En ymmärrä

Eksyinpä tännekin palstalle, vaikka en ollenkaan hyväksy eroilemista. Tuli vastaan monta viestiä, joissa surraan että hyvä liitto joudutaan rikkomaan koska ei oikein tiedä huvittaako vaiko eikö.
EN YMMÄRRÄ. Kuulkaas, kun minä inhoan miestäni joskus niin että tärisen ja välillä itken kun hän ei luota minuun enkä saa häneen mitään kontaktia. Mutta ero ei ole käynyt mielessä, koska olemme luvanneet lopuksi elämää pysyä yhdessä ja koska sittenkin rakastan häntä. En sano sitä hänelle, joskus (kerran vuodessa tai niin) saatan sanoa tykkääväni, mutta että mitenkään hehkeän oloinen liitto meillä ei (ulospäin) ole. Mutta kyllähän me silti ollaan tyytyväisiä, ja kun ei olla, jutellaan lisää, noin muutama päivä.
Mutta tämä: että kun ei tunnu rakkautta. Eikö silloin pidä kiireesti miettiä, mikä on. Ja jos ei yksin selviä, hankkia kavereita avuksi miettimään. Tai vaikka ammattilaisia, jos siltä tuntuu.
71209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aina ei ammattilainenkaan voi liittoa auttaa.
Jos toinen on jo päättänyt, että yhteiselämä loppuu, niin ei siinä ammattilaiset auta.
Siihen päätökseen on tyytyminen ja eroprosessin alkuun laittaminen. Niinhän se on, jotta ei toinen puoliso yksin voi liittoa pelastaa.
Siihen tarvitaan kaksi.

Äänestä

Oikein hyvä kirjoitus.

Äänestä

että sellaista asiaa ei tulekaan, että me erottaisiin. Ehdittiin olla 31 vuotta naimisissa ja sitten mies löysi uuden ja nuoremman. EIhän siinä mikään auttanut. Mies tunsi elämän olevan mukavampaa tämän uuden kanssa ja ero tuli. Ei se parisuhde ole yhdestä tahdosta kiinni, siihen tarvitaan kaksi tahtomaan samaan suuntaan.

Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi. Loppuelämäkseni minäkin aikoinaan vaimon otin. Mutta se ei auttanut kun 19 vuoden jälkeen vaimo halusi eron. Se, mikä eniten oli vialla, olisi ollut korjattavissa, jos vain halua olisi ollut (minulla kyllä muttei vaimolla).
Kyllä sitä aivan liian helposti eroillaan.
Tuosta ulkopuolisesta avusta kyllä olen sitä mieltä, ettei se mikään ihmelääke ole. Tärkeintä on, että molemmat haluavat pitää liiton kasassa ja muistavat huomioida toista osapuolta, empatiaa peliin.
Asia hieman muuttuu sitten kun mukaan tulee uskottomuutta, liiallista alkoholin käyttöä, väkivaltaa yms. Silloin ero useammin voi olla perusteltu.

Äänestä

siis kamalaa elää ihmisen kanssa jota ei voi edes sietää ja inhoaa. Aika läheisriippuvainen sinun täytyy olla. Ja sitten sinulla on tosi huono itsetunto. Kukaan normaali ihminen ei jaksa elää noin. Mahdollisuus onneen on olemassa.
Sinunkin pitäisi vaan hyväksyä että ette ole oikeat toisillenne. Elämä menee hukkaan.

Äänestä
  • eikö ole jokaisen oma asia miten elämänsä elää. jos on tyytyväinen avioliitossaan, eikä toinenkaan osapuoli erosta puhu, niin mikä ettei? Ei ihmiset aina ja joka hetki jaksa olla niin rakastettavia, että elämä olisi aina ruusuilla tanssimista. avioliitto ja perhe on ihmiselle se turvallisin paikka osoittaa myös negatiivisia tunteitaan. uskaltaa joskus inhota, äristä raivota, mutta liitto kestää, jos ihmisillä on vankka tahto sen kestämiseen. Lapsetkin voivat opetella noiden negatiivisten tunteiden ilmaisua turvallisessa ympäristössä, kun huomaavat, ettei perhe kaadu siihen, jos joskus kiukuttaa. uskaltaa näyttää tunteensa. Ajattele, minkä karhunpalveluksen teet lapsille, jos liittosi hajoaa heti, kun alat hiukan inhota jotakin? mistä nämä nykyajan ihmiset ovat saaneet päähänsä, että aina pitää olla rakastumisen vaaleanpunaiset harsot ympärillä ja ah, niin suurta tunteiden paloa joka hetki? Jos tuo ei toteudukaan, niin erotaan ja etsitään sitä rakastumista toisen kanssa.
    Yleensä se arki on aika harmaata ja tasapaksua. Siihen voi itse keksiä piristystä, kun huomaa, että nyt tulee kyllästymisvaihe.
    Kärsivällisyyttä, yrittämisen halua ja vankkaa tahtoa; sitä se avioliitto vaatii.

    Äänestä

  • mietittävää: kirjoitti:

    eikö ole jokaisen oma asia miten elämänsä elää. jos on tyytyväinen avioliitossaan, eikä toinenkaan osapuoli erosta puhu, niin mikä ettei? Ei ihmiset aina ja joka hetki jaksa olla niin rakastettavia, että elämä olisi aina ruusuilla tanssimista. avioliitto ja perhe on ihmiselle se turvallisin paikka osoittaa myös negatiivisia tunteitaan. uskaltaa joskus inhota, äristä raivota, mutta liitto kestää, jos ihmisillä on vankka tahto sen kestämiseen. Lapsetkin voivat opetella noiden negatiivisten tunteiden ilmaisua turvallisessa ympäristössä, kun huomaavat, ettei perhe kaadu siihen, jos joskus kiukuttaa. uskaltaa näyttää tunteensa. Ajattele, minkä karhunpalveluksen teet lapsille, jos liittosi hajoaa heti, kun alat hiukan inhota jotakin? mistä nämä nykyajan ihmiset ovat saaneet päähänsä, että aina pitää olla rakastumisen vaaleanpunaiset harsot ympärillä ja ah, niin suurta tunteiden paloa joka hetki? Jos tuo ei toteudukaan, niin erotaan ja etsitään sitä rakastumista toisen kanssa.
    Yleensä se arki on aika harmaata ja tasapaksua. Siihen voi itse keksiä piristystä, kun huomaa, että nyt tulee kyllästymisvaihe.
    Kärsivällisyyttä, yrittämisen halua ja vankkaa tahtoa; sitä se avioliitto vaatii.

    kaikki ihmiset ajattelisivat sinun laillasi. Olisi täällä paljon enemmän ehjiä perheitä ,joissa lastenkin olisi parempi kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi, ja vähemmän niitä ikuista onnea etsiviä erosta eroon kulkevia itsekkäitä ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkä jänne kirjoitti:

Eksyinpä tännekin palstalle, vaikka en ollenkaan hyväksy eroilemista. Tuli vastaan monta viestiä, joissa surraan että hyvä liitto joudutaan rikkomaan koska ei oikein tiedä huvittaako vaiko eikö.
EN YMMÄRRÄ. Kuulkaas, kun minä inhoan miestäni joskus niin että tärisen ja välillä itken kun hän ei luota minuun enkä saa häneen mitään kontaktia. Mutta ero ei ole käynyt mielessä, koska olemme luvanneet lopuksi elämää pysyä yhdessä ja koska sittenkin rakastan häntä. En sano sitä hänelle, joskus (kerran vuodessa tai niin) saatan sanoa tykkääväni, mutta että mitenkään hehkeän oloinen liitto meillä ei (ulospäin) ole. Mutta kyllähän me silti ollaan tyytyväisiä, ja kun ei olla, jutellaan lisää, noin muutama päivä.
Mutta tämä: että kun ei tunnu rakkautta. Eikö silloin pidä kiireesti miettiä, mikä on. Ja jos ei yksin selviä, hankkia kavereita avuksi miettimään. Tai vaikka ammattilaisia, jos siltä tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu