Tosi vaikea tilanne. Olemme nyt olleet naimisissa jo 20 v ja viimeisen 8 vuoden aikana en ole voinut käydä vanhempieni luona lainkaan. Noin 8 vuotta sitten todellakin tapahtui ikäviä asioita, joiden seurauksena vaimoni loukkaantui syvästi ja alkoi lopullisesti vihata vanhempiani. Tähän oli kyllä syytäkin.
Nyt on kuitenkin aikaa kulunut jo näin paljon ja olen selkeästi asettunut asiassa vaimoni puolelle. Katkeruus on kuitenkin niin syvää, että tuntuu kuin sille ei olisi mitään tehtävissä. Näin ollen emme (tai en) ole esim. muistaneet vanhempiani jouluinakaan millään tavoin. He ovat kyllä laittaneet meille ja perheellemme lahjoja ja joskus rahaakin esim. lasten syntymäpäivinä.
Itse olen sitä mieltä, että asiat voisi jollakin tavalla ja tasolla sopia niin, että edes jonkinlainen kanssakäyminen olisi mahdollista. Tällä tavalla tilanne tuntuu aivan sietämättömältä. Kyse ei suinkaan ole siitä, kuka tai ketä ovat minulle tärkeimpiä, totta kai oma perhe on aina etusijalla. Jotenkin tämä asia vain ahdistaa erityisesti jouluisin. Toivoisin että voisimme sopia vanhat asiat ja aloittaa uudelta pohjalta.
Tiedän kuitenkin, että vaimoni ei tätä tule koskaan hyväksymään, ei edes niin, että yksin tapaisin vanhempiani. Pelissä varmaankin olisi koko avioliitto. Vanhempani eivät myöskään ole tavanneet lapsiamme näihin 8 vuoteen.
Vanhempani ovat moneen kertaan ilmaisseet halukkuutensa sopia asiat ja aloittaa alusta. Näiden vuosien aikana ole muutaman kerran vuodessa puhunut isäni kanssa puhelimessa, ei muuta. He itse ovat asiasta syvästi masentuneita ja sanovat, etteivät jaksa enää yrittää. Jos nyt ei mitään uutta tapahdu, he todennäköisestu lakkaavat yrittämästä pitää enää yhteyttä.
Tää on tosi vaikeeta. Eikä tässä enää mitään lapsia olla, yli nelikymppisiä.
Juha
Nyt on kuitenkin aikaa kulunut jo näin paljon ja olen selkeästi asettunut asiassa vaimoni puolelle. Katkeruus on kuitenkin niin syvää, että tuntuu kuin sille ei olisi mitään tehtävissä. Näin ollen emme (tai en) ole esim. muistaneet vanhempiani jouluinakaan millään tavoin. He ovat kyllä laittaneet meille ja perheellemme lahjoja ja joskus rahaakin esim. lasten syntymäpäivinä.
Itse olen sitä mieltä, että asiat voisi jollakin tavalla ja tasolla sopia niin, että edes jonkinlainen kanssakäyminen olisi mahdollista. Tällä tavalla tilanne tuntuu aivan sietämättömältä. Kyse ei suinkaan ole siitä, kuka tai ketä ovat minulle tärkeimpiä, totta kai oma perhe on aina etusijalla. Jotenkin tämä asia vain ahdistaa erityisesti jouluisin. Toivoisin että voisimme sopia vanhat asiat ja aloittaa uudelta pohjalta.
Tiedän kuitenkin, että vaimoni ei tätä tule koskaan hyväksymään, ei edes niin, että yksin tapaisin vanhempiani. Pelissä varmaankin olisi koko avioliitto. Vanhempani eivät myöskään ole tavanneet lapsiamme näihin 8 vuoteen.
Vanhempani ovat moneen kertaan ilmaisseet halukkuutensa sopia asiat ja aloittaa alusta. Näiden vuosien aikana ole muutaman kerran vuodessa puhunut isäni kanssa puhelimessa, ei muuta. He itse ovat asiasta syvästi masentuneita ja sanovat, etteivät jaksa enää yrittää. Jos nyt ei mitään uutta tapahdu, he todennäköisestu lakkaavat yrittämästä pitää enää yhteyttä.
Tää on tosi vaikeeta. Eikä tässä enää mitään lapsia olla, yli nelikymppisiä.
Juha
Vastaukset 19
Vanhimmat
Riippuu tietenkin kuinka vanhempasi ovat puolisoasi loukanneet!!
Itseäni puolison vanhemmat loukkasivat niin törkeästi etten anna anteeksi, enkä halua olla missään tekemisissä!!
Olen kyllä yrittänyt, mutta v-ttuilu ei koskaan loppunut, niin parempi ilman!
Puolisoni ei tosin ole noussut vanhempiaan vastaan, joten vielä enemmän loukkaa se ettei hän ole puoltanut minua porukoitaan vastaan... Mitähän sekin kertoo hänen saamastaan kasvatuksesta, aikuinen ihminen mukamas...
Vaikeita nämä tälläiset asiat.Mutta jos vanhempasi ovat halukkaita sopimaan asiat niin kyllä siihen minusta täytyisi antaa mahdollisuus.
Pahalta tuntuu kun lapsenne ja vanhempasi eivät ole nähneet vuosiin!
Lapsethan ovat täysin syyttömiä tähän asiaan ja tuskinpa vanhempasi heitä on loukanneet.
Varmasti jostain kamalasta loukkauksesta on kyse,mutta katkeruus,viha ja anteeksiantamattomuus tuhoaa kaikkein eniten teitä itseänne.Ja olette esimerkkeinä omille lapsillenne,he ottavat teiltä mallia kuinka elämässä toimitaan.
Kärsivät luullakseni tilanteesta myös.
Ei anteeksiantaminen tarkoita että vääryys ja loukkaukset unohtuu,vaan katkeruudesta ja vihasta luopumista.
Eikö tämä maailma ole täynnä esimerkkejä mitä seuraa kun ei anteeksi ja periksi anneta.
Tottakai kiukku ja viha kuuluu ihmiselämään ja sitä kuuluukin tuntea mutta miksi pitää sitä yllä?Se on tuhoavaa.
Ei teidän välinne vanhempiisi tarvitse sydämmellisiksi tulla,eikä varmaan onnistukkaan mutta toimeen koittakaa tulla.
Kyllä he ovat jo rangaistuksensa saaneet.
Aikaa ja vaivaa välien selvittely vaatii mutta kaikki on vain yhdestä asiasta kiinni:teidän tahdostanne.
Tahdotteko antaa anteeksi.
Minua on elämän katkeruuksissa auttanut kun muistan että eräs kohta taas synttäreitään viettävä henkilö on mullekin kaikki töppini ja ilkeyteni anteeksi antanut.
Toivon todella että asianne selviävät parhain päin.Asia tuntuu painavan sinua aikalailla.
Vielä kerran sanon että tahtokaa antaa anteeksi,se painava möhkäle häipyy sydämmen päältä.
Eikö joulukin tuntuisi silloin enemmän joululta.
Kyllä minusta mahdollisuus anteeksi antamiseen ja saamiseen ja unohtamiseen ja alusta aloittamiseen on elämässä niin tärkeää, että hakisin jo ulkopuolista neuvotteluapua. Myös lapsenlapsilla on oikeus vanhempiensa virheistä riippumatta isovanhempiin - eri asia tietysti on jos isovanhemmat itse pistävät välit poikki.
Minusta ei tarvitse kaikkien olla tekemisissä kaikkien kanssa. Mutta minun perheessäni en äitinä tuntisi voivani rajoittaa mieheni ja lasteni suhteita noinkin läheisiin sukulaisiin (taas jos: kyseessä ei oikeasti ole oman perheen itsenäisyyden ja vapauden suojelu). Mutta ei itse ole aina pakko olla kontrolloimassa kaikkea, jos se kerran tuntuu sietämättömältä.
En kyllä tiedä mistä moista keskusteluapua voi saada, jos ei ole niin luotettuja ystäviä. Ehkä seurakunnasta, avioliittoneuvonnasta??
Riippuu hyvin paljon siita mika tuo loukkaus oli. Jos loukkaukset olivat moraalittomia tai rikollisia, ne ovat kenties painavampia kuin tunteisiin osuvat.
Molemmat tosin satuttavat yhta paljon mutta niiden ratkomiseen toimivat eri kuviot.
Monet loukkaukset olen joutunut minäkin nielemään, mutta joskus on vain niin, että vanhemmat eivät edes ymmärrä sanoneensa/tehneensä väärin lapsia tai heidän puolisoitaan kohtaan.
Tietysti loukkaaja on velvollinen pyytämään käytöstään anteeksi. Se on ensimmäinen askel sovun saavuttamiseksi.
Asiat olisi hyvä sopia ajoissa, edes jollakin tasolla, koska vanhempasi ikääntyvät ja jossain vaiheessa käy niin, että he poistuvat tästä maailmasta. Että ei jäisi syyllisyyttä kannettavaksi "vihanpidosta", joka ei johda mihinkään.
Kannattaa miettiä, että eletään kerran ja jossain vaiheessa on pari metriä multaa päällä.
Kannattaa kasvaa ihmisenä ja antaa anteeksi, tuskin kukaan on yksin syyllinen.
Mietippä jos omat lapsenne tekevät teille samoin varsin usein historia toistaa itseään.
Ennen oli sota ja paljon pahaa, nyt ihmiset tekevät sodan ja paljon toisilleen henkistä pahaa.
Voin kuvitella, että asia on paisunut ja sinun on vaikea kuvitella itsekään vanhemmistasi mitään hyvää.
Verisidettä vanhempiinsa ei voi mikään viedä ja vanhempiaan ei valitettavasti voi valita.
Oletko vähän liian "varovainen".
toivottavasti hellittää joskus! Mieheni tulee toimeen isäni kanssa,mutta ei äitini ja sen ymmärrän sillä äitini teki niin törkeästi etten ole häneen yhteyttä pitänyt 4kk. Appivanhempani ovat kuolleet mikä on surullista sillä appi oli minulle kuin toinen isä.Ekaksi en tullut toimeen anoppini kanssa mutta saimme onneksi välimme kuntoon enen hänen kuolemaansa. Toivotan onnea teidänkin välienne ratkeamiselle tosin riippuen mikä tuo kamala loukkaus oli no joka tapauksessa toivon teille rauhallista joulua ja parempaa vuotta 2006!
mua kans kiinnostaa se, että mikä oli tuo loukkaus? se riippuu aivan siitä.. nimittäin sen on täytyny olla jotain tosi pahaa, jollei vaimos anna edes sun tavata vanhempias. kertoisitko?
näin kun en asiasta kaikkea tiedä, niin sanoisin, et mun mielestä sun pitäis saada olla yhteydessä vanhempiis.. en mä tiedä.. aika hankalaa..
Emme voi tunteillesi mitään, vaikka tietäisimme loukkaantumisen aiheen.
Päin vastoin, kaikki virtuaaliystäväsi alkaisivat vatkata sitä ja päivitellä, ja itse asia unohtuisi, se että et saa rakennetuksi enää välejä kuntoon.
Joskus vain kynnys menee niin korkeaksi, että kaikille on parasta, että vihamiehet eivät enää tapaa. Ei suvun kanssa aina mene hyvin.
Itselleni sanottiin vuosikymmenet, että "parempi laiha sopu kuin lihava riita". Yritin sen neuvon varassa olla, mutta sitten pimahdin lopuksi ja katkaisin välit. Minun on ollut paljon helpompi elää sen jälkeen.
Parempi tietenkin olisi, jos muut perheenjäsenet kuitenkin voisivat olla yhteydessä mummuun, sillä eihän isostakaan riidasta tarvitse tulla perinnöllistä.
Mielestäni vanhempiesi tulisi elää tekojensa mukaan. Kaikella on seurauksensa, ja ovat vanhempasi varmaan jo säpinää aiheuttaessaan olleet sen verran isoja, että olisi ollut kykyä miettiä tekojensa seurauksia. Halua ilmeisesti ei kuitenkaan ollut.
En tiedä, mitä teillä tapahtui, eikä sillä ole väliäkään, sillä jokaisella meistä on ne omat rajat, joita ei ylitetä.
Ovatko vanhempasi tulleet vaimosi suhteen toisiin ajatuksiin, vai onko vaimosi saanut olla loukkauksilta rauhassa vain sen vuoksi, ettei hän itse ole antanut enää tilaisuutta uusille loukkauksille?
Minun käsitykseni on, että valitettavasti ihmiset eivät muutu. Siinä mielessä ymmärrän vaimoasi.
Näillä asioilla on vain taipumus kääntyä niin, että toiselle saa tehdä vaikka miten ilkeitä, mutta jos se toinen ei sitten anna anteeksi, hän onkin yhtäkkiä koko tilanteen paholainen ja kaiken alku. Ajatteluketjussa ei siis ole järjen häivääkään.
Mikä on muuttunut nyt verrattuna niihin 8 vuoden takaisiin aikoihin?
Vai onko mikään?
Onko vaimosi elämä ollut helpompaa sen jälkeen, kun välinne vanhempiisi ovat menneet poikki? Vai onko harmittanut jossain vaiheessa?
Jos nyt sopisitte ja alkaisitte kanssakäymisen vanhempiesi kanssa, uskotko rehellisesti, että vanhempasi osaisivat nyt käyttäytyä vaimoasi kohtaan hyvin? Mikä tuon muutoksen olisi saanut aikaan?
Minusta on vain hyvä, ettei vaimosi ole antanut lastenne tavata vanhempiasi. Vähintä mitä voi isovanhemmilta vaatia, on normaali hyvä peruskäytös; eikä siihen kuulu loukkaukset. Vain hölmö voi uskotella itselleen, että isovanhemmat eivät mitenkään toisi julki lapsenlapsilleen kielteisiä tunteitaan lasten äitiä kohtaan, jos eivät ole pystyneet pitämään kurissa itseään lasten äidinkään edessä. Vaimosi ajattelee omilla aivoillaan ja pitää lastenne puolia. Jos hän ei pitäisi, niin kuka sitten?
Ihmeitä tapahtuu, joten sopukin on tietenkin mahdollista. Kuinka todennäköistä se sitten on, onkin eri juttu. Tuntuu kuitenkin siltä, että sinä et suostu elämään asioiden kanssa sellaisena kuin ne ovat, mikä ehkä hidastaa sovinnon syntymistä.
Anteeksi epäilyni, mutta omien kokemusteni perusteella voisin arvella, että sinä et ole aikoinaan ollut vaimosi luottamuksen arvoinen, koska vaimosi on nimenomaan joutunut loukkausten kohteeksi ja laittamaan ne välit poikki. Mitä jos osoittaisit, että olet vaimosi luottamuksen arvoinen nykyään? Sanallinen myöntyminen toisen tahtoon ei riitä, pitää olla näyttöä ja tekoja, sydän mukana.
Miten sinä olet käsitellyt asian vanhempiesi kanssa? Älä vain sano, että et mitenkään.
Tuossapa ihminen, joka tietää jotakin ihmissuhteista.
Ajattelin tänään, että olisin kirjoittanut aivan samansävyisen vastauksen anteeksiannon turhuudesta. Ehdit ensin. Hyvä. Muut ovat täällä vain hyssytelleet ja puhuneet rauhanteon tärkeydestä 8 vuoden hiljaisuuden jälkeen, koska appivanhemmat ovat tulleet vastaan ensin. Miksi olet jutellut vanhempiesi kanssa? Miksi olet ollut yhteydessä heihin, vastoin vaimosi tahtoa? Kenen kanssa päiväsi haluat oikein viettää, aviomies?
Minulla on ollut ongelmia appivanhempien kanssa alusta asti, vaikka olen koettanut elää sovussa. Mykkäkoulun loppumisen jälkeen tilanne on vain pahentunut. En suosittele yhteydenottoa, koska teeskentely vain pahentaa tilannetta. Vaimosi ei voi unohtaa, ja miksi pitäisi edes antaa anteeksi. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Jos välit ovat menneet poikki 8 vuotta sitten, ei ole kyseessä pikku jutusta, pienestä erimielisyydestä.
Klassinen esimerkki manipulaatiosta. Anoppi soitti minulle muutaman kuukauden tauon jälkeen, kun oli saanut tarpeekseen hiljaisuudesta. Mieheni ei puhelimeensa vastannut, ja kysyinkin ensin häneltä lupaa vastata anopin soittoon. Tässä tein väärin, mutta ymmärsin sen vasta liian myöhään. Anoppi otti yhteyttä vain siksi, että tarvitsi meidän ilmaista apua perheyrityksensä pyörittämisessä. Yksin hän ei selvinnyt, ja appi nyt välttelee työtä niin paljon kun kerkiää. Muutaman kuukauden välirikko aiheutti varmaan heille närää, työstressiä, mikä oli varmaankin taas meidän vika. Siksi anoppikaan ei koskaan pyytänyt anteeksi mieleni pahoittamista, vaan ihmetteli vain, miksei poika koskaan tullut pyytämään anteeksi käytöstään.
Oman kokemukseni perusteella voin sanoa seuraavaa:(vaikka mykkäkoulua kestikin vain muutaman kuukauden): riidan alkuunpanija ottaa ensimmäisen askeleen kohti sopiua, koska ei ymmärrä mitä oikein on tehnyt.
Asemasota on parempi ratkaisu kuin jatkuva hyökkäys.
vain sinuun? Eiköhän olisi ison ihmisen toimintatapa tulla ja puhua suoraan vaimosi kanssa?
On todella surullista, että lapsesi eivät tunne toisia isovanhempiaan "aikuisten juttujen" vuoksi ja siksi laiha sopu olisi paikallaan.
Itse en kannata iänikuisuuteen asioiden kaivelemista ja muistelemista, mutta esim. meillä anoppi ei ole kertaakaan minulle osoittanut katuvansa erästä todella ilkeää tekoaan ja sen jälkimaininkeja. Miehelleni kyllä, mutta miksi ihmeessä ja miten ihmeessä minä annan anteeksi asian, jota minulta ei anteeksi pyydetä ja muutenkaan osoiteta MINULLE, että katumusta saattaisi löytyä?
Toivon sinun ja lapsiesi vuoksi, että löydätte jonkun tien: meillä se on, että mies ja lapset vierailevat anoppilassa ilman minua. ´Lapsiamme ei anopille hoitoon jätetä, mutta mieheni kanssa saavat toki käydä ja toivonkin, että käyvät, sillä on tärkeää tuntea kummatkin sukujuuret.
-"Miehelleni kyllä, mutta miksi ihmeessä ja miten ihmeessä minä annan anteeksi asian, jota minulta ei anteeksi pyydetä ja muutenkaan osoiteta MINULLE, että katumusta saattaisi löytyä?"- (lainaus edellisestä)
Jep, tämä edellinen on juuri niitä "narsistimutsien" ratkaisuja. Siis äiti osoittaa katumustaan pojalleen, jonka luottamusta hän ei halua menettää. Miniästä ja sen tunteista viis veisataan.
Tällä konstilla äiti juuri "kiemurtelee" poikansa ja sinun väliin eli "ote pitää" ja pojan mielestä äitihän on ihan ok.. kun katuu tekoaan. Mutta tuo anopin katumus ei ole aitoa, vaan se on vallanväline jolla hän säilyttää otteen poikaansa.
samaa soopaa täälläkin, vuosien "väärinkäsitykset ja huumoripäljäykset" riittivät ja kieltäydyn yhteydenpidosta. Toista vuotta pidän "vihaa" yllä vaikka en sitä alulle laittanutkaan. Tänään kuulin että on minun syytäni kun puolisoni ei halua olla tekemisissä sukunsa kanssa ja torpedoin lapsemmekin välit isänpuoleiseen sukuun.
Lapsemme itse ilmoitti ettei halua olla isoäitinsä kanssa tekemisissä koska ei jaksa kuunella niitä ilkeilyjä..
Ikävä myöntää mutta voin paremmin kun en ole kuulemassa loukkauksia ja naimisiinkin kuulemma mentiin jotta puolisoni veljet eivät perisi miestäni??
Saanen huomauttaa että omaisuutemme oli jo jaettu
ennen naimisiin menoa ja rahalla ei ole asian kanssa mitään tekemisstä.
Johan sen järkikin sanoo että lapsi perii isänsä eikä sukulaiset? vai?
Mutta on tämä inhottavaa ja ahdistavaa. Nyt kun mies ei ole tekemisissä sukunsa kanssa saan minä siitä syyt niskoilleni, enkä kyllä ole ollut estämässä..
mennäänköhän tässä nyt anopin vai miesten logiikalla?
nyt en enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä? asiat vaan aina osoittavat minuun, olin paikalla tai en.
No näinhän se on, että vanhemmat/appivanhemmat, jotka ovat omalla käytöksellään aikoinaan "välirikon" aiheuttaneet, tulevat aina tapahtuneesta syyttämään muita. Koska he eivät ymmärrä sitä tosiasiaa, että ovat itse syyllisiä tapahtuneeseen.
Ja sitä, jota on loukattu. Häntä on helppo syyttää tapahtuneesta, koska hän ei ole ikinä paikalla puolustamassa itseään.
niin, paikalla tai ei niin syyt saa niskoilleen..mokasipa broidinsa kun laittoi viimeisimmän viduilunsa tekstiviestinä, niin eipähän pääse jälkikäteen vääntelemään sanojaan, sen kuitenkin ehti oikaista että "sehän oli vain heitto, ei kannata tarttua"..
näitä heittoja on kuultu ja nyt viimeisimpänä aletaan puolustelemaan muoria ja hoetaan että ei se tarkoituksella loukkaa poikaan sa ja tämän jälkikasvua, veri on kuulemma vettä sakeampaa..
kyllä kyllä, mutta perhettään ei voi valita, mutta vaimonsa ja lapsensa äidin onneksi voi.
miten voi noin hieno mies valita näin paskan vaimon? ja päästä niin pitkälle vaikka on tämmönen vaimo estämässä hyvää elämää...
Ystävä hyvä, älä lannistu. Jos näytät sen, että heidän käytöksensä saa sinut näkemään "tulta ja tappuraa", niin se vain lisää vettä myllyyn.
Joskus on hyvä näytellä "tyhmää" ja ohittaa asia ymmärtämättömänä. Minunkin selkäni takana puhutaan yhtä ja toista ja kuvitellaan, että olen niin yksinkertainen, että en edes ymmärrä "piikkejä".
Ystävätäreni, joka on "välikätenä" minun ja sukuni välissä, kertoo aina, mitä sukuni kertoo ulospäin itsestään muille ihmisille. Kuinka he ovat hyväntahtoisia ja anteliaita ja aina lapsiaan ja lapsen lapsiaan auttavia ihmisiä.
Mutta ystävätäreni myös tietää todellisen tilanteen. Naureskelemme aina keskenämme, että miten asioita voidaan muuttaa, kun on oma etu kysymyksessä ja miten mustasta tulee punaista.
juu, ulospäin esitetään hillitöntä yhteenkuuluvuutta ja parastaan, totuus on ihan toinen.
Kummallisinta on että vaikka sanotaan asiat suoraan silti syytetään valehtelijaksi, etenkin jos heidän oma etunsa jotenkin kolhiintuu.
Eivät usko edea enää omaa pikaansa kun väittävät että tämä on aivopesty ja manipuloitu, viimekädessä uskottelevat että minä kiellän ja estän hänen yhteydenpidonsa sukuunsa.
Tahtovat uskoa ja kuulla vain sen minkä haluavat. Se mikä on asian toinen laita tai totuus ei kiinnostaa ollenkaan.
Vieraista ihmisistäkin kerrotaan ja tuodaan aina esille kaikki skeida ja hyvää mitätöidään..aika kateellista porukkaa ja katkeraa.
Toki vaikuttaa kait asiaan sekin että pojat ovat äidilleen suurimman osan asioista kertoneetkin niin kuin tietävät tämän haluavan asiat kuulla.
Ovat isot miehet vieläkin osaksi riippuvaisai hyväksynnästään. ja jos yrittä pyristellä irti saa niskaansa syyllistämistä.
Mutta raskasta on, enkä itseäni kehu, ei käytökseni aina niin mallikasta ole ollutkaan mutta eivätpä he halua asioita eikä suhtautumista muuttaakkaan, me ollaan nyt sitten koko sakki leimattuja, kun ei enää tekemisiin lähdetä. Saa nähdä kauanko puolisoni kantti kestää kun alkaa tulla niitä uhri-surkuttelu-huonoterveydentila viestejä...syyllistetään vaikka itse tehdään ja puhutaan asiat päin per..ttä.
Enkä ymmärrä miksi meidän on tähän asti kaikki asiat pitänyt tilittääkkään, kun kaikki muut salailevat omiaan, on vaikka millaista alkoholi- ongelmaa ja "perillistä" "alaikäisten" kanssa taustalla ja niistähän ei puhuta...