tajusin juuri, että minulla on paha mieli miehen vuoksi, jonka kanssa en edes seurustele. Mikä hitto panee aikuisen normaalin naisen tällaiseen tilanteeseen? Olen niin saamarin vihainen itselleni sen vuoksi ja miehelle sen takia, ettei voi jättää minua rauhaan! Menisi pois minun ajatuksista ja näköpiiristä, mahdollisimman kauas!!! Niin ei tarvitsisi miettiä sen logiikkaa, jota ei ole. Voi paska että voi olla elämä vaikeata..
Onko sitä
logiikkaa?!?
131135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mistä on oikein kyse?? ette näe ettekä seurustele mutta se on sun ajatuksissako?
Mutta hän tuottaa vaikeuksia. Siksi tunnet vihaa ja haluaisit vihata häntä. Muttako on tämä este edessä siis rakkaus mikä pitäs kieltää itseltään.
Mullakin on tosi paha mieli erään miehen vuoksi.
Ei meidän välillä edes ole mitään...muuta kuin yksipuolista välittämistä minun taholtani.
Mä olen myös ihan älyttömän vihainen itelleni, että päästin tilanteen tähän: ihastuin vaikka tiesin, että hän on mahdollisimman väärä ihminen mulle eikä halua multa mitään muuta kuin seksiä.
Lähdin vapaaehtoisesti tähän leikkiin mukaan ja kuvittelin voivani pitää tunteet poissa (niinkuin hän) mutta eihän se niin mene!
Ja nyt sitten tyhmyyteni vuoksi kärsin sydänsuruista enkä voi edes olla hänelle vihainen!
Tiesin kyllä pelisäännöt, mutten pystynyt noudattamaan niitä.
En enää ikinä, EN IKINÄ, ryhdy seksisuhteeseen!
Tämä sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta.
Mä ole ainakin ihan liian herkkä nainen sellaiseen leikkiin.
Aj nainenko?
Nainen.
Jos ikää meinaat.
Aikoja sitten jätetty kakkosella alkavien kerho :)
Ja mitä sillä iällä on merkitystä tässäkään asiassa, tunteet ne on kaikilla ja virheitä tekee niin nuoremmat ja vanhemmat.
Kaikki vaan sitä eivät myönnä.
Mutta mä yritän myöntää sen edes itselleni, että tuli nyt tehtyä pahemman laatuinen virhe.
on pahemman laatuinen virhe? Ei sattus olemaan varattua riistaa? Kuka sen sanoo että päätöksesi oli väärä. Useesti täytyy tehdä jotain ennenkö siitä tulee joko väärä tai oikea;)) Kaikesta huolimatta opit jotain joka askeleelta.
Kerro lisää niin jos haluat... Muutenvaan onneamatkaan. T,Vesa.
Jos olisin lähelläsi voisit läpsiäkorville minua. Sitä ehkä tarvisin, no olenhan jousimies se sanoo aikalailla. Saattavat heittää välillä sellasii kommentteja että ovat itsekkin ihmeissään että miten tässä näin kävi:))
Sorry kielenkäyttöäni. T.Vesa.
Joo, kyllä TAAS opin, niinkuin monesti ennenkin.
Sehän tässä elämässä onkin niin kivaa, että aikaa kun kuluu, huomaa, ettei se niin kauhea juttu ollutkaan kuin silloin kuvittelin. Ja voi jatkaa matkaa taas vähäsen viisaampana ja kenties vahvempana.
Hetken aikaa tässä kyllä nyt sattuu, mutta ei se mitään, enköhän mä tämän kestä.
Ei ollut varattua riistaa :)
sitten suret tai raivoat. Tai no tajuun tuon sanomattakin. Hän on se isosyypää kuka ei haluu edetä. No kyllä sinä pärjäät, eiköhän nuita rakkauksia tule sinnekkin päin vielä.
Onnea&Rakkautta. T,Vesa.
Olet äkäinen miehelle siitä että se on sinun ajatuksissasi.
Anteeks mutta nyt vähän hymyilyttää :) Kyllähän se tietysti on ymmärrettävää että miehen vikahan se on että se onki juuri se oikea.
Sinä olet kultapieni ihastunut korviasi myöten. Ei ole virhe tuntea, mut miksi olla äkäinen sille miehelle. Se ei varmaankaa osaa repiä sinusta sitä tunnetta pois.
"Olen niin saamarin vihainen itselleni sen vuoksi ja miehelle sen takia, ettei voi jättää minua rauhaan! Menisi pois minun ajatuksista ja näköpiiristä, mahdollisimman kauas!!! Niin ei tarvitsisi miettiä sen logiikkaa, jota ei ole."
No tuossa SINUN ajattelussasi ei ole mitään logiikkaa.. pelkkää tunneta ja vaahtoamista
No mikä olis sinun seuraava siirtosi?
Miehellä on siis vahvatsiteet sinuun, niin no sinulla ilmeisesti vähän sinne päin...
Odotatko tosiaan että hän lähtis veks?
Pärjäisitkö ilman häntä? Tunteet näyttävät niin suurilta. Onko sinulla vahva luonne vai saanko vaan sen kuvan sinusta? Jossain tämä on mollemmin puolista. Eihän hän edes ole lähttyvilläsi...
Täällä mä punastelen.. kirjoitin aamulla niin kiukuspäissäni, etten edes tajunnut mitä kirjoitin :)
Ja heti huomasitte mistä kyse.. No, nyt on taivas seljennyt, niin että eiköhän tämä tästä.