synttärien muistaminen!!

Emme ole naimisissa, eikä lapsiakaan ole. Olemme olleet yhdessä reilut viisi vuotta joten matkalle on mahtunut jo jonkin verran merkkipäiviä.

Minä muistan anopin ja apen synttärit henkilökohtaisella käynnillä yhdessä mieheni kanssa. Kerran jäi anppiukon syntymäpäivä väliin, jolloin soitin ja onnittelin. Yleensä olemme ostaneet jonkun yhteisen lahjan, joko kahdestaan tai sitten hänen siskonsa kanssa.

Appivanhempani ovat muistaneet minun syntymäpäiväni ja jopa nimipäiväni yleensä kortilla, tai ainakin tekstiviestillä. Yleensä anoppi on näiden takana, mutta onhan se tavallisempaa että nainen on näistä vastuussa :) Lahjoja olen saanut joka syntymäpäivänä ja joulunakin. Yleensä jotain pientä ja mukavaa: itsekudotut sukat, hyvän kirjan, pyyhkeen, "hemmottelupaketin" tai vastaavaa.

Minunkin vanhempani ovat muistaneet mieheni merkkipäivät. Jouluna tulee lahjoja ja syntymäpäivinä onnittelusoitto ja lahja seuraavan kerran kun nähdään.

KAIKKI ANOPIN JA APIN SYNTTÄRIT, NIMIPÄIVÄT JOULUT YM. YM.
OMAT VANHEMPANI MUISTAVAT MIEHENI SYNTTÄRIT JA TIETYSTI LAPSEMME JA MINUN.
VIEMME LAHJAN TAI SOITAMME.
PUOLISONI HUOMIOI MINUN VANHEMPANI JUHLAT.
KAIKESTA HUOLIMATTA MINUN ANOPPINI EI HALUA MUISTAA MITÄÄN MINUN JUHLIA?

Meille se menee niin, että meidän (minä kihlattuni) pitää aina muistaa mieheni vanhempia (ruikuttamalla aina ruikuttavat kylään): esim. juuri jouluna viedään heille joulupaketit - silti he eivät anna KOSKAAN mitään meille vastalahjaksi? Eivätkä koskaan ITSE vieraile meillä? Silti vaatimalla vaativat meitä (=tai itseasiassa aina miestäni, minusta ei puhuta anoppilassa/appelassa koskaan yhtään mitään?) aina kylään heille päin? MISSÄ VIKA? Ollaan seurusteltu jo lähes viisi vuotta. PS. Kun anoppini soittelee aina silloin tällöin miehelleni, hän ei silloinkaan koskaan kysy minusta mitään, ei lähetä mulle EDES TERVEISIÄ?!!!!

En muista appiporukoiden syntymäpäiviä. Toivoisin todella, että hekään eivät muistaisi minun. Jotenkin se viesti vaan sinne aina kiirii ja joku lahja tule...
No, mutta ideana minulla tässä siis se, että mitä ihmettä aikuiset ihmiset niitä synttäreitä niin kovasti juhlii? Ja mitä sitä aikuisille ihmisille jatkuvasti jotain pakettia laitaa? Itse en halua mitään synttäreitä vietellä, muuten kuin tasakympein. Ihan turhaa hommaa.

Appi taipuu näin: apen!
Siis ei apin.
Vastaus kysymykseen:
muistan apen ja anopin synttärit pienellä lahjalla, mutta valitettavasti he eivät huomioi minun syntymäpäivääni... mitenkään.
Anoppi hädin tuskin miettii ikääni, ja jos viitsii miettiä, muistaa minut yleensä vanhemmaksi kuin olen.

tai apen synttärit on. Eivätkä he varmaan edes tiedä, koska mun. Muistan omien vanhempieni synttärit toki, mies ei muista omiensa eiikä tietenkään myöskään minun vanhempien. Vanhempani muistavat minun synttärit ja anoppi poikansa. Isoja merkkipäiviä jos tulee, pyrin tietenkin huomioimaan myös anoppilat ja äitien/isienpäivä huomioidaan lastenkin puolesta aina kaikille isovanhemmille. Meillä siis kaksi lasta ja yhdessä oltu 7 vuotta.

Meidän suvussa ei ole koskaan ollut tapana muistaa aikuisten merkkipäviä, paitsi tietysti isot tasavuosipäivät. Eipä oo tullut mulle siis mieleenkään että minun pitäisi anoppilan väkeä muistaa paketeilla tms. Toivottavasti eivät ole loukkaantuneet.

En edes tiedä appivanhempieni syntymäpäiviä. No, ok, voisihan ne tonkia selville joistain papereista, mutta en ole vaivautunut. Mieheni muistaa vanhempiensa merkkipäivät sitten pari päivää myöhässä. Eli en ostele lahjoja/soittele tms...

Appivanhemmat eivät muista minua merkkipäivinäni mitenkään: joskus alkutaipaleella kyllä antoivat nimipäivälahjan, mutta eivät enää.
Minun vanhempani eivät hekään muista/tiedä mieheni merkkipäiviä, joululahjan kyllä ostavat. Paitsi joskus kyllä lähettivät synttärikortin...

Meillähän tämä perhejärjestely on hieman outo, kun nyt asumme mieheni kanssa erillään, mutta katsellaan vieläkin, mitä tuleman pitää....

Nythän on joulu tulossa ja mietin juuri joululahja-asiaa. Itse olen vuosi vuoden jälkeen jättänyt lahjanostot tosi vähille, eikä mulla ole aikomustakaan ostaa/viedä (kammottaville!) appivanhemmilleni lahjaa, joulukukkaa tms... Mieheni saa itse hoitaa vanhempiensa lahjat.

Lapsikin meillä on, mutta hän on niin pieni vielä, ettei oikein ymmärrä joululahjojen päälle, joten en viitsi hänenkään nimissään lahjoja mummolle ja papalle antaa. Hän saa antaa sitten isona oman lahjansa, jos haluaa.

Ja en ole katkera, mutta kahden muun miniän kaikki juhlat ja kissanristiäiset anoppini muistaa ja ostaa heille aina jotakin. Ja lisäksi muistaa aina minulle erityisesti mainita miniä x:n merkkipäivistä ja lahjasta, jonka hälle osti. (Sitten merkitsevä vilkaisu suuntaani = eli että huomasinko piikin ja näytänkö jotenkin pettyneelle) Kiva anoppi!! :-/

Muutenkin hän aina mulle ja miehelleni mainostaa toisilta miniöiltään/pojiltaan saamiaan lahjoja. Jotenkin hänen täytyy aina vihjailla ja piikitellä. Ihme, ettei suoraan sano, että missäs teidän lahjanne viipyy, kun en ole vielä saanut. Inhottavaa! Itse en ilkeäisi koskaan kehuskella saamisillani tai valitella saamatta jäämistäni.

Olen tullut siihen tulokseen, että on parempi etten edes ota lahjoja tuollaiselta ihmiseltä. Inhottaa jo etukäteen, jos tunkevat jotain rojua jouluna (menemme pikaisesti käymään). Jotenkin tämän porukan kanssa pätee sanonta "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" enkä todellakaan tahdo laulaa heidän sävelellään!!

Ja oikeasti: minulla on ihan joulumieli, hieman sitä vain hämärtää pakollinen vierailu, jonka appianoppilaan teemme aatonaattona... No, enköhän selviä hengissä sen pari tuntia, minkä siellä olemme. Taidan ottaa neuloksen mukaan ja keskittyä siihen anoppini ällöttävän häsläyksen sijaan!

Ei muisteta eikä huomioida ! Miks pitäis ?

Minun vanhempani muistavat minun ja mieheni syntymäpäivät, äiti lähettää kortin nimipäivänäkin. Me puolestamme muistamme heitä heidän juhlapäivinään. Appivanhemmat eivät ole koskaan muistaneet minun syntymäpäiviäni, poikansakin harvoin. Me olemme harventaneet lahjojen ostamista/ muuta muistamista heidän suhteensa, koska he eivät juuri arvosta lahjojaan (yleensä ne laitetaan vaatehuoneeseen ja jätetään sinne vaikka kyseessä olisi jokin mitä anoppi/appi on sanonut tarvitsevansa). Eikä yksipuolinen muistaminen tietysti muutenkaan ole mukavaa.