Erosin miehestäni 2 vuotta sitten hänen pettämisten takia. Anopin kanssa välit olivat ja ovat edelleenkin hyvät. Liiankin hyvät, sillä hän haluaisi tulla luokseni joulua viettämään! Hän on lähes adoptoinut minut poikansa tilalle, eivät juurikaan ole tekemisissä. Ex-anoppi on todella vihainen poikansa pettämisistä.
Minulla on uusi suhde, ja tarkoituksena olisi viettää joulua ihan kotosalla kahdestaan. Nyt tämä ex-anoppi ruinaa, että voisi tulla luokseni myös, koska on niin yksin muuten. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pidän hänestä ihmisenä, ja hän kyllä tietää myös uudesta suhteestanikin, mutta eipä siitä huolimatta ymmärrä antaa meidän olla rauhassa edes joulua.
Takertuminen minuun on varmaan omaa syytäni, olisi pitänyt vetää välit poikki jo aikoja sitten. Pitäisikö valehdella, että suunnitelmamme joulun suhteen ovat muuttuneet vai sanoa töykeästi, että palataan asiaan joulun jälkeen. Kertoo ostaneensa jouluksi jo kaikenlaista hekkua ja lahjan jopa uudelle miesystävälleni! Nähtävästi hän haluaa olla minulle kuin toinen äiti, kun poikansa on "menettänyt" riitojen takia.
Minulla on uusi suhde, ja tarkoituksena olisi viettää joulua ihan kotosalla kahdestaan. Nyt tämä ex-anoppi ruinaa, että voisi tulla luokseni myös, koska on niin yksin muuten. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pidän hänestä ihmisenä, ja hän kyllä tietää myös uudesta suhteestanikin, mutta eipä siitä huolimatta ymmärrä antaa meidän olla rauhassa edes joulua.
Takertuminen minuun on varmaan omaa syytäni, olisi pitänyt vetää välit poikki jo aikoja sitten. Pitäisikö valehdella, että suunnitelmamme joulun suhteen ovat muuttuneet vai sanoa töykeästi, että palataan asiaan joulun jälkeen. Kertoo ostaneensa jouluksi jo kaikenlaista hekkua ja lahjan jopa uudelle miesystävälleni! Nähtävästi hän haluaa olla minulle kuin toinen äiti, kun poikansa on "menettänyt" riitojen takia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos sinulla ja miehelläsi on yhteisiä lapsia, niin sitten anoppisi kaveeraaminen kanssasi on ymmärrettyä, onhan hän mummi.
Mutta jos ei ole lapsia, niin sano suoraan anopillesi niin kuin asia on, että haluat viettää joulun uuden miesystäväsi kanssa.
Olen anoppi sekä ex-anoppi, 54 v, joten kokemusta on karttunut, en ole ihan nuori, siis on kokemusta sanomaan, että anoppisi tunkeutuminen joulunviettoosi ei ole normaalia.
Vieroita anoppisi vähitellen eroon sinusta, sillä ei noin voi jatkua enää.
Anoppi hoitakoon suhteensa kuntoon oman lapsensa kanssa. Hän pitää sinua poikansa korvikkeena.
Näen tässä, että hän hyväksikäyttää sinua kohdistaessaan tunteitaan sinuun.
Voit tietysti olla hyvä tuttu hänelle yhteisen menneisyyden vuoksi, mutta uudelle elämälle pitää antaa sijaa.
Nyt ex-anoppisi tukahduttaa tulevan suhteesi aika kieroutuneella tavalla.
Hän EI kuulu jouluusi missään nimessä. Luulen, että miesystäväsikin kiusaantuisi. Mitä tekemistä iäkkäällä ihmisellä on kahden nuoren omassa joulussa? Ei mitään.
Entä oma äitisi, onko hän elossa? Ei kai kukaan (ex)anoppi voi ottaa oman äitisi paikkaa. Ja uudelle miesystävällesihän hän on täysin vieras.
Ihan kummallinen tilanne tuo kuvailemasi. En kyllä itse suostuisi viihdyttämään exän äitiä vaikka olisi kuinka yksinäinen. Jostain väkisin ostetusta joululahjasta minä en välittäisi tippaakaan, mitä on mennyt ostamaan. Ikään kuin yrittäisi silläkin kiristää sinua suostumaan. Älä suostu.
Tässä nyt kävi niin, että rohkenin sanomaan ex-anopilleni, että ollaan yhteyksissä joulun jälkeen. Hän alkoi itkeä puhelimessa, että kukaan ei rakasta häntä jne... No, paha mielihän minullekin tuli, mutta näin taitaa olla paras kaikinpuolin. Siis tätä lukeneelle selvennykseksi, että lapsia ei ole, joten en vie mummia keneltäkään. En tiedä, miten jatkossa voimme tai olemmeko tekemisissä. Luulen tämän viilentäneen tunteita. Ehkä se joulu tästä tulee kuitenkin. Kiitos vastanneille ja rauhaisaa joulunaikaa!
Hyvää joulua sinulle!
Älä pahoita mieltäsi entisen anopin vuoksi.
Kaikella on aikansa.
Ei hän voi pedata elämäänsä pelkästään sinun rakkautesi varaan.
Pidä iloinen joulu, äläkä tunne turhaa syyllisyyttä!
Ymmärrän ex-anoppisi haikeuden. Häneltä ovat läheiset kadonneet eikä hyviä ystäviä ole, tai ystävillä on omat perheensä, joiden luona viettävät joulun pyhät.
Sanotaan, että juuri juhlapyhinä yksinäisyyden tunne moninkertaistuu, kun yksin jäänyt havaitsee, ettei hän ole minnekään tervetullut.
Tilanne on angelmallinen sinullekin, koska ymmärrän, että et halua loukata ex-anoppia.
Murhe ei kuitenkaan ole sinun.
Yritä saada hänet liittymään johonkin yhdistykseen ja yllytä harrastamaan jotakin uutta, jossa hän löytäisi uusia tuttavuuksia ja sisältöä elämäänsä. Moni yksinäisyyteen vajonnut on niin alakuloinen, ettei häneltä löydy tarmoa uusien tuttavuuksien solmimiseen.
On murheellista, että poika on niin tyly, ettei pidä äitiinsä yhteyttä. Siinä on miettimisen aihetta kaikille ihmisille.
Miten me lähimpiämme kohtelemme?
Ex-anoppi on voinut olla kurja äiti pojalleen. Turha siis säälitellä ex-anoppiakaan sen enempää niin kauan kuin emme tiedä syitä.
Et kirjoittanut, onko sinulla ja ex-miehelläsi yhteisiä lapsia eli ex-anopillasi sinun tekemiä lapsenlapsia. Silloin ymmärtää, että hän haluaisi viettää joulua lastenlastensa läheisyydessä.
enemmän eikä tarvitse luulla.