoi tappavansa minut vielä joskus. Omituisinta koko jutussa on, että EN ollut ruma enkä edes lihava, hän itse oli alipainoinen ja minä normaalipainoinen lapsi. Mutta tästä kuitenkin on jäänyt minulle ikuiset arvet. Vaikka tiedän olevani järjellä ajateltuna kaunis, en osaa TUNTEA itseäni kauniiksi. Enkä liioin muutenkaan minkään arvoiseksi. Mielessäni kuulen aina sanat: "olet ruma, olet tyhmä, olet turha".. Aikuistuessani sairastuin masennukseen ja syön nyt masennuslääkettä. Psykologini mukaan on yleistä, että masennus puhkeaa juuri aikuistumisen kynnyksellä, kun pitäisi osata "irroittautua" lapsuuden kokemuksista ja siirtyä aikuisen hahmoon. Itselläni tätä siirtymää ei ole tapahtunut, vaan olen edelleenkin se haavoittuvainen, naivi "lapsi", joka ei osaa ajatella itse omaa parastaan vaan on vähän kuin toisten aikuisten armoilla.. Ainut keino on koittaa vain määrätietoisesti taistella. Päättää, ettei anna periksi lapsuuden möröille ja että väkisinkin pakoitan itseni pitämään itsestäni. Joka päivä hoen peilin edessä itselleni kohteliaisuuksia ja -tämä on tärkeää- KEHUN ITSEÄNI MUIDEN KUULLEN! Tästä on ollut apua enemmän kuin osasin aavistaakaan! En tarkoita leuhkaksi ryhtymistä, vaan vitsailun tyylistä, että jos vaikka leipomaasi piirakkaa kehutaan maistuvaksi, sanot ääneen: "Että mä oon kone!" Tämä tosiaan auttaa! Mutta ei saa olla liian innokaskaan. Kannattaa myöntää itselleen, että ei koskaan tule olemaan täysin eheä, vaan tämä ongelma tulee seuraamaan mukana läpi elämän! kun sen asian myöntää itselleen (samoin kuin alkoholistitkin oman ongelmansa), sen kanssa on paljon helpompi tulla toimeen. Tavallaan siis "tee sovinto ongelmasi kanssa". illoin hallitset sitä!
siitä mitä olet joutunut kokemaan. Tuntui pahalta lukea kolhuista elämässäsi. Toivon sydämestäni, että saat pidettyä möröt siellä, minne ne kuuluvatkin - hus, hus, menneisyyteen!
"Tee sovinto ongelmasi kanssa, silloin hallitset sitä." Hyvin sanottu. Jään asiaa miettimään ja sisäistämään. Ehkä tämä on minun taakkani elämässä, jollakin muulla taakka on toisenlainen. Ehkä tämä on se minulle parhaiten sopiva kantamus, en tiedä.
Toivon iloa elämääsi, kohtalotoveri! =) Taistellaan, ja voitetaan!
Tiedän yhden aivan ihanan bestsellerin ja elämää muuttavan kirjan, John Bradswaw: Homecoming, Reclaiming and Championing Your Inner Child. Siinä on pitkäksi aikaa ajatteluharjoituksia, jotka ovat minua auttaneet. Periaatteessa harjoitukset ovat sellaisia, että alat itse olemaan oma vanhempasi. Alat puhumaan ja rohkaisemaan lapsi-itseäsi juuri niin kuin toivoit heidän silloin tekevän. Tämä voi kuulostaa hieman omituiselta näin lyhyesti selitettynä. En tiedä onko kirjaa suomennettu tai onko sitä kirjastoissa. Kirjan englanninkieli on kuitenkin helppolukuista. Kirjakaupoista kirja on saatavilla.
koska kysyjä vastaa mieluummin höpöhöpöviesteihin (keskustelun alussa) kuin todellisiin, joissa varmasti on asiaa.
Kiitos viesteistäsi ja ystävällisestä avun tarjouksesta! Kävin lukemassa aiemmin kirjoittamasi tekstitkin. Syy, miksi en ole vastannut sinulle on, että en ole yksinkertaisesti ehtinyt.
Toinen syy hitaaseen vastaamiseeni on se, että minusta tuntuu, että meidän tilanteemme ovat olleet jollakin tavalla erilaiset. Johtuuko se siitä, että olet mies ja minä nainen? Onko se niin, että miehiä arvostetaan heidän suorituskykynsä mukaan, ja naisia heidän kauneutensa ja suloisen luonteensa vuoksi? Sinua auttoivat konkreettiset teot, lähdit opiskelemaan ym. Olen tehnyt hyväkseni (ja ansaitakseni rakkautta ja itsetuntoa) monenlaista, mutta kyse taitaa kohdallani olla siitä, että minun pitäisi hyväksyä jotain, mitä en voi muuttaa. Haluaisin olla Miss Venezuela, mutta kun en ole...
Mitä ajattelet tästä?
Pirtsakkaa päivää toivottelee,
"vaikka tekisi mitä" :)
Kirjoitin kalenteriin muistiin kirjailijan ja teoksen nimen. Jossakin vaiheessa elämääni aion sen hankkia. Se varmasti on lukemisen arvoinen, ja avuksikin voi olla.
Rutistetaan, rakastetaan ja rapsutetaan pieniä tyttöjä (termi sisäinen lapsi on minulle tuttu) "pikku-vaikka tekisi mitää" ja "pikku-sallaa"! (vai kuinka)
Aurinkoista elämää, salla!
sukupuolella ole suurtakaan merkitystä näissä asioissa. Ratkaisujen etsintätavoissa voi olla eroja, mutta muut mekanismit toimii luullakseni samalla tavalla. En näe vieläkään mitään eroa. Johtuneeko siitä että minun täytyy oikaista muutama kohta vastauksessasi:
En lähtenyt opiskelemaan miellyttääkseni vanhempiani, avainasiassa oli irtautuminen heidän mielivallastaan, etäisyyden ottaminen ja oman itsetunnon parantaminen. Ts. oman elämän aloittaminen, jossa riittää kun lähipiiriltä saan arvostusta. Se lähipiiri on oma perhe.
Kirjoituksestasi käy ilmi, että teet paljon asioita miellyttääksesi muita. Minusta tuo tie ei ole oikea, joten itse luovuin siitä. On sääli nähdä ihmisiä jotka antavat vaikka paitansa päältä, jotta saisivat vastaan hyväksyntää. He luulevat olevansa itsekkäitä jos eivät tee niin.
Haluaisit olla Miss Venezuela, mutta ei kai se mitään ratkaise vaikka olisitkin. Opettele hyväksymään itsesi ja tunnista hyvät puolesi, se ratkaisee.
Yritän opetella hyväksymään itseni ja löytämään ne hyvät puoleni! Miten onnistun, sen näyttää aika.
Kiitos sinulle silti vielä kerran, ja toivon sinulle hyvää, vahvaa ja ihanaa elämää! :O)