Ellenin mukaanko elätte?

Samuel Eugen Krewing

Ellen White oli omien sanojensa mukaan pieni valo,
mutta Raamattu on suuri valo.
Tämän jokainen adventisti tietää.

Kerronpa vertauksen;

lapsi on hävittänyt koulukirjansa. Hän hakee sitä
kotinsa varastohuoneesta, mutta se on pimeä,ja
vaikeakulkuinen. Lattialla kun on monenlaista roi-
naa esteenä.
Lapsella on mukanaan taskulamppu, jolla hän koit-
taa löytää kirjaansa, mutta ei löydä. Sensijaan
löytää kyllä jonkin toisen kijan, luullen tämän
olevan se etsimänsä koulukirja. Hän on koulupäi-
vän jälkeen niin väsynyt, ettei jaksa muuta, kuin
laittaa tuon kirjan reppuunsa, ja aamulla lähtee
kouluun. Tunnin alkaessa lapsi avaa reppunsa, ja
huomaa, ettei sitä koulukirjaa olekaan mukana.
Sensijaan repusta löytyykin satukirja...
lapsi on luonnollisesti hädissään, ja opettajan
komentaessa lasta lukemaan tunnille läksynä olleen
luvun nimen, lapsi masentuu, ja sanoo, ettei täl-
lä ole kirjaa mukana.
"Miksei? Tiesithän, että tälle tunnille pitää tuo-
da se kirja, ja olla lukenutkin läksy!".
Lapsi vastaa:"Olin hukannut kirjani, ja varasto-
huoneessa oli niin pimeää, etten nähnyt kunnolla".
Opettaja kysyy:"Mikset laittanut valoja päälle?"

Lapsi vastaa häpeissään:"...kun...mulla oli se
taskulamppu..."

"TASKULAMPPU???!", opettaja karjaisee, ja jatkaa:
"Ei taskulamppua käytetä,jos valotkin saa päälle".

Teilläkin, adventistit, on tavarat hukassa, mutta
sen sijaan, että laittaisitte valot päälle, etsit-
te hädissänne tavaroitanne taskulampulla.

18

954

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauhaa ja kiitos.

      Täällä saa aina joskus haukkuja, ja hauskoja kertomuksia, mutta perusteluja jään aina kaipaamaan.

      Ne pitäisi myös esittää aina Raamatulla perustellen, kun Raamatun kanssa olemme tekemisissä.

      Jumalan siunausta
      jari laurila

      • Samuel E. Krewing

        Jari, sen verran opin vajaan viikon aikana
        Sinua tuntemaan, että vaikka perustelisin
        asiat kuinka perusteellisesti hyvänsä, et
        ymmärrä, koska näin ja koin Sinun olevan
        hyvin ylpeä.

        Jokainen normaalin järjenjuoksun omaava
        ymmärtää kirjoittamani vertauksen.
        Miten on Sinun laitasi?

        Sikäli se on outoa, koska et ole taloudel-
        lisesti riippuvainen lahkosi menestyksetä.
        Pastoreilla(palkka-sellaisilla) on asiat toi-
        sin.

        Täytät erään määritelmän fundamentalistista,
        koska muut(ymmärtäväiset) eivät usko ja toi-
        mi kuten Sinä teet.

      • maalaispoika

        Hyvien perustelujen jälkeen viestisi jää tulematta.
        Itse vaadit perusteluja etkä koskaan itse perustele väitteitäsi.
        Olen huomannut monta viestiketjua päättyneeksi kun vastauksesi on jäänyt tulematta.
        Lisäksi vähättelet muiden puheenvuoroja "HÖPÖHÖPÖ" otsikoilla.

      • Luotu ihminen
        Samuel E. Krewing kirjoitti:

        Eikös ole luonnollista uskossa olevana olla fundamentalisti. Vai miten ajattelet voivasi uskoa kristinuskoon olematta fundamentalisti? Etkös itse ole fundamentalisti missään määrin?

      • !!!!???!!
        Luotu ihminen kirjoitti:

        Eikös ole luonnollista uskossa olevana olla fundamentalisti. Vai miten ajattelet voivasi uskoa kristinuskoon olematta fundamentalisti? Etkös itse ole fundamentalisti missään määrin?

        Onhan niitä fundamentalisti muslimeja ja adventistejakin joilla on omat opit.

      • Samuel E. Krewing
        Luotu ihminen kirjoitti:

        Eikös ole luonnollista uskossa olevana olla fundamentalisti. Vai miten ajattelet voivasi uskoa kristinuskoon olematta fundamentalisti? Etkös itse ole fundamentalisti missään määrin?

        Kyllä, fundamnetalistiksi on minuakin haukuttu.
        Eikä haukkujat väärässä siinä asiassa ole.

        Fundamentalisti voi silti olla hyvällä tai huo-
        nolla tavalla. Itse en huomauta kenenkään fun-
        damentalismista, jos koen sen oikeanlaiseksi.

        Sokeus asioille on vääränlaista fundamentalismia.

      • Samuel E. Krewing kirjoitti:

        Jari, sen verran opin vajaan viikon aikana
        Sinua tuntemaan, että vaikka perustelisin
        asiat kuinka perusteellisesti hyvänsä, et
        ymmärrä, koska näin ja koin Sinun olevan
        hyvin ylpeä.

        Jokainen normaalin järjenjuoksun omaava
        ymmärtää kirjoittamani vertauksen.
        Miten on Sinun laitasi?

        Sikäli se on outoa, koska et ole taloudel-
        lisesti riippuvainen lahkosi menestyksetä.
        Pastoreilla(palkka-sellaisilla) on asiat toi-
        sin.

        Täytät erään määritelmän fundamentalistista,
        koska muut(ymmärtäväiset) eivät usko ja toi-
        mi kuten Sinä teet.

        Rauhaa ja kiitos

        Mistä on kysymys muusta kuin pilkanteostasi?

        Raamatullisia perusteluja?
        Ota Raamattu käteen ja kerro.

        En minä noteeraa tällaista haukkua.
        Haukkua piisaa. Perustelematonta vaikka kuinka paljon.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

      • xadu
        maalaispoika kirjoitti:

        Hyvien perustelujen jälkeen viestisi jää tulematta.
        Itse vaadit perusteluja etkä koskaan itse perustele väitteitäsi.
        Olen huomannut monta viestiketjua päättyneeksi kun vastauksesi on jäänyt tulematta.
        Lisäksi vähättelet muiden puheenvuoroja "HÖPÖHÖPÖ" otsikoilla.

        En tiedä, mistä moinen käyttäytymismalli syntyy, mutta jotenkin se on aika ominainen, kun on yleensäkin seurannut noita keskusteluja, joissa toinen osapuoli on ollut adventisti.

        ensin ei-adventistiosapuolta vähätellään ja yritetään painaa alas. Jos sitten lataa kunnon perustelut vastalauseeksi, niin seuraa vaikeneminen.

        Jos etsii smartgroupsista adventistien keskustelupalstan, niin täysin sama ilmiö on todettavissa.

    • -.-.-.

      Miksi tämä lapsi hävitti kirjansa?
      Voiko noin vaan hävittää koulukirjansa ja vieläpä varastoon?
      Miksi ei pyytänyt vanhempiaan sytyttämään valoa?

      Vaikuttaa siltä, että tämä lapsi ei tosissaan tahtonut tehdä läksyjään.

      Ja sekin on tietysti adventistien ja Ellen Whiten syytä.

      • Samuel E. Krewing

        Ihmisten tekemät vertaukset ovat aina
        joiltain osin vajavaisia.

        Tietenkään kirjoittamani vertaus ei kestä
        täyttä koetusta, sen tarkoitus onkin lähin-
        nä herättää pienellä tuikulla eteenpäin
        kulkevia.

        Ette te reppanat näytä ymmärtävän sitäkään...
        mikä ei ole mikään ihme. Jesajan, aidon Juma-
        lan profeetan, profetia toteutuu. Syynkin löy-
        dätte siitä samasta profetiasta.
        Koittakaapa miettiä, mitä profetiaa tarkoitan.

        Nyt punnitaan Sanan-tuntemuksenne. Osoittakaa
        oletteko siis sittenkään "Kirjan kansa"?

      • .--.-.-

        Mutta eikös moni kristitty jopa kirkkokunta perusta oppinsa raamatun vertauskuviin, esim. rikas mies ja Lasarus, helvetin iankaikkisuusoppi?
        Huojuu ja haparoi.

      • Samuel E. Krewing
        .--.-.- kirjoitti:

        Mutta eikös moni kristitty jopa kirkkokunta perusta oppinsa raamatun vertauskuviin, esim. rikas mies ja Lasarus, helvetin iankaikkisuusoppi?
        Huojuu ja haparoi.

        Aivan, niin perustaakin. Ei vertausten tarkoitus
        olekaan olla niin kattavia. Huomatkaa, että sen
        rikas mies-Lasarus-vertauksen kertoi itse Jeesus.
        Silti se ymmärretään väärin, koska aletaan vouhot-
        tamaan jotain, mitä vertauksen kertoja ei tarkoit-
        tanut.

      • .--.-.- kirjoitti:

        Mutta eikös moni kristitty jopa kirkkokunta perusta oppinsa raamatun vertauskuviin, esim. rikas mies ja Lasarus, helvetin iankaikkisuusoppi?
        Huojuu ja haparoi.

        Nuo mainitsemasi eivät ole mitään vertauksia paitsi jehovalaisten, adventistien ja liberaaliteologien mielissä.

      • -.-.--.-..
        uskova_1 kirjoitti:

        Nuo mainitsemasi eivät ole mitään vertauksia paitsi jehovalaisten, adventistien ja liberaaliteologien mielissä.

        Ja muut pitää sitä totisena totena?

      • -.-.--.-.. kirjoitti:

        Ja muut pitää sitä totisena totena?

        Ihmisten mukaanko arvostelet Raamatun?

      • -.-.--..-.
        uskova_1 kirjoitti:

        Ihmisten mukaanko arvostelet Raamatun?

        Otahan lääkkeesi.

    • Aramiz

      Kyllä minä uskon sen, että hän on antanut maailmalle enemmän valoa kuin pimeyttä, Jos elät näiden ohjeiden mukaan voit välttyä monelta pahalta.

      Kuitenkaan minä en ole vielä tutustunut sinun valoosi millaisella tuikulla sinä valaiset, olen vain lukenut itse mielestään viisaan arvosteluja.
      Lienee parempi, että joku toinen kehuu sinun viisauttasi, ettei sinun tarvitse laittaa omia
      valojasi päälle. Joten aloita nyt hiljallen kertomaan minkäkaltaista viisautta sinä tarjoat.

      Henkilökohtaisesti minä otan vastaan kaikki hyvät ja viisaat neuvot. Tyhmät neuvot minä hylkään, Jos minä olisin Täydellinen en minä tarvitsisi enää lainkaan mitään neuvoja. koska minä olen vain vajavainen olen aina valmis ottamaan Rehellisiä neuvoja vastaan.

      hyvillä neuvoilla on hyvään kasvattava vaikutus
      huonoilla neuvoilla saadaan aikaan rähinöitä ja
      mellakoita, siis rauhan neuvot ovat hyviä!

      • Samuel Eugen Krewing

        Yksinkertaisesti: Raamattu.
        Lukemalla molempien Liittojen kirjoja,
        Herra lisää viisautta elämän polullemme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1376
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      507
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    12. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe