Minua on aina kiusattu lihavuuden takia. Luonnostaan laihat ilkkujat eivät tajua, miten vaikea on yrittää pudottaa painoa! Olin heti ekalla luokalla kiusattu, arvatkaa miten paljos se sattui ekaluokkalaisen sydämeen kun huudettiin TONNIKEIJU TULEE tai KATTOKAA SOTANORSU. Muistan tuon vieläkin ja minulla on siitä ahdistunut olo. Tulin usein itkien kotiin ja äiti sai lohdutella minua. Kouluun meneminen, takaisin kiusaajien luokse tuntui hirveältä.
He eivät ymmärtäneet minua, näkivät vain lihavan ulkokuoreni. En viitsi käydä shoppailemassa tms, olen kuitenkin se "joukon lihava". Onkos samanlaisia kokemuksia??
He eivät ymmärtäneet minua, näkivät vain lihavan ulkokuoreni. En viitsi käydä shoppailemassa tms, olen kuitenkin se "joukon lihava". Onkos samanlaisia kokemuksia??
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen pyöreä ollut ylä-asteelta asti ja minua kiusattiin jumakauta sen vuoksi,kun minulla kasvoi tissit aikaisemmin,kuin muilla ja lantio leveni.Varsinki tytöt kiusas kateuttaan. Kiusaaminen loppui,kun kerran tuli nyrkkirysy ja kiusaaja jäi alakynteen.. On tullut istuttua jälki-istunnoissa,mutta ne oli pieni paha kun ajattelee,että kiusaaminen loppui..
EN SUOSITTELE VÄKIVALTAA MISSÄÄN TILANTEESSA,mutta olin niin tempperamenttinen murrosiässä,että hermostuminen johti nujakkaan lähes aina. Taitaa tämä kyseinen kiusaaja pelätä minua vieläkin,kun ei uskalla tulla jutteleen baarissakaan,eikä sen kyllä tarvikkaan.
Kiusaaminen on todella inhottavaa ja se jättää jäljet kiusattuun. Minulla meni siihen tuon kiusauksen jälkeen,että en uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin,kun puhuin heille.. Kaikki nolotti ja aina tuli ajateltua,että mitä muut minusta nyt ajattelee..Eli itseluottamus meni kokonaan.
Onneksi törmäsin nykyiseen poikaystävääni.. Hän auttoi minua saamaan itseluottamuksen takaisin. Siitä olen ikuisesti hänelle kiitollinen..
Minuakin kiusattiin jo ala-asteella ja se jatkui myös yläasteella. Monta kertaa menin itkien kotiin.
Ammattikoulussakin huomasin lievää kiusaamista, tai lähinnä sellaista että jos piti tehdä ryhmätyötä tms. niin kukaan ei halunnu mua ryhmäänsä, sit kun opettaja laittoi mut johonkin ryhmään niin kuului hiljaista kuiskintaa "läski tuli meidän ryhmään" tms.
Onneks nykyinen avomieheni on saanut kasvatettua mun itseluottamusta takas mutta edelleen silti huomaan että välttelen joitakin tilanteita lihavuuden takia ja siitä kuulen edelleen. Mutta jospa se vaikka pikku hiljaa loppuis kun nyt on lähtenyt jo 20kg pois..
Mua on myös kiusattu lähes koko elämäni ajan kokoni vuoksi, peruskoulu oli täyttä helvettiä ja romutti täysin itsetuntoni.
Peruskoulun jälkeen en kouluja ole käynyt, niin syvän kammon se sai aikaan.
Nykyään kärsin vaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä ihmisten ilmoilla.
Olen edelleen sairaalloisen ylipainoinen, mutta nykyisen mieheni myötä olen oppinut arvostamaan itseäni.
Aikaisemmissa suhteissani miehet ovat vetäneet läskini mukaan riitoihin ja sitä voivat vain muut arvailla mitä se tekee jo ennestään huonolle itsetunnolle, kun joku läheinen ihminen satuttaa.
Onneksi mulla on tänäpäivänä tuo ihana mies jonka tiedän rakastavan mua täydestä sydämmestään eikä varmana sano mulle ilkeää sanaa pahimmasakaan riidassa.
Itsetuntoni ja mielialani on alkanu hiljakseen nousemaan ja uskon, että elämä voittaa kiitos siitä miehelleni jonka kanssa olen viettänyt nyt vuodenpäivät.
Hei kuulkaa, olen erittäin pahoillani siitä mitä teille on tapahtunut. En ole ikinä ollut ns. lihava, mutta aina kun koulussa näin lihavan tyypin, joka oli jätetty armotta eristyksiin muusta porukasta, minun sydän itki. Ja edelleenkin tänä päivänä mulle tulee ensin "sääli", mutta sitten raivo! Prkl.
Miksi en ole mennyt heidän luokseen? Koska minuakin kiusattiin, vaikka olin suorastaan laiha. Mutta nykypäivänä epäilen minun kiusaamisen olleen ns. kateutta. Kouluaikoina sitä ei tiennyt. En rupee tässä saarnaamaan, että miksi ihmiset eivät saa olla sellaisia kuin ovat... siis mua vaan -tuttaa kaikki tuo paska touhu. Piste.
Mua kiusattiin myös koko peruskoulun ajan. Olin sellanen pullukka tyttö, joka oli kaikenlisäksi vielä hieman kömpelö useissa asioissa. Liikuntatunnit oli painajaista, kun oli pakko osallistua ja kuitenkin oli aina vaan sitä "sut on kai pakko ottaa mukaan"-porukkaa. Vieläkin on vaikeeta hyväksyä itteensä ja lähtee vaik vaateostoksille. Ei vaan oikeesti luota siihen, että ihmiset on erilaisia ja kaikille löytyy jotain.
Peruskoulusta on aikaa jo yli 10 vuotta, silti arvet vielä on. Voimia teille kaikille, jotka tällasen ongelman kanssa elätte.