Siis ihan uskomatonta. Olemme seurustelleet avokkini kanssa reilut 4-vuotta, joista asuneet yhdessä 3-vuotta. Nyt puolisoni on saanut minulle sellaisen olon, että jos hän JOUTUU ostamaan minulle joululahjan niin olen todella paha ihminen. Hän on persaukinen vaikka on ollutkin kohta puolisen vuotta töissä. Itse olen opiskelija. Eihän sekään ole tärkeää, että lahja on kallis vaan se muistaminen. Suututtaa todella paljon!
Toinen asia. Hän sai sedältään joululahja rahaa 50e. Se oli kai osoitettu meille kummallekin, koska kuoressa oli kummankin nimet. Noh...avokkini laittoi rahan kokonaisuudessaan omaan lompakkoonsa.
Ei minunkaan sukulaiset koskaan anna rahaa joululahjaksi avokilleni, mutta ostavat kyllä sitten joululahjoina esim. leffoja, boksereita yms.
Siis voiko oikeasti olla pihimpää ukkoa???
Toinen asia. Hän sai sedältään joululahja rahaa 50e. Se oli kai osoitettu meille kummallekin, koska kuoressa oli kummankin nimet. Noh...avokkini laittoi rahan kokonaisuudessaan omaan lompakkoonsa.
Ei minunkaan sukulaiset koskaan anna rahaa joululahjaksi avokilleni, mutta ostavat kyllä sitten joululahjoina esim. leffoja, boksereita yms.
Siis voiko oikeasti olla pihimpää ukkoa???
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sina tieten tahtoen ja taydella jarjella valitset elaa tuon kuvailemasi ihmisen kanssa. Miksi sitten haukut hanen tekemisiaan sinua kohtaan? Olethan jo nahnyt mika han on ja yha valitset elaa hanen kanssaan.
Auta lukijoita ymmartamaan miksi vietat aikaasi ja kulutat energiaasi ihmiseen josta et todellakaan pida ja jota sinua parjaat taalla kaikkien edessa.
on ok jos puoliso ei muista sinua jouluna??? Se, että hänellä ei ole rahaa johtuu hänen omista rahankäyttö tavoistaan. Olisiko esim. perjantain erikoisoluet voinut jättää ostamatta, että voi ostaa kumppanilleen jotain pientä jouluksi?
..ihan kuin meikäläisen eksä, jonka mielestä tasa-arvo oli sitä, että kaikki laskut laitettiin puoliksi sentilleen, vaikka hän tienasi kuusinkertaisesti minuun nähden.Vuokra on ihan ok, puoliksihan siinä asutaan. Syöminen meni vähän yli mun ymmärrykseni, hän kun söi varmasti tuplasti minuun nähden, raavas mies..:P Lisäksi automatkoilla maksatti aina bensasta ja moottoritiemaksuista puolet.
Kyllähän mäkin pihi olen, siis niin että vertailen aina esim mehujen litrahintoja jne ja ostan halvinta ... mutta kun se pihiys kohdistuu ikäänkuin muita ihmisiä vastaan, silloin se on kyllä äärettömän vastenmielistä. Suoraan sanottuna, tässä oli yksi syistä miksi tyyppi on entinen. Mietin, etten halua perustaa ikinä perhettä tyypin kanssa, jolle se perhe kuitenkin olisi vain menoerä muitten joukossa.
moi menja.
tämä ei tosiaan oo oikea foorumi, mut kävin katsomassa profiilisi ja kerro nyt ihmeessä mikä toi perdu sur l'internet on... pitäiskö siitä tosiaan päästä johkin...?
menjan puolesta...
se taitaa olla vitsi kuule :)
"Kadoksissa internetissä? Ei hätää, me autamme. Olette tässä." :D
Tai jotenki sinne päin menee suomennos.
Juurikin noin..:)
En ole jaksanut panostaa tuohon linkkilistaan sen kummemmin.
ei meillä ainakaan ole ostettu toisillemme lahjoja vuosikausiin, aikuiset ihmiset, syöpi joulu ruoat ja aistii muuten joulua. En kaipaa edes muistamista hääpäivänä, kun ei se kerran luontevasti plopsahda niin mitäpä sitä esittämään,ei se krääsä ja tavara sen autuaammaksi tee.
Saat kyllä täydet sympatiani. Joulu on parhaimmillaan niitä parisuhteen harvoja romanttisen muistamisen hetkiä, jolloin toivoisi olevansa erityinen sille läheisimmälle ihmiselle- ja pienikin muistaminen lahjalla mielestäni symboloi tätä. Tärkeintä lahjassa on se, että se on saatu itselle tärkeältä ihmiseltä- sen arvolla ei ole niin suurta merkitystä.
haen takaa, mitä xxx kirjoitti. Se on toisen puolison huomioimista. Ostaisi vaikka pienen nallen tms. Ajatus siitä olisi ihana, että on toiselle tärkeä. Ei toisen syyllistäminen siitä, että joutuisi ostamaan joululahjan. Puolisoni kanssa yritin asiasta jutella, mutta vastaus oli: kai mä vähän ajattelen itseänikin. Sanoin hänelle siitä, että joulu ei ole mikään uusi juttu vaan tulee joka vuosi samaan aikaan. Ei olisi minusta ollut paljon vaadittu, jos avokki olisi laittanut vaikka 20e sivuun joululahjaa varten tai miettinyt olutta ostaessaan, että onko se tarpeellista...
Meillä myös jaetaan kaikki kulut pennilleen. Eilen laskimme juuri kuittimme ja avokkini oli minulle 20e velkaa. Sen hän kyllä maksoi, mutta kauhean kiroilun saattelemana...Hän töissä käyvä ihminen joutuu maksamaan opiskelevalla tyttöystävälleen velkojaan! Voi mikä tragedia! Huoh!
Uskomattomia parisuhteita kyllä löytyy... Tuntuu niin epätodelliselta, että jotkut todella säästelee kuitteja, ja sitten vaihtelevat jotain 20 eurosta edestakaisin!!! Itse olen elämäni aikana seurustellut pidempään (2 v. tai yli) jo kolmeen kertaan, ja aina on ollut yhteiset rahat. Olen sitten itse tienannut enemmän, mies tienannut enemmän, molemmat tienattu saman verran tai kulutettu minkä verran tahansa. Raha on niin pinnallinen asia, että en päivääkään eläisi miehen kanssa, joka pitäisi rahoja jotenkin yksityisenä. En siis kaipaa miesten rahoja, vaan olen itse valmis myöskin jakamaan kun tienaan enemmän. Samalle tilille on pankkikortit, eli totaalisen yhteistä on kaikki.
Ja oikeasti, olen minäkin opiskelija ollut, mutta eihän 20e nyt kenenkään järkevän ihmisen taloutta voi kaataa?? Tai missään tuntua mihinkään suuntaan??? Olemattoman pieni raha. Hämmästyttää, kummastuttaa...
P.S. Meikin saimme eilen lahjarahaa avomieheni isovanhemmilta, 150e. En edes tiedä mihin mies ne rahat laittoi (ties vaikka minun kukkaroon, en ole katsonut), mutta tänään hän ilmoitti, että isovanhemmat olivat toivoneet, että niillä hommattais jotakin konkreettista, ja kehotti minua menemään ostamaan uudet saapikkaat.
Minä en ikinä laita pankkitiliä yhteiseksi miehen kanssa. Paras tapa mielestäni on yhteisessä taloudessa pitää kolmea tiliä: molemmilla oma ja yksi yhteinen, josta maksetaan kaikki yhteiset jutut. Parempi vielä, jos yhteiselle tilille laitetaan rahaa prosenttiosuuden mukaan, eikä täställeen samaa summaa riippumatta tuloista.
21 vuoden ajan isäni joi äitini palkan. Heillä oli yhteinen tili, jonka pääasiallinen hoitaja isä oli. Toki molemmilla oli tilille kortit ja käyttöoikeudet ym. Mutta koko sen ajan, kun he naimisissa olivat, isä joi ja tuhlasi äidin työllään ansaitsemaa palkkaa vieraisiin naisiin. Joten sellaista miestä ei olekaan, jonka kansa minulla tulee olemaan yhteinen tili.
Jos isäsi ei osannut rahankäyttöä, ei se tarkoita, ettei kukaan mies osaisi.
Yhteinen tili ja yhteiset rahat on paras ratkaisu, kun molempien rahankäyttö on järkevissä rajoissa, ja luottamus säilyy.
rahankäytöstä sen verran, että mieheni on todella huoleton rahan käyttäjä. Sen vuoksi meillä on rahat erikseen. Minä olen saanut suhteemme aikana useamman tonnin säästöön, kun taas miehelläni on saman verran velkaa. Vaikka minäkin opiskelen jo neljättä vuotta (siis suhteemme aikana). Häntä ei myöskään työnteko hirveästi kiinnosta. Siitä syystä siis eri rahat.
Eri asia, jos mies osaisi käyttää rahaa järkevästi.
Jokainen pariskunta tekee tyylillään...
Mä en ainakaan tommosta eukkoa ottaisi joka tuhlaus mun säästöt ja bisnesrahat johonki turhaan, ne on mun tuleville lapsille eikä kenenkään bailurahoja.
"Mä en ainakaan tommosta eukkoa ottaisi joka tuhlaus mun säästöt ja bisnesrahat johonki turhaan, ne on mun tuleville lapsille eikä kenenkään bailurahoja."
Siis anteeksi mitä??? Olikohan kenelle tarkoitettu???
Enhän minä toki sitä sanokkaa, että jokainen mies toimii isäni oppien mukaan. Lähinnä yritin sanoa sitä, että elämästä ei ikinä tiedä; vaikka jotain ihmistä rakastaa kuinka ja luottaa kuinka, kannattaa säilyttää määrätty itsenäisyys. Toisekseen erilliset tilit estävät turhia riitoja siitä paljonko toinen on ostanut itselleen kivaa, ja toinen ei.
Kolmella tilillä peli on reilu, ikinä ei tarvi rahasta riidellä. Kumpikin tehköön omalla "ylimääräisellä" rahallaan ihan mitä lystää, ei tarvi kummankaan nalkuttaa siitä, miten toinen on pannut rahaa turhuuteen.
Tämä ei ole vain minun neuvoni, vaan ihan yleinen neuvo, jota ammattilaisetkin suosittelevat.
Sanoin omille sukulaisilleni, etteivät osta avokilleni yhtään joululahjaa, koska hänkin pitää itse meille osoitetut joululahjat. Kerroin äsken asiasta avokilleni niin hän sanoi, ettei tule sitten ollenkaan viettämään kanssamme joulua, koska hän ei halua katsoa sitä kun minä ja sisarukseni saamme paketteja. Jaa...Eikös tämä ollutkaan reilu peli? (=
henkisesti ihan pikkulapsia vielä.
Etsi itsellesi rikkaampi kundikaveri ja lopeta tuon poikaparan kiusaaminen. Työttömyys ja köyhyys ei ole hauskaa. Silloin paras joululahja olisi lämmin syli. Sen sijaan silti saa 'rakkaimmaltaankin' vain cd:n, dvd:n, lahjakortin, villapaidan. Kyllähän paita lämmittää, mutta ei mieltä.
Sinäkin voisit antaa hänelle 50 euroa, niin saisi ostettua sinulle sellaisen lahjan kuin haluat. Vai mahtaako 50 e riittää..? Kylpylälomat ja kaukomatkat nielevät hieman enemmän, mutta kai viidelläkybällä nyt jotain saa. Voittehan sopia niin että kumpikaan ei osta toiselle lahjaa. Silloin sinunkaan ei TARVITSE ostaa hänelle, säästyy nekin rahat. Joulu on iloisen antamisen ja saamisen aikaa. Jos ei siitä iloa ole, ei kannata antaa, eikä saada.
opettelisit lukemaan? Se voisi olla hyvä juttu ennen kun rupeat kommentoimaan.
JOS ja KUN et tekstiä selvästikään lukenut niin avokkini on kyllä TÖISSÄ!
Ja kuten aikaisemmin jo mainitsin niin ajatus se on tärkein. Ei se minkä arvoinen lahja on vaan se, että haluaa muistaa toista.
Voihan se lahja olla vaikka hierontalahjakortti itse hierojana ollen.
"Joulu on iloisen antamisen ja saamisen aikaa. Jos ei siitä iloa ole, ei kannata antaa, eikä saada."
TÄMÄ OLI SE POINTTI!!! Tätä minäkin hain, että hän omasta halustaan haluaisi antaa jotain minua ilahduttaakseen. Sitä tarkoitin, että muistaa puolisoaan jouluna. En sitä, että hän ei osta minulle jotain kaukomatkoja.
JOS mielestäsi on ok, että puolisosi ostaa mielummin rahoillaan jotain erikoisoluitaan, kuin tyttöystävälleen vaikka niillä rahoilla nallen niin ihan kuinka vaan...
Jos sulla on juoppo kundikaveri niin anna sille lahjaksi aatto vapaata dokaamiseen. Ehkä saat siltä lahjaksi oluen =)
Kuule Susa; mulla on hyvin samankaltainen tilanne. 5 vuotta yhdessä ja pahoitan mieleni kerta toisensa jälkeen kun mitään muistamista ei koskaan tule. Kaiken lisäksi jos rahasta olisi oikeasti niin kova pula, niin lahjanhan voi antaa vaikka "jalkahieronta", "kävely rannalla jonka jälkeen kaakao jossain kahvilassa" tai jotain tuollaista. Kyllä se on enemmän luonnekysymys ja minusta ei ole ollenkaan ok jos esim. pienen pieni lahja on liian kallis; jo kaunis kynttiläkin olisi ystävällinen ele, "tunnelmallisiin iltoihin" . Siis ei se raha vaan se ele. Myös minun vanhempani ja sisarukseni ovat aina muistaneet häntä, mutta hänen on ollut välillä jopa vaikea kiittää, usein olen itse saanut kiitellä hänen puolestaan. Puolisossani on tietenkin paljonkin hyvää, mutta se että hän repii rikki minut henkisesti tällaisella saituudella (ei se ole saituutta, kyse on luonteesta, ei silläoleväliä-juttu)kerta toisensa jälkeen, on saanut minut ihan vakavasti ajattelemaan että tiemme eroavat, tämä asia muodostaa enemmän kuin se päältä katsottuna voi näyttää.
Toisissa perheissä ei ilmeisesti arvosteta lahjoja. Kun ensimmäisenä äitienpäivänä kävimme puolisoni kanssa hänen vanhempiensa luona, ei puolisoni halunnut viedä ruusua/tms. äidilleen. Minä ostin sitten hänelle ruusun, sillä en olisi kehdannut mennä ilman. Puolisoni isä sanoi minulle, että ei olisi tarvinnut tuoda sitä ruusua.
"Toisissa perheissä ei ilmeisesti arvosteta lahjoja. Kun ensimmäisenä äitienpäivänä kävimme puolisoni kanssa hänen vanhempiensa luona, ei puolisoni halunnut viedä ruusua/tms. äidilleen. Minä ostin sitten hänelle ruusun, sillä en olisi kehdannut mennä ilman. Puolisoni isä sanoi minulle, että ei olisi tarvinnut tuoda sitä ruusua."
Ehkä te olette hieman erilaisista perhetaustoista. Toisissa perheissä lahjoilla on suurikin merkitys ja toisissa niitä nippa nappa annetaan pakon edessä eikä antamisen iloa ole kellään, lahjoja arvostellaan kavereillle jälkeenpäin jne.
Meillä ei ole lahjoilla ollut merkitystä kuin sillon kun oltiin sisarusteni kanssa lapsia. Nyt ollaan aikuisia ja lahjat on jääneet pois. Me syödään ja ollaan vaan, kerrotaan kukin elämästämme, kun aika paljon matkustellaan kukin työmme ja opiskelun puolesta. Yksi siskoni on tuore äiti ja ehkä sitten hänen lapsensa kasvaa lahjakulttuuriin. Ehkä me muutkin lisäännymme jossain vaiheessa ja lahjat palaavat osaksi joulua. Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa, kun seurustelin kolme vuotta yhden pojan kanssa jonka suku oli ihan lahjahöperöitä, se ahdisti minua. En keksinyt mitään koskaan kellekään ja sain kuitenkin heiltä hirveästi lahjoja, vaikkei paljon oltu tekemisissä. Myös perheeni sai lahjoja, vaikka he eivät niitä antaneet, kun eivät nyt niin läheisinä pitäneet. Se oli varmasti kummallista poikaystäväni suvun mielestä, vaikka mitään eivät sanoneet. Meistä se ainakin oli, puolin ja toisin. Poikaystäväni ei ymmärtänyt minua ja taivasteli että eikö perheeni voisi edes jouluna heitä muistaa... Minusta SE oli outoa. Oli meillä kyllä muitakin eroja, vaikka jokin silti veti meitä toistemme puoleen ja hyvin meillä meni. Lopetin suhteen viime syksynä, kun jostain tuli mieleeni tuleva joulu ja lahjat. Aloin miettiä ettei näin voi jatkua. Mietin tulevaisuutta ja kaikenlaista... en nähnyt yhteistä tulevaisuutta. Se ei kyllä johtunut lahjoista, vaikka alkunsa niistä saikin. Yhtä lailla heidän perheensä olisi voinut ottaa huomioon meidät ja jättää lahjat hankkimatta. Joulukukka olisi riittänyt, jos nyt jollain pitää muistaa.
Onko kyseessä oikeasti pihi tyyppi vai onko avokkisi kykenemätön ja/tai haluton yleensäkään hankkimaan lahjoja.
Kaikille lahjonta ei vaan luonnistu.