Kuules nyt T...a. "Rakas" anoppini. Miksi ihmeessä olet eleilläsi ja puheillasi suhteemme alusta asti osoittanut kaikin tavoin, että minä en ole tervetullut tai että et pidä minusta? Vaikka välillä olet miehelleni ja minulle itsellenikin jostain syystä suoraan vakuutellut muuta? Luuletko, että tuntuu kivalta tulla luoksesi, kun tiedän, että taas minua kritisoidaan kiireestä kantapäähän paheksuvilla katseilla, että jos erehdyn sanomaan yhtään mitään, niin todennäköisesti saan siihen kauhean negatiivisen vastaanoton ja mielipiteeni ovat joka tapauksessa vääriä tai huonoja? Että joudun kohtaamaan suoranaista tiuskimista ja pahantuulisuuden osoituksia, jotka kohdistuvat vain ja yksin ja ainoastaan minuun. En ymmärrä, miksi kaikesta tästä huolimatta yrität muka halata minuakin niinkuin olisit kovin kiintynyt.
Luuletko, että en minä huomaa paheksuntaasi ja aggressiotasi, niin paljon kuin ehkä (siinä onnistumatta) yritätkin sitä peitellä? Olen tullut pisteeseen, jossa minulla ihan oikeasti ei ole enää mitään haluakaan yrittää miellyttää sinua, kaikki mitä teen tai sanon tai saavutan on kuitenkin turhaa ja minua saa kuitenkin joka suhteessa painaa alas maan rakoon. Ymmärtäisin tämän, jos olisin joskus, edes yhden ainoan kerran, tehnyt tai sanonut jotain ikävää, mutta kun en ole. Olen turhaan syytellyt itseäni tilanteesta ja yrittänyt etsiä syitä käytökseesi itsestäni, mutta olen tullut siihen tulokseen, että sinä itse omalla asenteellasi aiheutat tämän.
Jos olisit jotenkin toisenlainen ihmisenä, tai minua kohtaan, voisimme hyvinkin viettää joulua yhdessä. Nyt emme todellakaan voi, enkä ehkä enää halua enkä voi pitää yllä välejä muutenkaan. luuletko voivasi kaikessa rauhassa minulle ilkeillä? Kyllä poikasikin on sen huomannut (ja monta vuotta asiaa katseltuaan vihdoin uskonut ja hyväksynyt sen todeksi) että käyttäydyt huonosti minua kohtaan. Eilen itkeskellessäni ja miettiessäni ääneen, keskustellessani poikasi kanssa asian puheeksi, hän sanoi että pelaat taas vain samoja valtapelejä mitä pelaat aina muutenkin kaikkien kanssa, ja että hän ei aio sitä katsoa enää sivusta, että sinä kiusaat minua. Hän sanoi, että jos et osaa käyttäytyä, niin ei tarvitse sitten nähdä häntäkään enää. Haluatko tosiaankin että tilanne menee tuohon? Minä en halua. EN halua kitkaa sinun ja poikasi välille, enkä halua että hän puolestani selvittää asiaa. Minulla ei kuitenkaan ole myöskään itselläni halua selvittää asiaa kanssasi.
Tiesitkö, ei lisensiaatin tutkinto kenestäkään viisasta tee, ei edes älykästä. Siskoni lapsetkin osaavat käyttäytyä sinua paremmin. En kerta kaikkiaan voi käsittää enkä ymmärtää, miksi suhtaudut minuun siten kuin suhtaudut, ja miksi edes vaivaudut olemaan ilkeä ja töksäyttelemään ties mitä loukkauksia jatkuvalla syötöllä? Olet kyllä sen luontoinen ihminen muutenkin, ettei ole ihme että elelet yksin siellä omakotitalossasi eikä edes miesystäväsi halua kanssasi muuttaa yhteen tai että ilmeisesti et tule paljon kenenkään kanssa toimeen siellä työpaikallasi. Mitä sinä sillä ilkeilyllä luulet saavuttavasi? Yritätkö saada minut hermostumaan ja suuttumaan? Luuletko tosiaan voivasi sanoa minulle ihan mitä vain ja pääseväsi kuin koira veräjästä? Erehdyt. Se, että minut on kasvatettu hyvin, enkä ryhdy anoppini kanssa (tai kenenkään muunkaan ilman todella hyvää syytä) riitelemään, ei tarkoita sitä ettenkö kuulisi loukkauksiasi ja muistaisi niitä. Se ei tarkoita, etteivätkö pahat sanasi satuttaisi. Se, että vuosien varrella olen oppinut pitämään sinusta aina vain vähemmän ja vähemmän on oman käytöksesi tulosta. Jos et opettele pikkuhiljaa käyttäytymään myöskin minua kohtaan (tosin en tiedä osaatko tehdä niin muitakaan kohtaan) ei aiheuta mitään suurta ja dramaattista riitaa, josta sinä voisit julistautua voittajaksi, vaan kenties ihan oikean välirikon.
Jos nyt anoppi rakas asiat eivät muutu, saat huomata, miten aina vain harvemmin ja harvemmin tulen mieheni kanssa käymään luokseni tai jos tunget meille ilkeilemään, en luultavasti ole myöskään itse kotona. Lopulta huomaat, että myös mieheni toteuttaa uhkauksensa etkä näe enää edes poikaasi. Lopulta kun ne kauan kaipaamasi lasten lapset syntyvät, tulet huomaamaan, miten et näe myöskään heitä. Muuten, voisitko lopettaa myöskin sen painostuksen lasten hankkimisesta? Se on todella ikävää, eikä sitä jaksa ottaa edes enää huumorilla 4 vuoden jälkeen.
Joulurauhaa toivoen, M.
Luuletko, että en minä huomaa paheksuntaasi ja aggressiotasi, niin paljon kuin ehkä (siinä onnistumatta) yritätkin sitä peitellä? Olen tullut pisteeseen, jossa minulla ihan oikeasti ei ole enää mitään haluakaan yrittää miellyttää sinua, kaikki mitä teen tai sanon tai saavutan on kuitenkin turhaa ja minua saa kuitenkin joka suhteessa painaa alas maan rakoon. Ymmärtäisin tämän, jos olisin joskus, edes yhden ainoan kerran, tehnyt tai sanonut jotain ikävää, mutta kun en ole. Olen turhaan syytellyt itseäni tilanteesta ja yrittänyt etsiä syitä käytökseesi itsestäni, mutta olen tullut siihen tulokseen, että sinä itse omalla asenteellasi aiheutat tämän.
Jos olisit jotenkin toisenlainen ihmisenä, tai minua kohtaan, voisimme hyvinkin viettää joulua yhdessä. Nyt emme todellakaan voi, enkä ehkä enää halua enkä voi pitää yllä välejä muutenkaan. luuletko voivasi kaikessa rauhassa minulle ilkeillä? Kyllä poikasikin on sen huomannut (ja monta vuotta asiaa katseltuaan vihdoin uskonut ja hyväksynyt sen todeksi) että käyttäydyt huonosti minua kohtaan. Eilen itkeskellessäni ja miettiessäni ääneen, keskustellessani poikasi kanssa asian puheeksi, hän sanoi että pelaat taas vain samoja valtapelejä mitä pelaat aina muutenkin kaikkien kanssa, ja että hän ei aio sitä katsoa enää sivusta, että sinä kiusaat minua. Hän sanoi, että jos et osaa käyttäytyä, niin ei tarvitse sitten nähdä häntäkään enää. Haluatko tosiaankin että tilanne menee tuohon? Minä en halua. EN halua kitkaa sinun ja poikasi välille, enkä halua että hän puolestani selvittää asiaa. Minulla ei kuitenkaan ole myöskään itselläni halua selvittää asiaa kanssasi.
Tiesitkö, ei lisensiaatin tutkinto kenestäkään viisasta tee, ei edes älykästä. Siskoni lapsetkin osaavat käyttäytyä sinua paremmin. En kerta kaikkiaan voi käsittää enkä ymmärtää, miksi suhtaudut minuun siten kuin suhtaudut, ja miksi edes vaivaudut olemaan ilkeä ja töksäyttelemään ties mitä loukkauksia jatkuvalla syötöllä? Olet kyllä sen luontoinen ihminen muutenkin, ettei ole ihme että elelet yksin siellä omakotitalossasi eikä edes miesystäväsi halua kanssasi muuttaa yhteen tai että ilmeisesti et tule paljon kenenkään kanssa toimeen siellä työpaikallasi. Mitä sinä sillä ilkeilyllä luulet saavuttavasi? Yritätkö saada minut hermostumaan ja suuttumaan? Luuletko tosiaan voivasi sanoa minulle ihan mitä vain ja pääseväsi kuin koira veräjästä? Erehdyt. Se, että minut on kasvatettu hyvin, enkä ryhdy anoppini kanssa (tai kenenkään muunkaan ilman todella hyvää syytä) riitelemään, ei tarkoita sitä ettenkö kuulisi loukkauksiasi ja muistaisi niitä. Se ei tarkoita, etteivätkö pahat sanasi satuttaisi. Se, että vuosien varrella olen oppinut pitämään sinusta aina vain vähemmän ja vähemmän on oman käytöksesi tulosta. Jos et opettele pikkuhiljaa käyttäytymään myöskin minua kohtaan (tosin en tiedä osaatko tehdä niin muitakaan kohtaan) ei aiheuta mitään suurta ja dramaattista riitaa, josta sinä voisit julistautua voittajaksi, vaan kenties ihan oikean välirikon.
Jos nyt anoppi rakas asiat eivät muutu, saat huomata, miten aina vain harvemmin ja harvemmin tulen mieheni kanssa käymään luokseni tai jos tunget meille ilkeilemään, en luultavasti ole myöskään itse kotona. Lopulta huomaat, että myös mieheni toteuttaa uhkauksensa etkä näe enää edes poikaasi. Lopulta kun ne kauan kaipaamasi lasten lapset syntyvät, tulet huomaamaan, miten et näe myöskään heitä. Muuten, voisitko lopettaa myöskin sen painostuksen lasten hankkimisesta? Se on todella ikävää, eikä sitä jaksa ottaa edes enää huumorilla 4 vuoden jälkeen.
Joulurauhaa toivoen, M.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi, niin surullisen tutulta kuulostaa monin osin.
Jaksamista Sinulle ja onneksi Sinulla on mies, joka tukee Sinua! Lämmintä joulumieltä!
jos vielä printtaisit tuon tekemäsi kirjeen ja lähettäisit sen hänelle, että varmasti saa tietää tunteesi. Jos vain pidät ne omana tietonasi on hänenkin helppo jatkaa omaa rataansa eikä mikään muutu?
Älä pakene vaan puske vastaan kuin höyryjuna. Se kasvattaa luonnetta ja älykkyysosamäärää, se kuinka osaat taistella. Pakeneminen ei näytä hyvältä ja saa heikkolahjaisen ihmisen maineen.
Käske anoppisi adoptoida lapsia lisää jos niitä haluaa. Olet liian tosikko ihminen etkä osaa ottaa huumorilla anoppiasi. Et ole tarpeeksi älykäs tai kekseliäs anoppisi suhteen. Älä miellytä enään vaan tee kaikki toisinpäin mitä ennen. Unohda se hyvä kasvatuksesi ja ala sinäkin jo elään. Ei ihmisen tarvitse olla minkään kasvatuksensa orja lopun elämää vaan voi alkaa käyttään jo omaakin järkee jossain vaiheessa erilaisten ihmisten suhteen.
Suuttuminen tekisi sinulle hyvää ja sano sille kohteellesi paskat suoraan naamalle. Ala tappeleen, se helpottaa. Opettele sanoon kaikki suoraan heti jos sinua loukataan niin se ei jää kaivertelemaan. Suvut ovat erilaisia ja jotkut eivät ole hienostelijoita tai hienotunteisia sanoissaan jotenka opettele ymmärtään erilaisia ihmisiä niin pärjäät paremmin.
ja katso miten käy. Vai on tuollaisiakin klassisia anoppeja vielä. Näin miehenä - pärjään loistavasti anoppini kanssa. Hän edustaa järkevää ja viisasta naistyyppiä. Ainoa mistä hänessä en oikein voi sietää on hänen tyttärensä.
kirjeestäsi päätellen olet ottanut tosi kielteisen kannan anoppiisi.
Toivottavasti miehesi ei käännä selkäänsä äidilleen.
Jos sinä et tule toimeen anoppisi kanssa, niin sille ei voi mitään, kemiat vaan eivät aina käy yhteen.
Tuskin sinua kukaan pakottaa käymään anoppilassa.
Anna kuitenkin miehesi pitää yhteyttä äitiinsä, älä vaan ole siitä mustasukkainen.
Mikään ei ole niin ikävää kun puhua pahaa toisen vanhemmista.
Korostan edelleen että hän on miehesi äiti ja varmasti miehellesi tärkeä ihminen, kunnioita sitä.
Mielestäni ei ole mikään ihme jos kanta on kielteinen sen jälkeen, kun on monta vuotta kuunnellut aiheettomia kiukutteluja ja töksäyttelyjä. Nimenomaan kunnioituksesta häntä kohtaan olenkin tähän asti niellyt kaiken sen paskan, jota niskaani opn satanut. Nimenomaan sen takia olen häntä kunnioittanutkin, että hän on miehesi äiti. Minä nimenomaan olen yrittänyt sanoa miehelleni, ettei sekaannu äitinsä ja minun välisiin asioihini ja ettei äitiinsä saisi laittaa välejään poikki tai riidellä tästä asiasta, koska ei se mitään auta. Mielestäni myös anoppi olisi voinut joskus jättää ne pahat sanansa sanomatta ja niellä loukkauksensa, jos nyt kunnioituksesta puhutaan. Miksi anoppeja pitäisi kunnioittaa kuin jotain puujumalia, kun taas anopeilta on turhaa odottaa minkäänlaista kunnioitusta? Enkö myös minä ansaitsisi jonkinasteista kunnioitusta samojen perusteiden mukaan, olenhan minä se, kuka tekee hänen poikansa onnelliseksi ja kuka rakastaa hänen poikaansa ja ennen kaikkea, ketä hänen poikansa rakastaa?
Ja aiemmille kirjoittajille: se, että antaa asioiden olla ja kävelee pois on joskus viisaampaa kuin aggressioon vastaaminen samanlaisella käytöksellä. Ei toisten ihmisten loukkaaminen mielestäni mitään älykkyyttä osoita, eikä luonteen lujuutta vaan nimenomaan päinvastoin. Sitä paitsi kyseisen eukon tuntien se vain pahentaisi asioita ja hän saisi riidan aikaan, eli tahtonsa läpi, ja sitä iloa en hänelle suo.
Niin paljon en jaksa siitä naisesta ja hänen mielipiteistään välittää, että jaksaisin tällä asialla nyt enempää päätäni vaivata, olen siihen ihan tarpeeksi jo aikaa tuhrannut. Antaa olla koko asian, antaa eukon puolestani tukehtua kiukkuunsa. Ei minun ole pakko olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, jonka seurasta tulee paha olo.
Niinkuin alkuperäisestä kirjoituksestanikin huomaa, kirjoitus oli tarkoitettu lähinnä noiden pitkään patoutuneiden mielipahojen ja kiukun purkamiseksi, ja sellaisena se toimikin oikein hyvin, ja auttoi lisäksi selkiyttämään ajatuksiani lisää.
Kiitos niille, jotka ovat vastailleet asiallisesti. ;) Ja niille muille voin vain todeta, että se älähtää, kehen kalikka kalahtaa? Yrittäkääpäs nyt anopit (samanhenkiset kuin minun anoppini) ihan oikeasti osata käyttäytyä, edes kerran vuodessa, edes jouluna.
Oikein hyvää joulua kaikille ja onnellisempaa uutta vuotta!
Olen ollut samanlaisen anopin kiusattavana jo yli 20v, Pilkkaa minua lampaaksi kun en kehtaa sanoa vastaan. Olen kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä vaikka tätä nykypäivänä ei muualla enää harrastetakaan. Kiristelen vain hiljaisuudessa hampaitani. Mieheni on täysin äitinsä tossun alla, myöntää kaikki mitä muori sanoo, vaikka se olisi puuta heinää. Olen kohta henkisesti lopussa.
Olet ihan okeilla linjoilla. Äläkä todellakaan välitä noista "ymmärrä nyt anoppiasi"kirjoittelijoista. Joko ovat itse vittumaisia anoppeja tai asiaa kokemattomia viisastelijoita. Voimia sinulle.
En voi henkilökohtaisesti ymmärtää, miten ihmiset suostuvat kerta toisensa jälkeen tulevansa kiusatuksi. Usein nämä tilanteet vielä toistavat itseään, eli yksi asia johtaa toiseen ja sitten ollaankin vanhassa tutussa asetelmassa. Toinen - joka kuvittelee olevansa toisen yläpuolella - ivaa toista ja tämä taas nöyrästi alistuu ja hiljenee ja itkee ja raivoaa myöhemmin jollekin toiselle.
Me kuitenkin elämme tässä elämässä vain kerran ja olemme kaikki aikuisia ihmisiä, niin tuntuu käsittämättömältä, miten tällaiset vanhat valta-asetelmat uusiutuvat vuosien, jopa vuosikymmenien ajan.
Se, että on kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, ei tarkoita sitä, että heiltä pitää ottaa kaikki paska nöyrästi vastaan. Jos et saa toista kuuntelemaan asiallisella palautteella, voit aivan hyvin itkeä ja raivota suuttumuksen kohteelle, ei ulkopuolisille ihmisille. Jos ei tämä tästä ymmärrä, voit olla tapaamatta häntä tai pilkata häntä samoin kuin hän sinua. Ja tämän voi tehdä monella tapaa, tehokkain ja hauskin on kuitenkin kommentoida toisen herkimpiä kohtia muiden kuullen. Hymyillen ja ystävällisesti, niin että vain pilkan kohde ymmärtää, missä mennään. Näin hänkin todennäköisesti on tehnyt sinulle. Usein ilman mitään kunnon syytä.
"Ja tämän voi tehdä monella tapaa, tehokkain ja hauskin on kuitenkin kommentoida toisen herkimpiä kohtia muiden kuullen. Hymyillen ja ystävällisesti, niin että vain pilkan kohde ymmärtää, missä mennään."
Minulla ei ole tuollaista kykyä, se on varmaan joillekin syntymälahja. "Lahja" - voi luoja, miten paljon pahaa tuollaisella käytöksellä onkaan monet varsinkin anopit saaneet aikaan!
Edelleenkään en pysty käsittämään, MIKSI joillekin tuottaa iloa aiheuttaa toisille pahaa mieltä ja kaikenlaista eripuraa lähisukulaisten kesken. Eikö ole aivan käsittämätöntä?
Kun olisi niin paljon mukavampaa jos kaikilla olisi - niin, mukavaa!
Miniä rakas, miksi tulet luokseni aina uudestaa ja uudestaan. Voisitko jäädä kotiisi ja antaa minun jutella rauhassa poikani kanssa. Kun minä käyttäydyn niin rumasti sinua kohtaan, niin etkö siltikään ymmärrä jäädä kotiin !! Pitääkö se vääntää rautalangasta ?
Ilmeisesti nyt on mennyt väärään osoitteeseen tuo, minä ja mieheni elämme avoliitossa emmekä suinkaan ole naimisissa. Alueena uusimaa.
Joka tapauksessa minun anopillani ei ole enää pelkoa siitä, että tarvitsisi minua kovinkaan paljoa katsella: niinkuin edellä sanottu, aion rajoittaa kanssakäymiset niin minimiin kuin voin.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Olet ottanut oikean suunnan eikä siitä tarvinne poiketa.