9 vuoden avoliittoni päättyi juuri ja joudun toteamaan olevani paljon parjattu 3-kymppinen sinkkunainen. Lehtien ja netin juttujen perusteella olen kehittänyt todellisen paniikkitilan päässäni. Olen hylkiö sekä vanhempieni, perheellisten ystävieni että vapaiden sinkkumiesten keskuudessa. Kuka minut nyt huolisi, kun biologinen kellonikin tikittää! Oikesti, onko jollakin positiivisia kokemuksia sinkkuelämästä kolmenkympin kriisissä? nimimerkillä tukea tarvitaan siskot...
Pelottavaa
Single white female
71048
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on täällä niitä hännällisiäkin hylkiöitä,siis häntä on kylläkis etupuolella :):)
aijaa,että positiivisia kokemuksia......
..joo nyt mä keksin..voi flirttailla ihan vapaasti,jos osais ihan vapaasti:):):)
Ei elämä kolmeen kymppiin lopu, oikeastaan elämäni alkoi kun ahdistavasta 10-vuoden suhteesta (8-v naimisissa) pääsi eroon. Vapaus ei tarkoita bilettämistä tai itsensä myymistä liian halvalla ensimmäiselle vastaantulijalle.
Niin, ei tässä yhtään nuorru, hylkiö en ole enkä liian vanha löytämään kumppania. Ja se että jos ei löydy, maailma ei siihen kaadu. Liian sinnikkäästi ei kannata etsiä. Se oikea kävelee vastaan, kun tiedät mitä haluat.
Eli masennus ja epätoivo kuuluu asiaan, miten rakentaa palasista uusi ihminen, jos ei ensin hajoita entistä??
tuohan pitäis kehystää ja laittaa seinälle...
siis ihan oikeesti ja vielä kun onnistuis ihan ite kasata ittensä ja vasta sitte ampaista uuteen kainaloon :):)
Ihmiset suhtautuvat niin eri tavalla eroamiseen, yksinoloon. Osaa se pelottaa ja heti täytyy saada joku. Ei se sillä laastarilla parane, tekee vain samat virheet uudelleen.
Itse olen ottanut asian kasvunpaikkana. Pyshtyä, miettiä , kuunnella omia ajatuksia. Löytää se viehättävä ihminen sieltä kaiken paskan seasta. Kun olet onnellinen ja tyytyväinen, muu maailma sen huomaa. Positiivista ihmistä on miellyttävämpi katsella kuin murheen murtamaa.
Niin, aikaa se vie, välillä turhauttavan paljonkin. Kuitenkin lopputulos on sen arvoinen. Ja sillä tavoin sinulla on myös jotain annettavaa siihe tulevaan suhteeseen. :)
no laastari ei tullut mieleenkään,kun ei oikeen osannut olla sinkku...vieläkin hiukkas hakusessa:)
aikas helpolla sitä sai ittestään kuitenkin sen iloisen puolen esille,kun ystävinä on erottu ja ystäviä vieläkin.
se kai oli/on raskainta ku tunteet myllertää ihan laidasta laitaan,esmes tänään oli paska päivä ja huomenna taas viipottaa kuin viimeistä päivää :):)
mutta se myllerryskin johtuu enimmäkseen siittä kun alle kolme vuotias tyttö ei oikeen tiiä että mitäs ne vanhemmat touhuaa..
juuh,aikaa menee.. öööh,9kk jo mittarissa taiks kohta vuosi jos aletaan laskee siittä kun päätös tehtiin..
kasvunpaikka tosiaan:)
on aikas paljon uutta itestään löytänyt ja ainaskin vielä ollaan plussan puolella:):):)
positiivisuus oli jo hävitä liiton loppuvaiheessa ja se kai eniten huolestuttikin,koska jos sen päästää katoomaan ni eihän jäljelle jää kuin itkuvirret..ja nekin nuotin vierestä:):)
Eihän se elämä tähän nyt lopu. Hyvänen aika... nythän sinulla on aikaa opetella olemaan itseksesi ja tutustua itseesi sillä tasolla. Minusta tuntuu, että jos näitä nettisivustoja lukee niin varmasti ahdistuu. Olen huomannut, että joissakin 30v. miehissä on myös tätä ahdistusta havaittavissa.
Kun muutin sinkkuna 26-vuotiaana jälleen Suomeen, niin huomasin että ystävät olivat vakiintuneet ja työpaikan miehet alkoivat kyselemään, että koskas teen lapsia. Siis mitä? En ollut koskaan edes ajatellut asiaa. Suurkaupungissa, josta muutin tänne, elettiin vahvasti sinkkuelämää tai seurusteluelämää, ja lapsia on joillakin muilla. Nyt olen sitten itse myös 30v. ja en ota mitään paineita siitä, ettei minulla ole miestä, vaikka tarjokkaita tuntuu olevan välillä kiusaksi asti. Joku mies on omassa kriisissään sanonut minulle, että minun olisi nyt vain päätettävä luopua sinkkuudesta. Siis mitä ihmettä?? Noh ehkä hän selitti itselleen sitä, etten ollut hänestä kiinnostunut, niin että minä vain nautin vapaudestani. Muutan pian jälleen takaisin suurkaupunkiin, josta tänne tulinkin, niin uskon että siellä ei minun sinkkuuttani ihmetellä ja jospa se mies vielä jossain kulmassa vastaan tulee. Tällä hetkellä nautin olostani ja vapaudestani, eikä minua huoleta yhtään se, että olen sinkku ja 30v.
Ai että ihanaa sinkuelämää.. No monellekos olet jakanut? Kyllä sunlaiset tiedetään. Tajuatkohan edes, ne sun suurkaupunkis miehet pitää tollasia suomalaisia sinkkunaisia ilmaisversiona call girleistä. Näitä on nähty, tunnen kyllä sunlaisias pari.