Ikää on jo pikkuisen reilu 25 takana, juoksut alkaa olla juostu ja mieli tekisi pariutua ja alkaa perustaa omaa pesää. Vauvakuumekin vaivaa aika ajoin, etenkin, kun kaverit ympärillä yksi toisensa jälkeen ilmoittelee hääuutisista ja tulevasta perheenlisäyksestä. Mutta kun ei vaan löydy sitä paria sitten millään... Oon joskus miettiny, miten se voikin olla niin helvetin vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa kiinnostus ja halu tutustua ois molemminpuoleista. Tälläkin hetkellä on tilanne, että meikäläisen perään huutelee 2-3 miestä, joitten seurassa toki viihdyn, mutta sellaista kutitusta mahanpohjassa tai ihastumisen tunnetta ei vaan heidän seurassaan löydy. Tutustuttu on ja treffailtu useampaankin otteeseen, mutta kun ei kolahda enempää niin eihän sitä voi väkisin vääntää. Sitten taas ite oisin tällä hetkellä kiinnostunut useammastakin miehestä, mutta joko he ovat varattuja tai sitten eivät osoita mua kohtaa minkäänlaista kiinnostusta. Ja niin se käy yleensä lähes tilanteessa kun tilanteessa, jos bongaan jonkun mielenkiintoisen, omantyyppisen ja mukavalta tuntuvan miehen, niin taatusti on sormus sormessa, tai jos käy niin hyvä tuuri että kyseinen henkilö on vielä vapailla markkinoilla, niin pakithan siinä yleensä tulee. Niin että oon aatellu, että kai tässä pitää vaan tyytyä kohta siihen, että otan vaan jonkun... Mut toisaalta, ajatus järkisuhteesta ja yksipuolisesta rakkaudesta hirvittää vähintään yhtä paljon kun ikuinen sinkkuus. On se vaan niin vaikeaa. Mitään täydellisyyttä en todellakaan hae, ihan vaan ihmistä jonka kanssa ois hyvä olla ja ennenkaikkea tunteet ois aidosti kaksipuoleisia. Mutta siinäkin taitaa olla puolet liikaa vaadittu... Käy vaan mielessä kun joskus näkee umpirakastuneita pareja toistensa kyljessä kiehnäämässä, että oishan se hienoa jos sais oikeasti joskus ittekkin kokea vastaavaa, ja ennenkaikkea siten että saisi itse antaa rakkautta ja saisi toiselta vähintään saman verran takasin. Silloin aina tulee mieleen, että tollaista sen pitäis olla, ei parisuhde muuten kestä. Tietty laantuuhan se intohimo ja rakkauden tunteet alkuhuuman jälkeen hiukan, mutta jos alkuasetelma on jo sellainen, että toinen on 120 %:sesti mukana ja toinen vähän puoliväkisin, niin eihän sellainen toimi sitten millään. Niin että ahdistaa, joskus tuntuu että oon ainoo joka taistelee yksipuoleisten tunteiden kanssa. Voishan sitä toki yrittää "pakottaa" ittensä ihastumaan johonkuhun, mutta kun järki sanoo ettei sekään toimi pitemmän päälle... :(
Ahdistaa
Nai_nen
71342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Laske rimaa ja unohda yliromattiset haaveet, niin eiköhän ala hommat toimimaan.
Ei sitä rimaa voi laskea, koska se on vain niin, että joistain kiinnostuu ja joistain ei. Koita pakottaa ittes ihastumaan tai rakastumaan johonkin, jota oikeasti et halua. Et takuulla onnistu!
--
"juoksut alkaa olla juostu..."
--
Ehei, ei ne oo koskaan juostu. Sä olet nyt erehtynyt biologisella tasolla. Ne on puita jotka juurtuu yhteen paikkaan...ei ihmiset ;)
Vakavasti puhuen...
On helvetin vaikeeta löytää ihmistä, josta ois jo alunperin kiinnostunut (se taitaa itseasiassa olla mahdotonta). Ei vissiin auta asiaa jos on niin hirvee kiire saada joku ettei osaa ajatella. Tulee vaan sellaista turhaa negatiivisuutta omaan mieleen ja silloin ei kyllä varmaan kiinnosta enää mikään kun kaikki aika menee surkutellessa.
--
"Mitään täydellisyyttä en todellakaan hae, ihan vaan ihmistä jonka kanssa ois hyvä olla..."
--
Juu'u, et varmaankaan hae täydellisyyttä, mutta aiemmin kyllä kerroit minkälaisiin miehiin sulla on kiinnostusta.
Hmm, mun pointti taitaa olla semmoinen, että jos sä antaisit (kaikille?) mahdollisuuden, niin sä voisit saada jotain erittäin hienoa... jotain sellaista mitä sä eet ikuna ees oo ajatellu.
Onhan aina tietty mahdollisuus kaikkeen pahaankin...
Ehkä moon nyt taasen paasamassa siitä, miten helposti ihmiset kangistuu omaan itseensä. Taisiis, järjellä jos ajattelee, niin mieli avoimena jotain uutta kokemaan. Muuten masentuu eikä näe ns. metsää puilta.
Intohimolla taas ei oo mitään tekemistä persoonan kanssa, ne kannattaa aina pitää mielessä erillään (tai ainakin usein, joskus...kait).
Toi suhteeseen panostaminen on mulle hepreaa. Ei suhteessa oo mitään aloituspistettä (tai ei ainakaan pitäis ajatella sillä tavoin). Jokainen päivä on erikoinen, tapahtuu mitä tahansa. Onko se niin vaikeeta osoittaa huomiota olematta paskatärkeä tai mitenkään muuten itsekeskeinen. Moon päättänyt, että seuraava seurustelusuhde mihin alan, tulee olemaan mun puolelta sellainen, että mä otan vastaan mitä annetaan ja annan toiselle kaikkea sellaista mikä meitä yksilöinä erottaa Paljon Huomiota ilman liiallista tunteellisuutta.
deftis on puhunut, kitosh
Itsellä alkaa olemaan sama ahditus päällä. Kaverit alkaa muuttamaan yhteen tai muuten viettää aikaa parinsa kanssa. Itse alan olemaan pikkuhiljaa sivusta seuraajana ja pelko alkaa hiipimään persukseen että jäänkä loppuelämäksi tuolin ja tietokoneen väliin :/ Ikää minulla on about saman verran kuin sulla. Vaikkakin pidän itseäni "kohtuu" saaliina niin ei vaan ole tärpännyt..
Älytöntä, jos ja kun meitä saman ongelman omaavia on niin paljon. Järjestäänkö jossain sinkkubileitä, joissa löytäisi tai edes voisi avoimesti etsiä sitä oikeaa?
Itse asustan keskisuuressa kaupungissa missä ei ainakaan mitään erikoista järjestetä.. Perus baari-iltoja vaan, jotka alkaa tosin tökkimään jo aika pahasti.
Ihan samat ajatukset on mullakin. Kun tykkää jostakin ihmisestä niin vastakaikua ei tietenkään tule, tai sitten tyyppi on jo oman puoliskonsa löytänyt. Mietin itsekin sitä että missä niitä (vapaita) ihmisiä oikein tapaa muualla kuin baareissa?? jokapuolella tietysti, mutta eihän kassajonossa sentään voi vieraille puhua:)