mielipiteitäni

ei kukaan jos sekään.

tässä olen viimeaikoina tutustunut yhteiskuntatieteihin sattuneista syistä ja lähes kaikki puoltaa näiden tämänkin palstan rasistien ajatuksia yhteiskunnasta. Kaikki valtiot ovat nykyään ns kansallisvaltioita yksinkertaisesta syystä. Syy on se että mitä yhtenäisemmät säännöt, normit ja kulttuuri sitä vähemmän ristiriitoja.

Asiantuntijan kanssa keskusteltuani sain sellaisen vastauksen että maahanmuuttajien todellinen sopeutuminen on mahdollista vasta sukupolvien päästä ja silloinkin eripuraa aiheuttaa ulkonäkö joka poikkeaa oleellisesti valtaväestöstä.

Suvaitsevaisuus on hyvä idea sinällään mutta vaatii järjen otetta todellisesta luonnosta kaikilla osapuolilla, niin kotimaalaisilla kuin ulkomaalaisillakin ja sellainen tuskin tapahtuu koskaan tarpeeksi paljoa että rasismi kitkeytyisi kokonaan. Puhutaan peloista ja ennakkoluuloista ja onkin totta että ei ole järkevää pelkojensa perusteella vihata ketään vaan se on ollut ihmiselle luontaista koko hänen evolutiivisen historiansa ajan. On ollut hyötyä vihata vieraasta laumasta tulevaa "tunkeilijaa". Näin ollen pelkojen kautta ennakkoluuloissa eläminen ei ole täysin järjetöntä, tai jotakin irrationaalista käytöstä vaan sille on selkeä hyötyperuste.

Rasismi kuitenkin aiheuttaa suuria ongelmia kärjistyessään mutta sitä ei tosiaankaan tapahtuisi jos annettaisi asioiden rauhassa elää monimuotoisuuteensa tarkoittaen siis sitä ettei väkipakolla sekoiteta kansoja ja kulttuureja vaan antaa niiden omalla painollaan sekoittua jos on sekoittuakseen.

Sitten vielä yksi mielipide. Rasismi yleensä mielletään sellaiseksi jossa sorretaan toisia vaikka ihonvärin joka poikkeaa omasta perusteella. Kohdellaan eriarvoisesti. Mielestäni yhtä lailla rasismia on kohdella ihonvärin joka poikkeaa omasta perusteella liian hyvin ihmistä. On totta että usein pakolainen tulee oloista jotka on huonot mutta silti meillä ei ole varaa lelliä ulkomaalaisia, maassa maan tavalla ja jos joku ulkomaalaisen tapa ei sovi meidän kulttuuriimme tai lakeihimme on sitä erilaisilla sanktioilla rajoitettava. Tämä on kaikkien etu, ulkomaalaisten kuin kotimaalaistenkin.

ei tällä kertaa muuta.

4

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomessa on laki kaikille sama. jos jollain on muuta tietoa esittäköön faktoja.

      • ei kukaan.

        Laki olisi tasa-arvoinen kaikille osapuolille eikä suosisi jompaa kumpaa osapuolta niin hyvässä kuin pahassakaan.


    • kunnolla

      Tuo sinun tekstin tuottaminen on aivan uskomatonta. Eihän tuollaista jaksa kukaan lukea. Paljon sanoja peräkkäin, mutta ei mitään sisältöä. Älä pliiiiiissss ruhdy kirjailijaksi.

      • gagaagagagagajshdajh

        ole hiljaa olmi, jos ei tosiaan ole muuta sanottavaa.

        sunkaltaiset läskitiinut ei saa minkäänlaista rakentavaa keskustelua aikaiseksi, mutta eivät voi myöntää olevansa väärässäkään, sehän tarkoittaisi vuosia kestänyttä oman "valaistumisen" toteamista paskaksi, kun omalle luokalle tuli ensimmäinen nee**** ja pääsit kaveriksi.

        ei kaikki musta ole kaunista.

        ehkä todellisuuteen herättyäsi ja tajuttuasi mitä tämä maailma pitää sisällään, tajuat ettei kaikki ole kukkasilla tanssimista, yhtä vitun hippiaatetta ja rakkautta kaikkia sekä kaikkea kohtaan.

        jos kaltaisesi pellet olisivat olleet enemmistöä suomessa aikanaan, täällä oltaisiin nyt leipäjonossa, etkä sinäkään, pikku mummin lellikki, pelaisi sitä pleikkaria ja söisi mannapuuroa lämpimässä, vaan imisit jonkun jortsua kujalla leipäsi eteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      474
      1685
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      371
      1464
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1318
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1279
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      875
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      836
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      716
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      681
    10. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      38
      656
    Aihe