Pelkään...

Itse myös kesällä tapasin miehen, joka todella tuntuu olevan "se oikea".. välimatkaa meillä on 600km ja näemme juuri tuon 1-2 kertaa/kk. Ikävä on kova ja rasittavaakin, mutta en aio antaa sen pilata näin hienoa juttua, ensimmäistä kertaa joku todella on saanut pääni ja sydämeni sekaisin :) Halpaa tämä ei ole, matkat kuljetaan lentäen, mutta sen arvoista!! Onnea sinulle, katso rohkeasti mitä tuleman pitää, kilometrien takia ei kannata päästää onneaan käsistään.

varmasti voi onnistua, jos tunne on molemminpuoleinen. Eikä tuo 1-2 kertaa kuussa ole kovinkaan pitkä aika. Omalla kohdallani tapaamisten väliä on yleensä puoli vuotta...enempään ei rahat eikä aika anna mahdollisuutta. Meillä tämä on toiminut jo monta vuotta eikä se ikävöinti todellakaan niin kamalaa ole, välimatkaan tottuu aika äkkiä, usko pois! :) Jos todella rakastaa toista eikä ole niin kevytkenkäinen että olisi heti kumppania vaihtamassa, niin varmasti toimii kaukosuhdekin! Mutta sanomattakin selvää, että luottamusta tarvitaan puolin ja toisin. Lakkaa murehtimasta turhia ja anna mennä vaan :)

Ei 400 km ole mikään välimatka jos välitätte toisistanne. Kaikki loksahtaa paikoilleen aikanaan, jos todella haluatte olle toistenne kanssa. Meille 2000 km ei ole ollut este, eikä edes hidaste, nyt suunnitellaan yhteen muuttoa.

Minulla on takana puolen vuoden suhde, välimatkaa 600 kilometriä. Luulin löytäväni elämän mittaisen rakkauden, mutta toisin kävi. Miehen tunteet hyytyi ja alkoi ahdistamaan.Pahimmalta tuntuu kun hän ei kertonut tuntemuksistaan vaan jätti minut tekstiviestillä.Ihmetteli vielä, että pitääkö tästä vielä keskustella. Itse uskon kuitenkin, ettei välimatkalla voi olla merkitystä. Jos rakkaus on molemmin puolinen ei kilometrit voi sitä särkeä. Tämä suhde olisi kariutunut jossain vaiheessa, vaikka olisimme olleet samassa kaupungissa. Jos ei kestä vlimatkaa, ei se suhde tulisi muutenkaan kestämään. Nauti rakkauden tunteesta, keskustelkaa välimatkan aiheuttamista tunteista ja olkaa avoimia niin kaikki järjestyy.

On ihanaa kun saa rakastaa...
Itselläni takana 1,5 vuotta kaukosuhteilua 300km etäisyydellä. Nyt muutimme yhteen asumaan. JIPII!
Kyllä kaukosuhde toimii jos suhde ylipäänsä on toimiakseen. Tiettyä asennetta ja peräänantamattomuuttahan se vaatii. Ei sovellu pikku barbeille joilla täytyy olla unelmien poikaystävä jatkuvasti saatavilla.
Me tapailtiin n. 2-3 kertaa/kk. Joskus töiden takia meni kuukausi että taas tavattiin. Sitä vain kummasti jaksaa kun on pää sekaisin onnesta. Älä suotta pelkää etäisyyttä vaan uskalla rakastaa. Kyllä ne palaset aikanaan loksahtelevat paikoilleen ja pääsette lähemmäs toisianne jos ja kun niin on tarkoitettu.
Hyvää joulun odotusta!

Olin kaukosuhteessa yli viisi vuotta. Etäisyyttä reilu 200 km.
Vuosia meni mukavasti, käytiin vuoroin kylässä viikonloppuisin säännöllisesti. Itse olin vähän vanhempi ja lapseni isompia ja itsenäisempiä. Lopuksi kun sain lapseni jo onnellisesti saatettua maailmalle, niin hänen olivatkin silloin juuri siinä iässä, ettei heitä voinut vielä jättää yksin kotio, mutta mukaankaan eivät halunneet enää tulla. Pikkuhiljaa suhde hiipui hänen puoleltaan olosuhteiden pakosta. En tiedä kuinka olisi käynyt, jos oltaisiin oltu ilman sidosryhmiä. Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.
Iso ikävä kuitenkin jäi.

Älä spekuloi vaan ota asiasta selvää, niinhän sen saa tietää.Eli kokeilkaa ja kattokaa mitä aika tuo tullessaa.Meillä onnistui kaikki , kaksi vuotta tavattiin kerran kuussa.ja se riitti.Mutta suhteet on tietty yksilöllisiä. Go for it!

Uskon, että onnistuu! Meillä takana noin vuosi kaukoulua. Matkaa 500 km. Vuorotellen matkaillaan ja tavataan kerran pari kuukaudessa. Ikävä on tietysti välillä aivan tavaton, mutta kummallakin on työ ja kotikiireet, joten aika kuluu kyllä. Ja sitten kun tavataan, on aivan taivaallista. Vaikka ei me mitään kummempaa koskaan järjestetä tapaamiseen, eletään vaan sitä samaa elämää.
Minulla aina usko välillä horjuu ja ajattelen, että eihän tuo mies kauan kanssani jaksa ja vielä kun on matkaa. Mutta sitten kun olen oikein toivoton, hän ikäänkuin lukee ajatukseni ja taas puhuu jostain suunnitelmistaan meidän yhteisiksi jutuiksi. Ja siitä saan aina voimaa kun huomaan, että toinen kuitenkin katsoo tulevaisuuteen siten, että minäkin kuulun siihen.
Olen tällä hetkellä niin rakastunut, että pari vuotta sitten en olisi uskonut enää tällaista tunnetta kohdalleni osuvan. Ja juuri kun elmämän tilanteeni oli aika raskas, hän tuli elämääni ja niin todellisen sattuman kautta, että melkein uskon kohtalon sormen olleen pelissä :)
Nyt on taas mukava aika tiedossa kun saamme viettää joulun ja todennäköisesti uuden vuodenkin yhdessä.
Hyvää Joulua kaikille ja luotetaan itseemme ja kumppaniimme, kyllä se silloin onnistuu!

onnistuuonnistuuonnistuuonnistuu

Etäisyys on hidaste, ei este. Ja joskus voi sitten muuttaa jos elämäntilanne antaa myöten... oikea rakkaus kestää ja kantaa vaikkei ollakaan nenäkkäin koko ajan. Ikävä on kyllä välillä kova mutta sitten taas on ihana nähdä ja nauttia yhdessäolosta.

Elin kaukosuhteessa parisen vuotta, Seoli omallatavallaan mielenkiintoista. Oli välillä sietämätön ikävä ja kaipasi toisen luo. Kyllä sitä vaan jaksoi kummasti ja aina oli ihanaa kun nähtiin.
Niin sitten otin lopputilin hyvästä työpaikasta, laitoin asuntoni vuokralle, ryhdyin opiskelijaksi ja muutin rakkaani luokse. Niin loppui se kaukoilu.