Tunteet viileni ja avokki halus mietintäaikaa suhteesta.
Sovittiin, että ei pidetä yhteyttä, mutta sitten kuitenkin livettiin spostailuun. Kumpaakin ero on raastanut ja pahasti. Jokaisessa viestissä hän valittelee, että tais tulla tehtyä iso virhe ja että ei tiedä mitä haluaa yms. Itselläni tunteet häntä kohtaan on ollut aina vakaat ja varmat. Paitsi nyt kun toinen ei tiedä rakastaako enää tai ei oikein muutenkaan tiedä enää mistään mitään. Väkisinkin itsellä on tunteet alkanu hiipua ja toivo tulevaisuuteen on heikolla pohjalla.
Jos nyt käy sitten niin, että päädymme takaisin yhteen, niin miten voin jälleen luottaa hänen tunteisiin? Miten jatkaa tällaisen "episodin" jälkeen? Pitääkö kaivaa ne tunteet taas jostain esille (sillä olemassa ne ovat mutta olen vaan nyt haudannut ne syvälle) ja alkaa uudestaan täysillä niin kuin ei mitään olisi tapahtunut? Meillä kun ei suhteessa ollut varsinaisesti mitään suurempaa vikaa. Ehkä kuitenkin tavattiin vähän huonoon saumaan.
Tällaisia tuumaustaukoja on kai kahdenlaisia; tuumaustauko ennen yhteistä elämää ja tuumaustauko ennen lopuullista eroa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
rintaäänellä: ei kannata olla kuin mitään ei olis tapahtunut, koska sitten tuo episodi jää tavallaan käsittelemättä ja saattaa elää "pinnan alla" ja johtaa uuteen välirikkoon. Kannattaa aloittaa niin että läpikäytte tilanteen ja hyväksytte sen osana suhdettanne ja jatkatte sitten viisastuneena. Ja todellakin kannattaa miettiä mikä eron pohjimmainen syy oli, jotta ette kaatuisi taas samaan kuoppaan.