Nyt se on loppu.Vaimoni kahden vuoden laiskottelu/lihotuskuuri sai sellaiset mittasuhteet että sai lähteä kävelemään.Sohvatyynyt litussa,sängystä petti jo pohjasäleikkö,alkoi vaatia isompaa autoa kun edessä on niin epämiellyttävä istua.Voi perkele sanoin minä.Seksistä ei tullut juuri mitään.Pelkkää takaa päin vetelyä jumalattomaan ihraperään.Ei paljoa kiihota nähdä ja koskea sellaista.Nyt tietysti alatte vaahdota että vaimolla oli joku hätänä.No taatusti oli ja ON.Sanoin lähtiessään hänelle että viimeinkin pääset ulos tästä talosta muutoin kuin kauppaan ostamaan herkkuruokia tai yhä isompia ja isompia vaatteita.Ei auttaneet neuvot,vinkit,tuki,apu ei mikään.Yritin saada hänet liikkumaan ja miettimään mitä syö ja milloin.Jääkaapista ei löytynyt hänen jäljiltään mitään.Alakaapit täynnä sipsipusseja ja siideripullojen hylsyjä.Sain silmille ja korville haukut ja huudot kuinka yritän alistaa häntä.Että sillai.Nyt saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.Minä etsin uuden ja terveyttään vaalivan naisen.
Vaimoni on valas
kyllästynyt mies
144533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämähän on ihan tutkittu juttu, että suomalaisnaisille käy avioliitossa juuri näin. :)
Mielenkiintoista sinänsä, vertailumaassa eli Tanskassa oli juuri päinvastoin, eli vaimot pikemminkin olivat hoikkia ja sinkut ei-niin-hoikkia. Kaikki olivat toki keskimäärin hoikempia kuin Suomessa, kautta linjan...
Parasta on, kun valitsee alunperinkin sellaisen vaimon, joka ei kuulu "riskiryhmään" eli ole jo valmiiksi epäterveet elämäntavat ja levähtämisen partaalla olevan kropan omaava. Itse ainakin pystyn ihan omilla silmilläni ja päälläni arvioimaan aika hyvin, mikä on "riskiprosentti" kenenkin kohdalla.. :) Ja avioliitossa kannattaa sitten pitää huoli siitä, että homma ei pääse "repsahtamaan". Maailma on täynnä tervekroppaisia naisia, ei ole mitään syytä tyytyä yhtään vähempään.
Tekosyitä epäterveille elämäntavoille naiset kyllä keksivät vaikka kuinka, mutta todellinen syyhän piilee siinä, että kun on jo saatu mies "lasipurkkiin", ei ole enää mitään erityistä tarvetta olla viehättävännäköinen..
Veikkaan, että ex. vaimosikin alkaa jossain vaiheessa kiinnittämään huomiota syömisiinsä ihan itsestään kun tajuaa, ettei mieskin voisi olla joskus ihan kiva viekussa.
Taas voidaan ottaa esiin toisenkin sukupuolen ulkonäkö. Aivan samoin mies repsahtaa, lössähtää, ja jättää henkilökohtaisen hygienian hoidon, kun ei enää tarvitse "metsästää".
Reilusti ylipainoisen pippelikin näyttää ja tuntuukin niin kovin pieneltä...
Kyllä ne suomalaiset miehet on niin ihania isoine mahoineen. Eivät ole nähneet vehjettäkään vuosiin.Makoilevat sohvalla kaljapullo vieressä ja välillä piereskellen.Et silleen, hohhoijaa..
Tuo liittyy aloittajan kirjoitukseen? Ette kai muuten olisi ottaneet sitä henkilökohtaisena loukkauksena, ellette olisi tunnistaneet itseänne kuvauksesta samaistuen hänen lihavaan vaimoonsa?
usein ajankohtainen myös naiselle ja sille miesten peräänkuuluttamalle halukkuudelle. Se kipinä ja eroottinen lataus.
Oikeasti miehet voisivat miettiä, onko kanttia arvostella naista ennen kuin on itse katsonut peiliin - tai tässä tapauksessa vaakaan.
Eikä osunut arkaan kohtaan: haluan vaan päästä lähelle miestä, minäkin, enkä vain hipaisuetäisyydelle. :)
Kertoo paljon, että kun suomalainen mies haukkuu yhtä naista (vaimoaan), niin suomalainen nainen ryhtyy haukkumaan kaikkia suomalaisia miehiä. Mielenkiintoista, mutta ei kovin yllättävää. Tälläisiä te nyt vaan olette.
justhan te itse aloitte moittia kaikkia avioituneita naisia siitä että antavat itsensä repsahtaa, samoin tuo kommentti tanskalaisten naisten hoikemmuudesta "KAUTTA LINJAN" osoitti tämänsuuntaista yleistämistä. No, sellaisia te nyt vain olette.
Eikohän se pointti ole tosiaan se, että jokainen mies ja nainen on mielestäni velvollinen pitämään itsensä suurin piirtein sellasessa kunnossa kun tavattaessa oltiin.
On toisen huijaamista läsähtää heti papin aamenen jälkeen. Sellaisen sietääkin jättää ja hyvällä syyllä. En voisi kuvitella olevani "valaan" kanssa parisuhteessa. Sori jos tää jotain järkyttää. Kyse ei ole pinnallisesta elämänasenteesta, päinvastoin, terveet elämäntavat tuovat laatua elämään ja parisuhteeseen.
Hei olen ihan samaa mieltä kanssasi. Meillä se on toisin päin ja harmittaa ihan kauheasti, ettei mieheni voi pitää kunnostaan huolta. Ihmettelee vaan kun minua ei kiihota hänen iso mahansa ja huono kuntonsa. Huh huh. Kyllä jokainen voisi itsestään huolta pitää vaikka itsensä vuoksi! Unohtamatta puolisoaan.
...miksi miehet pettävät vaimojaan?
Näkisin, että yhtenä syynä on juuri tämä ettei pidetä huolta itsestään.
Naisena en voi kuin ihmetellä niitä kanssasisaria, jotka antavat itsensä repsahtaa.
ja kelpaan miesten silmille ja syliin oikein hyvin. Se on siitä kiinni millainen itsetunto ja miten kilot kantaa. Seksikin sujuu ilman mitään ongelmia. Eivät kaikki ylipainoiset naiset eikä miehetkään ole kömpelöitä, vain syömistä ajattelevia vaan hyvinkin eroottisia ja elämästään nauttivia. Eläkää ihmiset ja antakaa toisten elää.Jokainen valitsee oman elämänsä. Valasvaimosi valitsi tuon tien, se palvelee hänessä jotakin. Sinä valitsit eron - ok.Se on sun tiesi.turhaan ärhentelet vaimollesi.Elä oma polkusi, äläkä halvenna toista, sillä se ossuupi ommaan nilkkaan tavalla tai toisella.
Se on sitten kumma täällä pohjoismaissa kun pitää olla niin normaali painoinen ja hyvän näköinenkin,että Suomalaisele miehelle kelpaa,mutta mennään nyt vaikka Nigeriaan,josta minun mieheni on kotoisin,siellä mies ja nainen menee naimisiin se on miehelle kunnia asia,että vaimo on todella hyvässä lihassa,ei sitä voi eikä kehtaa muuten edes näyttää ja sanoa,että tämä on minun vaimo ja siellä mies kantaa vaimolle ne herkut kotiin.No mies ei nyt,kyllä valasta ole minusta saanut,koska joudun diabeteksen takia pitämään huolta itsestäni ja mieheni ymmärtää tämän,että terveydellisistä syistä täällä Suomessa emme tee tällaista ja onhan hän jo ollut Suomessa ja naimisissa minun kanssa yli 10-vuotta.
Juu pitää paikkansa, mut nauroin kunnolla tekstiäsi =) hyvin kirjoitettu. Ehkäpä tää myöhäinen aika. Toivottavasto joku sil jo uus trimmi kainalos ;)
Onnea!