Neljä vuotta takana. Aloitimme kun minä olin 16 ja hän 19. Ensirakkaus, niin paljon ihania muistoja että niiden ajattelu vain satuttaa. Asuimme reilun vuoden yhdessä. Nyt lauantaina muutin vanhempieni luo takaisin.
Tuntui vain, että näin nuorena ei vielä tarvitse menettää sitä satua, mikä meillä oli 2-3 ensimmäisen vuoden aikana, jolloin toinen oli koko elämä ja jolloin koko elämänsä rakensi sille rakkaudelle ja tietoisuudelle, että joku on minua varten jo olemassa, rakastaa ja minäkin rakastan. Ehkä me vielä palaamme yhteen. Ehkä me vain kasvamme nyt isoiksi. Koemme elämämme ensimmäisen kriisin ilman toisiamme. Olemme erillään hetken. Se vain sattuu. Vielä toissa yönä halasimme koko yön ja toivotimme toisillemme voimia. Nyt olen yksin. Kaipaan halauksia ja sitä henkilöä, jolle kertoa kaikesta kaiken.
Tuntui vain, että näin nuorena ei vielä tarvitse menettää sitä satua, mikä meillä oli 2-3 ensimmäisen vuoden aikana, jolloin toinen oli koko elämä ja jolloin koko elämänsä rakensi sille rakkaudelle ja tietoisuudelle, että joku on minua varten jo olemassa, rakastaa ja minäkin rakastan. Ehkä me vielä palaamme yhteen. Ehkä me vain kasvamme nyt isoiksi. Koemme elämämme ensimmäisen kriisin ilman toisiamme. Olemme erillään hetken. Se vain sattuu. Vielä toissa yönä halasimme koko yön ja toivotimme toisillemme voimia. Nyt olen yksin. Kaipaan halauksia ja sitä henkilöä, jolle kertoa kaikesta kaiken.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuukaus sitte ja olo ei helpota millään
Olemme poikakaverini kanssa seurustelleet nyt myös 4 vuotta, aloitimme saman ikäisinä kuin te, minunkin ensirakkauteni... Nyt poikakaverini toivoo taukoa ja ehkä eroa sen jälkeen, hänestä tuntuu, että olemme enemmän ystäviä kuin pari... tuntuu aivan kauhealta, koska itse rakastan häntä täydestä sydämestä, ja mielestäni suhteessa ei mitään vikaa...
Miten selvisit erostanne, oliko se yhteinen päätöksenne? .. en voi kuvitella eläämääni ilman häntä...
Yhteisen 2,5 vuoden jälkeen taival päättyi. Aamulla vielä pussailimme, mutta emme enää. Tyhjä olo, kaikki jäi vielä auki. En tiedä mitä tapahtuu... en tiedä onko tämä viikon tauko, kuukauden tauko vai olemmeko enää koskaan yhdessä. Tuntuu uskomattomalta miten epäreilu tämä maailma on. Annoin kaikkeni, se ei vain riittänyt. Uskoin ja tunsin, että löysin ihmisen jonka kanssa halusin viettää elämäni, sinä et vain tuntenut niin. En tiedä miten selviän...
Meillekin menasi jo tulla ero, sitten poikakaverini sanoi haluavansa vielä yrittää.. mutta voiko mikään enää muuttua..
Sehän tässä onkin, että kun heittäytyy täysillä suhteeseen, ja elää sitä päivästä päivään, niin sen loppuessa ei tiedäkään mitä tehdä, tyhjä olo... Ei voi ymmärtää...