Koottua feministien miesvihaa

Eli näin siis maailman tunnetuimmat feministit:

http://www.menweb.org/throop/bash/quotes.html

------------------------
Robin Morganin ajatuksia
(MS-naistenlehden päätoimittaja)

"Koen, että 'miesviha' on kunniakas ja hyvä poliittinen teko; sorretulla luokalla on kaikki oikeus kollektiiviseen luokkavihaan sortavaa luokkaa kohtaan."

"Fallossairaus on epideeminen ja systemaattinen tauti... jokainen miesyksilö patriarkaatissa on tietoinen mahdistaan näyttämöllä. Hän tietää, että hänen tekojaan tpönkittävät Valtion kaksoispilarit - yhteiskunnallinen hyvävelisysteemi ja veljellinen sympatia raiskauksesta koituvasta nautinnosta. Thanatoksen palvojana hän on osana sadomasokistista irvokasta näytelmää "täysivaltaisten aikuisten" välillä, jossa hän toimii raiskaajana."

"Minun valkea ihoni etoo minua. Minun passini etoo minua. Ne ovat merkkejä etuoikeuksista, joiden hintana on toisten ihmisten hirvittävä kärsimys."

"Seksi on tähän asti elämässäni ollut triviaaliasia, parhaimmillaan merkki hellyydestä ja pahimmillaan yhdentekevää. En ymmärrä, miksi siitä pidetään sellaista meteliä."

"Kuoliko hän 'perhe'-nimiseen tautiin vaiko 'kuntoutus'-nimniseen tautiin, vai köyhyyteen, huumeisiin ja pornografiaan, vaiko seksiorjuustalouteen vaiko ruumiin rikkoutumiseen?"

"Minä väitän, että joka kerralla, kun seksissä aloitteentekijänä ei ole nainen, ja hänen omat halunsa ja mieltymänsä, kyseessä on raiskaus".

"Raiskaus on miehen seksuaalisuutta täydellisimmillään patriarkalistisessa kulttuurissa - se on äärimmäisin metafora dominanssille, väkivallalle, alistamiselle ja omistamiselle"

"Minulla ei ole pienintäkään ideaa että minkä roolin valkoiset heteromiehet voisivat ottaa vallankumouksessa, sillä he ovat se varsinainen taantumuksellisen voiman ruumiillistuma. Mutta toisaalta, minun on myös vaikeaa ymmärtää, mitä miehet voisivat ylipäänsä tehdä. Paitsi tietysti sen kaiken paskatyön, mitä naiset ovat sukupolvesta toiseen tehneet, ehkäpä lakata kokonaan olemasta? Ei, en tarkoita sitä tosissani. Kylläpäs tarkoitan!"

"Ja sitten se kaikkien aikojen suurin valhe: että seksismi sortaisi myös miehiä; se, että voisi olla olemassa jokin 'miesasialiike'. Sorto on jotain sellaista, mitä yksi ryhmä kohdistaa toiseen jonkun ominaisuuden vuoksi kollektiivisena, varsinkin jonkun "uhkaavan" ominaisuuden takia, kuten ihonvärin, sukupuolen, iän jne takia. Sortajat ovat todellakin kirjaimellisesti FUCKED UP tuossa dominoivassa asemassa, mutta nuo HERRAT eivät ole SORRETTUJA. Kenellä tahansa herralla on mahdollisuus luopua seksismistä tai rasismista, mutta sorretuilla ei ole tätä mahdollisuutta. He voivat vain sotia. Pitkällä aikavälillä Naisten Vapautusliike vapauttaa myös miehet, mutta se tulee maksamaan miehille sukupuolena paljon, varsinkin etuoikeuksia, joista kukaan ei luovu vapaaehtoisesti. Seksismi EI ole naisten vika, vaan miesten - tapa isäsi, älä äitiäsi."

---------------------------
Marilyn Frenchin ajatuksia:

"Kaikki miehet ovat raiskaajia ja niitä he ovat"

"Minun tunteeni miehiä kohtaan johtuvat kokemuksistani miehistä. Koen hyvin vähän sympatiaa heitä kohtaan. Vähän kuin juutalainen, joka on juuri päässyt vapaaksi Dachausta, katselen miten komea nuori natsisotilas kaatuu maahan ja kiemurtelee tuskissaan, ja katselen sitä hetken ja jatkan matkaani. En viitsi edes kohauttaa olkapäätäni. Tarkoitan, että en piittaa tippaakaan siitä, mitä hän oli ihmisenä, mitä hän tunsi, mitä hän halusi tai häpesi."

----------------------------------
Andrea Dworkinin ajatuksia

"Jokainen yhdyntä on raiskaus."

"Heteroseksuaalinen yhdyntä on puhdas, muodollinen halveksunnan ilmaus naisten kehoja kohtaan"

"Raiskaus on pääasiallinen heteroseksuaalisen ihmissuhteen malli."

"Raiskaus on romanttisen rakkauden ensisijainen tunnus".

"Rape is the primary heterosexual model for sexual relating.

"Raiskaus on tapa, jolla tyttö vihitään miesten määrittämään naiseuteen".

"Raiskaus on looginen seuraus systeemistä, joka määrittää, mikä on normatiivista. Raiskaus ei ole normien ylitys, poikkeama, onnettomuus, rikos, erehdys - se on koko seksuaalikulttuurin ruumiillistuma".

--------------------------
Susan Griffinin ajatuksia:

"Miesten käytöksen koko kirjossa raiskaus, väkivallan ja seksin täydellinen kombinaatio, on viimeistä äärimmäisin teko. Eroottista nautintoa ei voida erottaa kulttuurista, ja meidän kulttuurissamme miesten erotiikka kytkeytyy voimaan."

"Ja jos ammattiraiskaaja pitäisi jotenkin erotella tavallisesta heteromiehestä, ero on lähinnä vain määrällinen".

----------------------------
Germaine Greerin ajatuksia:

Kun kysyttiiin: "Teidän [Greer] sanomananne pidetään, että ideaalimiehenne on nainen, jolla on kikkeli. Oletteko yhä sitä mieltä?"

Tri Greer (kiistäen sanoneensa niin): "Minun on hyvin vaikeaa mieltää mitään ideaalimiestä. Jos minulta kysytään, miehet ovat vahingoittuneen geenin tuloksia. He teeskentelevät normaaleja, mutta sillä aikaa kun he istuvat tuolla hymy huulillaan, he valmistavat siittiöitä. He tekevät sitä koko ajan. He eivät ikinä lakkaa.

Tarkoitan, että me naiset olemme järkevämpiä. Meillä kypsyy yksi munasolu 28 päivän välein, kun taas heillä sinkoutuu 400 miljoonaa siittiötä kerralla ejakulaatiossa, joista useimmat eivät ikinä pääse edes munasolun lähelle. En ymmärrä, minkälainen ekosfääri voi sietää sitä."

------------------
Ti-Grace Atkinson:

"Koko seksuaalisen kanssakäymisen idea on antifeministinen"

------------------
Gloria Steinem:

"Avioliitto on vain yksi prostituution muoto"

"Avioliitossa nainen myy seksuaalisia palveluja vain yhdelle miehelle, kun taas ilotyttö myy monille. Siksi aviovaimon ja ilotytön ero on lähinnä vain kvantitatiivinen".

-------------------------------
Catherine McKinnonin ajatuksia:

"Avioliitto on institutionalisoitu raiskaus"

"Poliittisesti kutsun seksiä raiskaukseksi aina, kun nainen kokee tulleensa satutetuksi. Voit sanoa sitä yleistämiseksi, mutten kuitenkaan halua että kaikki miehet suljetaan sen takia vankilaan."

------------------
Susan Brownmiller:

"Raiskaus ei ole mitään sen enempää eikä vähempää kuin tietoinen pelotteluprosessi, jolla kaikki miehet pitävät kaikkia naisia kauhun vallassa".

------------------
Sheila Jeffrys:

"Kun nainen saa orgasmin miehen kanssa, hän vain toiminnallaan tekee yhteistyötä patriarkaalisen systeemin kanssa, erotisoiden oman sortonsa."

-------------------------
Sharon Stonen ajatuksia:

David Letterman TV-showssa "Top 10 tavat miehen pitämiseen"

"Numero 10: Lyö häntä säännöllisesti päähän kengänkorolla".

"Mitä kuuluisammaksi ja voimakkaammaksi tulen, sitä enemmän minulla on voimaa satuttaa ja loukata miehiä"

----------------
Barbara Jordan:

"Uskon, että naisilla on kyky ymmärrykseen ja myötätuntoon, mitä miehellä kertakaikkiaan ei ole, koska hänellä ei voi olla sellaista. Hän on vain kertakaikkiaan kykenemätön siihen"

------------------------
The Feminist Dictionary:

KOIRAS: ...edustaa poikkeamaa tai variaatiota naaraasta. 'Ensimmäiset koiraat olivat mutantteja... koirassukupuoli edustaa degeneraatiota ja rappeumaa naaraasta.
MIES: ...vanhanaikainen elämänmuoto, jota pitää vartioida jatkuvasti ... ristiriitainen vauvamies
TESTOSTERONIMYRKYTYSG: ... 'Tähän saakka on ajateltu, että miesten testosteronitaso on normaali, koska heillä on sitä. Mutta jos mietitään, kuinka epänormaalia heidän käytöksensä on, silloin on päivänselvää, että kaikki miehet kärsivät testosteronimyrkytyksestä.

-----------
Tuntematon:

"Kuka piittaa siitä, mitä miehistä tuntuu tai kärsivätkö he? Heillä on ollut 2000 v aikaa dominoida ja he ovat käyttäneet sen ajan täysin rinnoin hyväkseen. Nyt on meidän vuoromme maksaa potut pottuina! Ainoa kommenttini on, että jos et tykkää siitä, paha juttu - ja siirry syrjään tai kävelen ylitsesi.
241073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Maailman ainoa ja oikea luotettava lähde kertomaan mitä feministit ovat.

Äänestä
  • Lähteellä, mistä ajatukset on poimittu, ei ole merkitystä, mikäli lähdeviitteet ovat oikeat ja tarkistettavissa, ja todella niiden ihmisten sanomia, joiden sanomiksi niitä väitetään. Ne ovat.

    Johtopäätösten muodostaminen kuuluu lukijalle, ei ajatusten esittäjälle.

    Äänestä

Miten sinun ja muidenkin miesten mielestä naisten pitäisi suhtautua siihen jos heitä kohdellaan väärin, raiskataan, alistetaan, silvotaan ym. Miksei saisi puolustautua?

Äänestä
  • on jokaisen sotatoimen ensimmäinen edellytys. Kun nyt kerran sukupuolten välinen sota haluttiin, niin feministien ei pitäisi ihmetellä, jos siinä sodassa vastataan samalla mitalla takaisin. Pääsääntöisesti hyökkäystä ja aggressiota ei ole koskaan pidetty puolustuksena, ja naisethan sitä sukupuolten välistä sotaa ovat koko ajan julistaneet. Feministien miesviha ei ole puolustautumista, vaan aivan puhdasta aggressiota.

    Sitten asiaan. Eikö mielestäsi miehiä silvota, raiskata, pahoinpidellä, alisteta jne maailmassa ollenkaan? Eikö asia koske heitä uhreina lainkaan?

    Äänestä

  • putkiaivo kirjoitti:

    on jokaisen sotatoimen ensimmäinen edellytys. Kun nyt kerran sukupuolten välinen sota haluttiin, niin feministien ei pitäisi ihmetellä, jos siinä sodassa vastataan samalla mitalla takaisin. Pääsääntöisesti hyökkäystä ja aggressiota ei ole koskaan pidetty puolustuksena, ja naisethan sitä sukupuolten välistä sotaa ovat koko ajan julistaneet. Feministien miesviha ei ole puolustautumista, vaan aivan puhdasta aggressiota.

    Sitten asiaan. Eikö mielestäsi miehiä silvota, raiskata, pahoinpidellä, alisteta jne maailmassa ollenkaan? Eikö asia koske heitä uhreina lainkaan?

    Mutta miesten mielestä on sallittua, että mies puolustaa itseään. Sitä ei pidetä hyökkäyksenä. Miksi näin?

    Äänestä

  • ^**^ kirjoitti:

    Tähän mennessä riidanhaastajia ovat olleet naiset, eivät suinkaan miehet. Naiset sitä sukupuolten välistä sotaa ovat jatkuvasti julistaneet.

    Äänestä

  • putkiaivo kirjoitti:

    Tähän mennessä riidanhaastajia ovat olleet naiset, eivät suinkaan miehet. Naiset sitä sukupuolten välistä sotaa ovat jatkuvasti julistaneet.

    Kyllähän siihen joku syy pitää olla että "sotaa julistetaan". Toisaalla sanoit, että vihaat naisia siihenkin on sinulla varmasti joku syy.
    Miehet alistaa ja sortaa naisia vuosisatojen ajan -> naiset puolustautuu miten voivat, ei väkivallalla vaan esim. lailla -> miehet väittää naisten julistaneen sodan ja entistä suurempi sortaminen alkaa. No toivottavasti näin ei käy.

    Ei ole ikinä ollut olemassakaan. Sukupuolien välinen sota on turhaa, koska kaikki tarvitsevat toisiansa. Sotaakaan ei oikeastaan ole olemassa muualla kuin kiihkofeministilesbojen mielessä.

    Äänestä

  • ^**^ kirjoitti:

    Kyllähän siihen joku syy pitää olla että "sotaa julistetaan". Toisaalla sanoit, että vihaat naisia siihenkin on sinulla varmasti joku syy.
    Miehet alistaa ja sortaa naisia vuosisatojen ajan -> naiset puolustautuu miten voivat, ei väkivallalla vaan esim. lailla -> miehet väittää naisten julistaneen sodan ja entistä suurempi sortaminen alkaa. No toivottavasti näin ei käy.

    ovat sortaneet ja alistaneet miehiä vuosisatojen ajan samalla tavoin. Vielä enemmässä määrin miehet toisia miehiä. Miehet vain eivät ole ottaneet asiasta hernettä nenukkiinsa, koska asioiden luonnontila on mitä on.

    Herää jo ja nuuhkaise kahvin tuoksua. Elämä on sellaista, ja sukupuolten välistä sotaa julistavat nimenomaan femakot. Eivät suinkaan miehet. Mutta jos sellainen sota halutaan, niin se kyllä saadaan aikaan.

    Toivon, että olen kirjoituksillani loukannut mahdollisimman montaa naista. Sittenpähän tiedätte, miltä meistä miehistä tuntuu lukea feministien vihakirjoituksia. Kas tunteet on meilläkin, ja putkiaivoisuudestani huolimatta minäkin osaan asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä hänen tuntemuksiaan.

    Saisiko esimerkin siitä miten naiset ovat sortaneet ja alistaneet miehiä vuosisatojen ajan? Eihän naisilla ole ollut päätösvaltaakaan asioihin. Ja miesten ei ole mikään pakko sortaa toisiaan.

    Minä en ole sotaa julistamassa ja esim. seksiasioissa olen yhtä lailla myyntiä ja ostoa vastaan.

    En ole myöskään loukkaantunut. Ihmettelen vain mistä naisvihasi kumpuaa? Voisiko sinua auttaa jotenkin?

    Aivan ensimmäisenä se, että miehen velvollisuus on seurusteluaikana ja avioliitossa maksaa naisen kulut. Avioliitto on käytännössä laillistettu ryöstö. Plus tietysti sitten, että on miehen velvollisuus kosia, tehdä aloite, olla se suorittava osapuoli. Nainen poimii rusinat pullasta ja maksattaa laskunsa miehellä.

    Plus sitten tietysti se, miten ylempien säätyjen tai kastien naiset ovat suhtautuneet alempisäätyisiin tai alempikastisiin miehiin - joilla ei ole ollut mitään yhteiskunnallisia eikä oikein muitakaan oikeuksia. Myöskään maaorja- ja orjayhteiskunnassa 99% miehistä ei ole minkäänlaisia oikeuksia.

    Naisten suorittama sorto on peitellympää, kätkettyä ja epäsuoraa verrattuna miesten suorittamaan sortoon, mutta sortoa se on yhtäkaikki. Raskaimmin kuitenkin miehet ovat kautta aikojen sortaneet toisiaan. Tähän feministit eivät ole vaivautuneet katsomaan, vaan he ovat kohdelleet yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisia jotenkin partikulaarisina, vain naisiin kohdistuvina, asioina.

    Eikö sinun sitten pitäisi tykätä feministeistä me kun haluamme käydä töissä ja maksaa itse omat kulumme?
    Ylempisäätyiset miehet kävivät raiskaamassa alempisäätyisiä naisia. Sehän oli helppoa, koska silloin ei kukaan olisi uskonut alempisäätyisen puheita ylempiä vastaan.
    Ne miehet, jotka kokevat tulleensa toisten miesten sortamiksi voivat aloittaa oman isminsä. Miksi feministien pitäisi kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin puuttua.

    maksaa kulujanne. Olette sitä mieltä että perhe ja lapset ovat ensisijaisesti naisen oikeus, mutta miesten pitäisi yhteisvastuullisesti maksaa viulut.

    Siinä yksi esimerkki. Mutta aivan satavarmasti jos lasketaan yhteiskunnan tulot ja menot niin naiset on sukupuolena suuresti saamapuolella tässä yhteiskunnassa. Ja lisää vaan halutaan.

    Äänestä

  • takkutukka kirjoitti:

    mutta se on kyllä sovinistien päähänpinttymä, että naisten pitäisi olla kotona hänen lapsiaan hoitamassa ja että hän, luomakunnan kruunu on perheen elättäjä.

    Äänestä

  • vaan, kirjoitti:

    mutta se on kyllä sovinistien päähänpinttymä, että naisten pitäisi olla kotona hänen lapsiaan hoitamassa ja että hän, luomakunnan kruunu on perheen elättäjä.

    Se on feministien päähänpinttymä. Vihaatko sinä lapsiasi sen takia että niillä sattuu olemaan isä? Naisen tehtävä on synnyttää lapsia, mies ei siihen pysty.

    Äänestä

  • ^**^ kirjoitti:

    Eikö sinun sitten pitäisi tykätä feministeistä me kun haluamme käydä töissä ja maksaa itse omat kulumme?
    Ylempisäätyiset miehet kävivät raiskaamassa alempisäätyisiä naisia. Sehän oli helppoa, koska silloin ei kukaan olisi uskonut alempisäätyisen puheita ylempiä vastaan.
    Ne miehet, jotka kokevat tulleensa toisten miesten sortamiksi voivat aloittaa oman isminsä. Miksi feministien pitäisi kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin puuttua.

    tykkääminen olisi molemminpuolista, minulla ei oliei mitään sitä vastaan. Ongelma on siinä, että feminismi on miesvihan ideologia.

    http://www.womynkind.org/scum.htm

    Eli se, että naiset alkavat käydä töissä ja kustantaa oman elantonsa, ei suinkaan ole tavoitetila feministeille, vaan välttämätön pakko jotta viholliseen voidaan ottaa etäisyyttä eikä olla riippuvaisia vihollisesta.

    Kysyt: "Miksi feministien pitäisi kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin puuttua?" Siksi, että feminismi julistaa olevansa tasa-arvon aate. Koska feminismi ei sitä tee, väite tasa-arvosta on pelkkää bullshittiä, ja tosiasiassa feminismi on natsismiin rinnastettavissa oleva ylivalta-aate.

    Äänestä

  • uros kirjoitti:

    Se on feministien päähänpinttymä. Vihaatko sinä lapsiasi sen takia että niillä sattuu olemaan isä? Naisen tehtävä on synnyttää lapsia, mies ei siihen pysty.

    sovinistien. Feministit päinvastoin haluaisivat, että isä osallistuisi enemmän lastensa hoitoon ja viettäisi vanhempainlomia ja jäisi vaikka koti-isäksi. Mistä nämä jatkuvat väärinkäsitykset sikiävät?

    Äänestä

mitä feminismi on luonut, ja tässä myös aatteen merkkihenkilöt, aikaansaajat. noh, kenen riveissä seisot ja veisuja veisaat. näköjään.

Äänestä

...Suomen naapurimaata, jonka valtakunnanfemakot ovat kylla kehittaneet vahintaan yhta pitkan listan hyvia fraaseja. Niin, jopa kieltavat turvakotien tukia "pettureille"...

Eli vertauskuvallisesti vahan sama juttu, jos kritisoisi vaikka lapsilisaa, ja vaikka Sos.ministerion johtava virkamies uhkaisi etta turpa kiinni, tai ei tule lapsilisaa... heh

Äänestä

tällaiset yksittäiset lauseet kertovat feminismistä? Asianyhteys, tilanne yms. pitäisimyös tietää ennenkuin noista voi jotain keskustella tai jopa tehdä johtopäätöksiä.
Jokainen ihminen on päästänyt suustaan sammakoita ja jokaisen puheista voidaan kaivaa esiin lauseita, jotka ovat mörköja, todellisuutta ne eivät kuitenkaan kerro.

Kuinkahan moni femninisti näiden lauseiden takana seisoo? tuskinpa usea.

Äänestä
  • Älä puolusta miesvihaajien lausuntoja, tai sinut niputetaan feminatsiksi.

    Feminisiten pitäsii snaoutua selvästi irti näiden miesvihaistan vesikauhuyisten ämmien pimeistä manifesteiste, olivat h sitten kuinka raiskattuja, riistettyjä ja potkittuja hyvänsä.

    Ei sitäkään, että miestä on äiti pienenä pahoinpidellyt, käytetä oikeuttamaan hänen aikuisiällään tekemiä raiskauksia tai sitä jos hän kehottaa vihaamaan ja pahoinpitelemään naisia.

    Nuo sammakot ovat todellisuutta- niin pitkään, että sanoudut niistä selvästi irti.

    Äänestä

  • meikämie kirjoitti:

    Älä puolusta miesvihaajien lausuntoja, tai sinut niputetaan feminatsiksi.

    mihin minut täällä niputetaan, sanoipa täällä feministit mitä tahansa meidät on jo aikoja sitten niputettu rumiksi, siilitukkaisiksi, haiseviksi miesvihaajafémakkolesboiksi.. Täällä aivan turha vastaan väittää.

    (Palstan miehiltä voisit myös vaatia sanoutumista irti esim. naisten pahoinpitelystä, sitä kun ei moni ole tehnyt vaan vaatinut vain keskustelua miehiin kohdistuvasta väkivallasta)

    Äänestä

  • meikämie kirjoitti:

    Älä puolusta miesvihaajien lausuntoja, tai sinut niputetaan feminatsiksi.

    Feminisiten pitäsii snaoutua selvästi irti näiden miesvihaistan vesikauhuyisten ämmien pimeistä manifesteiste, olivat h sitten kuinka raiskattuja, riistettyjä ja potkittuja hyvänsä.

    Ei sitäkään, että miestä on äiti pienenä pahoinpidellyt, käytetä oikeuttamaan hänen aikuisiällään tekemiä raiskauksia tai sitä jos hän kehottaa vihaamaan ja pahoinpitelemään naisia.

    Nuo sammakot ovat todellisuutta- niin pitkään, että sanoudut niistä selvästi irti.

    "Kun muistelen omaa feministiksi tulemisen projektiani, voisin jopa sanoa, että alkumatkan päällimmäinen ongelma, johon ympäristö pakotti reagoimaan, oli miesviha."

    Feministin lausahdus, joka on irroitettu kontekstistaan. Tämän voisi ymmärtää täysin niin, että kirjoittaja olisi itse miesvihaaja, vaikka kirjoitusta eteenpäin luikiessa käy kyllä selville mitä tarkoitetaan.

    Kannatta harjoittaa vähän myös lähdekriittisyyttä. Esim Menwebin vihasivuja kohtaan.

    Äänestä

Voi luoja !! Veikkaan että kaikista naisista ehkä n. 0,0000001% ajattelee noin !! Se on häviävän pieni osuus !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

putkiaivo kirjoitti:

Eli näin siis maailman tunnetuimmat feministit:

http://www.menweb.org/throop/bash/quotes.html

------------------------
Robin Morganin ajatuksia
(MS-naistenlehden päätoimittaja)

"Koen, että 'miesviha' on kunniakas ja hyvä poliittinen teko; sorretulla luokalla on kaikki oikeus kollektiiviseen luokkavihaan sortavaa luokkaa kohtaan."

"Fallossairaus on epideeminen ja systemaattinen tauti... jokainen miesyksilö patriarkaatissa on tietoinen mahdistaan näyttämöllä. Hän tietää, että hänen tekojaan tpönkittävät Valtion kaksoispilarit - yhteiskunnallinen hyvävelisysteemi ja veljellinen sympatia raiskauksesta koituvasta nautinnosta. Thanatoksen palvojana hän on osana sadomasokistista irvokasta näytelmää "täysivaltaisten aikuisten" välillä, jossa hän toimii raiskaajana."

"Minun valkea ihoni etoo minua. Minun passini etoo minua. Ne ovat merkkejä etuoikeuksista, joiden hintana on toisten ihmisten hirvittävä kärsimys."

"Seksi on tähän asti elämässäni ollut triviaaliasia, parhaimmillaan merkki hellyydestä ja pahimmillaan yhdentekevää. En ymmärrä, miksi siitä pidetään sellaista meteliä."

"Kuoliko hän 'perhe'-nimiseen tautiin vaiko 'kuntoutus'-nimniseen tautiin, vai köyhyyteen, huumeisiin ja pornografiaan, vaiko seksiorjuustalouteen vaiko ruumiin rikkoutumiseen?"

"Minä väitän, että joka kerralla, kun seksissä aloitteentekijänä ei ole nainen, ja hänen omat halunsa ja mieltymänsä, kyseessä on raiskaus".

"Raiskaus on miehen seksuaalisuutta täydellisimmillään patriarkalistisessa kulttuurissa - se on äärimmäisin metafora dominanssille, väkivallalle, alistamiselle ja omistamiselle"

"Minulla ei ole pienintäkään ideaa että minkä roolin valkoiset heteromiehet voisivat ottaa vallankumouksessa, sillä he ovat se varsinainen taantumuksellisen voiman ruumiillistuma. Mutta toisaalta, minun on myös vaikeaa ymmärtää, mitä miehet voisivat ylipäänsä tehdä. Paitsi tietysti sen kaiken paskatyön, mitä naiset ovat sukupolvesta toiseen tehneet, ehkäpä lakata kokonaan olemasta? Ei, en tarkoita sitä tosissani. Kylläpäs tarkoitan!"

"Ja sitten se kaikkien aikojen suurin valhe: että seksismi sortaisi myös miehiä; se, että voisi olla olemassa jokin 'miesasialiike'. Sorto on jotain sellaista, mitä yksi ryhmä kohdistaa toiseen jonkun ominaisuuden vuoksi kollektiivisena, varsinkin jonkun "uhkaavan" ominaisuuden takia, kuten ihonvärin, sukupuolen, iän jne takia. Sortajat ovat todellakin kirjaimellisesti FUCKED UP tuossa dominoivassa asemassa, mutta nuo HERRAT eivät ole SORRETTUJA. Kenellä tahansa herralla on mahdollisuus luopua seksismistä tai rasismista, mutta sorretuilla ei ole tätä mahdollisuutta. He voivat vain sotia. Pitkällä aikavälillä Naisten Vapautusliike vapauttaa myös miehet, mutta se tulee maksamaan miehille sukupuolena paljon, varsinkin etuoikeuksia, joista kukaan ei luovu vapaaehtoisesti. Seksismi EI ole naisten vika, vaan miesten - tapa isäsi, älä äitiäsi."

---------------------------
Marilyn Frenchin ajatuksia:

"Kaikki miehet ovat raiskaajia ja niitä he ovat"

"Minun tunteeni miehiä kohtaan johtuvat kokemuksistani miehistä. Koen hyvin vähän sympatiaa heitä kohtaan. Vähän kuin juutalainen, joka on juuri päässyt vapaaksi Dachausta, katselen miten komea nuori natsisotilas kaatuu maahan ja kiemurtelee tuskissaan, ja katselen sitä hetken ja jatkan matkaani. En viitsi edes kohauttaa olkapäätäni. Tarkoitan, että en piittaa tippaakaan siitä, mitä hän oli ihmisenä, mitä hän tunsi, mitä hän halusi tai häpesi."

----------------------------------
Andrea Dworkinin ajatuksia

"Jokainen yhdyntä on raiskaus."

"Heteroseksuaalinen yhdyntä on puhdas, muodollinen halveksunnan ilmaus naisten kehoja kohtaan"

"Raiskaus on pääasiallinen heteroseksuaalisen ihmissuhteen malli."

"Raiskaus on romanttisen rakkauden ensisijainen tunnus".

"Rape is the primary heterosexual model for sexual relating.

"Raiskaus on tapa, jolla tyttö vihitään miesten määrittämään naiseuteen".

"Raiskaus on looginen seuraus systeemistä, joka määrittää, mikä on normatiivista. Raiskaus ei ole normien ylitys, poikkeama, onnettomuus, rikos, erehdys - se on koko seksuaalikulttuurin ruumiillistuma".

--------------------------
Susan Griffinin ajatuksia:

"Miesten käytöksen koko kirjossa raiskaus, väkivallan ja seksin täydellinen kombinaatio, on viimeistä äärimmäisin teko. Eroottista nautintoa ei voida erottaa kulttuurista, ja meidän kulttuurissamme miesten erotiikka kytkeytyy voimaan."

"Ja jos ammattiraiskaaja pitäisi jotenkin erotella tavallisesta heteromiehestä, ero on lähinnä vain määrällinen".

----------------------------
Germaine Greerin ajatuksia:

Kun kysyttiiin: "Teidän [Greer] sanomananne pidetään, että ideaalimiehenne on nainen, jolla on kikkeli. Oletteko yhä sitä mieltä?"

Tri Greer (kiistäen sanoneensa niin): "Minun on hyvin vaikeaa mieltää mitään ideaalimiestä. Jos minulta kysytään, miehet ovat vahingoittuneen geenin tuloksia. He teeskentelevät normaaleja, mutta sillä aikaa kun he istuvat tuolla hymy huulillaan, he valmistavat siittiöitä. He tekevät sitä koko ajan. He eivät ikinä lakkaa.

Tarkoitan, että me naiset olemme järkevämpiä. Meillä kypsyy yksi munasolu 28 päivän välein, kun taas heillä sinkoutuu 400 miljoonaa siittiötä kerralla ejakulaatiossa, joista useimmat eivät ikinä pääse edes munasolun lähelle. En ymmärrä, minkälainen ekosfääri voi sietää sitä."

------------------
Ti-Grace Atkinson:

"Koko seksuaalisen kanssakäymisen idea on antifeministinen"

------------------
Gloria Steinem:

"Avioliitto on vain yksi prostituution muoto"

"Avioliitossa nainen myy seksuaalisia palveluja vain yhdelle miehelle, kun taas ilotyttö myy monille. Siksi aviovaimon ja ilotytön ero on lähinnä vain kvantitatiivinen".

-------------------------------
Catherine McKinnonin ajatuksia:

"Avioliitto on institutionalisoitu raiskaus"

"Poliittisesti kutsun seksiä raiskaukseksi aina, kun nainen kokee tulleensa satutetuksi. Voit sanoa sitä yleistämiseksi, mutten kuitenkaan halua että kaikki miehet suljetaan sen takia vankilaan."

------------------
Susan Brownmiller:

"Raiskaus ei ole mitään sen enempää eikä vähempää kuin tietoinen pelotteluprosessi, jolla kaikki miehet pitävät kaikkia naisia kauhun vallassa".

------------------
Sheila Jeffrys:

"Kun nainen saa orgasmin miehen kanssa, hän vain toiminnallaan tekee yhteistyötä patriarkaalisen systeemin kanssa, erotisoiden oman sortonsa."

-------------------------
Sharon Stonen ajatuksia:

David Letterman TV-showssa "Top 10 tavat miehen pitämiseen"

"Numero 10: Lyö häntä säännöllisesti päähän kengänkorolla".

"Mitä kuuluisammaksi ja voimakkaammaksi tulen, sitä enemmän minulla on voimaa satuttaa ja loukata miehiä"

----------------
Barbara Jordan:

"Uskon, että naisilla on kyky ymmärrykseen ja myötätuntoon, mitä miehellä kertakaikkiaan ei ole, koska hänellä ei voi olla sellaista. Hän on vain kertakaikkiaan kykenemätön siihen"

------------------------
The Feminist Dictionary:

KOIRAS: ...edustaa poikkeamaa tai variaatiota naaraasta. 'Ensimmäiset koiraat olivat mutantteja... koirassukupuoli edustaa degeneraatiota ja rappeumaa naaraasta.
MIES: ...vanhanaikainen elämänmuoto, jota pitää vartioida jatkuvasti ... ristiriitainen vauvamies
TESTOSTERONIMYRKYTYSG: ... 'Tähän saakka on ajateltu, että miesten testosteronitaso on normaali, koska heillä on sitä. Mutta jos mietitään, kuinka epänormaalia heidän käytöksensä on, silloin on päivänselvää, että kaikki miehet kärsivät testosteronimyrkytyksestä.

-----------
Tuntematon:

"Kuka piittaa siitä, mitä miehistä tuntuu tai kärsivätkö he? Heillä on ollut 2000 v aikaa dominoida ja he ovat käyttäneet sen ajan täysin rinnoin hyväkseen. Nyt on meidän vuoromme maksaa potut pottuina! Ainoa kommenttini on, että jos et tykkää siitä, paha juttu - ja siirry syrjään tai kävelen ylitsesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu