Ei helppoa ei...

Tilanne missä olet on raskas, tiedän koska olen siinä itsekkin. Mutta muista että aina on huominen, etene pienin askelin. Käy asiaa läpi, minä olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa tunteistani, kirjoita tälle palstalle avoimesti niin tulee neuvoja, jotku niistä ovat terveisiä syvältä sieltä, mutta jotku ovat hyviä ja antavat aihette miettimiseen ja itsetutkiskeluun.

Sinä olet kuukauden edellä minua ja olet selvinnyt sihen asti, tulet selviämään eteenkin päin. Usko itseesi tämä kokemus tulee kääntymään voimavaraksi, jos osaat sen tehdä oikein. Minä en tiedä mikä on oikea ja väärä tapa käydä läpii tällaista kriisiä, jokaisen on löydettävä se henkilökohtainen oikea tapansa itsestään.

Vielä tulee aika jolloin jaksaa katsoa pitemmälle elämässään ja silloin sitä voi lähteä katsomaan ulos muita ihmisiä. Sitähän ei tiedä mitä hyvää ja kaunista ihmine löytää edestään.
Ihmiset ovat selvinneet kauheimmistakin asioista kuin avioero ja vielä suhteellisen selväjärkisinä.

Joten ei epäilystä, kyllä se elämä voittaa.

Ihan hyvä teksti, jos auttaisi vaikka jaksamaan, lohduttaisi, tms.:

http://www.juureton.net/?sid=10

Jaksamista!

Aikaahan on mennyt vasta tosi vähän. Usko vaan kyllä se helpottaa. Itsekin eronnut muutama vuosi sitten ja muistan kyllä alkuajan vaikeudet, vaikka uskon eron olevan meillä naisilla jonkin verran helpompaa sillä lapset jäävät yleensä meille ja sitä yrittää pitää elämän lapsen takia suht samanlaisena mitä ennekuin ja juuri nämä ruutiinit auttavat pääsemään päivästä toiseen ja ajan oloon helpompaan olotilaan. Voimia sinulle.

Mulla tilanne toisin päin, mies lähti muutama kuukausi sitten. Minä jäin yksin pienen lapsen kanssa. Juuri äsken itkin yksinäni, surin tulevaa joulua, yksinäisyyttäni... En tiedä onko tämä sen helpompaa, vaikka lapsi onkin minulla. Kaipaisin niin kovasti aikuisen kosketusta ja läheisyyttä, jonkun joka jakaisi ilon pienestä lapsesta, kantaisi vastuuta rinnallani...

Elämä tuntuu välillä tarkoituksettomalta, toisinaan taas tuntuu jo ihan hyvältä. Ehkä lähestyvä joulu herkistää mieltä entisestään. Mutta pakkohan tässä on eteenpäin jatkaa, elämä ei tähän lopu. Ja ehkä vielä joskus, jossain, on se oikea minuakin varten ja ottaa kainaloon. Nyt jaksan eteenpäin lapsen takia, pakko huolehtia itsestäkin. Tsemppiä sinulle, nämä kivut on vain kärsittävä. Jonain päivänä ne kääntyvät vahvuudeksemme.