Tapasin työpaikallani ihanan miehen.
Hän pyysi minulta numeroa johon hän voisi joskus soittaa tai tekstailla.
Mietin asiaa ensin, mutta jotenkin se ajatus vain kiinnosti. Joten annoin numeroni.
Molemmat olimme varattuja ja lapsiperheistä.
Alkuun kirjoittelimme ja tekstailimme, sitten eräänä päivänä hän pyysi tapaamista. Taas emmin, mutta jotenkin se ajatus jälleen kiinnosti.
Sitten tapasimme uudelleen ja uudelleen.
Työpaikalla järjestetyissä juhlissa pyrimme salaa olemaan yhdessä, kahvitauoilla salaa näimme lähikahvilassa.
Sitten totesin olevani mahdottomasti rakastunut häneen, mutta en kertonut hänelle.
Vuoden verran kuljimme yhdessä työpaikan tietämättä, perheimme tietämättä.
Sitten kerroin tunteeni hänelle... valitettavasti.
Ensin viestittely väheni, sitten tapaamiset väheni. Perhe alkoi kuulemma ihmetellä, sitten hän alkoi ajatella lapsia, mitä tapahtuu jos ero tulee. Tyhmä kun olin niin vieläkin jatkoin kirjoittamista ja tekstailemista, luulin että tunne oli molemminpuolista.
Sitten viimeisenä tapaamisena hän totesi etteihän me olla edes kavereita, joten eihän tästä mitään tule :(
Nyt siitä on kulunut jo kaksi vuotta ja edelleen minä olen rakastunut häneen, näen unta hänestä öisin. Onneksi pystyn elämään sen tunteen kanssa, kunhan minun ei tarvitse enää nähdä häntä, sillä loppujen lopuksi vaihdoin työpaikkaa.
Joten EI työpaikkaromanssille, siitä ei tule kuin surua ja murhetta.
Hän pyysi minulta numeroa johon hän voisi joskus soittaa tai tekstailla.
Mietin asiaa ensin, mutta jotenkin se ajatus vain kiinnosti. Joten annoin numeroni.
Molemmat olimme varattuja ja lapsiperheistä.
Alkuun kirjoittelimme ja tekstailimme, sitten eräänä päivänä hän pyysi tapaamista. Taas emmin, mutta jotenkin se ajatus jälleen kiinnosti.
Sitten tapasimme uudelleen ja uudelleen.
Työpaikalla järjestetyissä juhlissa pyrimme salaa olemaan yhdessä, kahvitauoilla salaa näimme lähikahvilassa.
Sitten totesin olevani mahdottomasti rakastunut häneen, mutta en kertonut hänelle.
Vuoden verran kuljimme yhdessä työpaikan tietämättä, perheimme tietämättä.
Sitten kerroin tunteeni hänelle... valitettavasti.
Ensin viestittely väheni, sitten tapaamiset väheni. Perhe alkoi kuulemma ihmetellä, sitten hän alkoi ajatella lapsia, mitä tapahtuu jos ero tulee. Tyhmä kun olin niin vieläkin jatkoin kirjoittamista ja tekstailemista, luulin että tunne oli molemminpuolista.
Sitten viimeisenä tapaamisena hän totesi etteihän me olla edes kavereita, joten eihän tästä mitään tule :(
Nyt siitä on kulunut jo kaksi vuotta ja edelleen minä olen rakastunut häneen, näen unta hänestä öisin. Onneksi pystyn elämään sen tunteen kanssa, kunhan minun ei tarvitse enää nähdä häntä, sillä loppujen lopuksi vaihdoin työpaikkaa.
Joten EI työpaikkaromanssille, siitä ei tule kuin surua ja murhetta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..autossa tai asunnossa on vikaa, niin sitten ei kannata enää ostaa toista?
Ihmisiä on niin monta erilaista kuin on ihmistä -tapaa niitä sitten työpaikalla tai työpaikan ulkopuollella. Asia on vaan niin, että suiemmat ihmiset kotinsa ulkopuolelta tapaa uusia ihmiä vain työpaikalla. Mielestä siis työpaikka on oikein loistava paikka solmia uusia ihmissuhteita. Pitäisi vain osata hoitaa nekin oikein. Se on sitten jokaisesta erilaisesta ihmisestä kiinni mikä on hänen ja sen toisen kohdalla oikein. Mitään takuu varmaa pakettia sieltä työpaikaltakaan ei löydy, niin kuin ei sieltä kotoakaan.
Mitäs jos olisit päässyt suhteeseen? Parempihan se oli noin. Koit vähän jännitystä ja sait huomiota, sitähän olit siinä vailla. Mikäli olisit suhteeseen päätynyt, olisi luultavasti seuraamukset olleet toista luokkaa. Suhteesta olisi ollut vaikea irrottautua ajoissa, ja kiinnijäämisen mahdollisuudet olisivat kasvaneet todennäköisyyden asteelle. Sitten olisi seurannut ankara kriisi, ja mahdollinen avioero, ja aivan toisenlaiset tunteet. Joten sinun kohdalla oppi (mikäli opit) tuli pehmeällä tavalla.