Tämän päivän

Uutinen. Työpaikkakiusaamiset ovat lisääntyneet.
Ehkä siksi koska kiusatut uskaltavat tuoda ne ilmi ja päivänvaloon. Luulispa kiusaajia hävettävän ja sellaisia työnantajia joista tällaiset uutiset putkahtavat tuon tuosta julkisuuteen. Mutta mitä tekevätkään työsuojelupiirit - eivät mitään.
121723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ehkäpä avoimuus ja se että uskallamme tunnustaa että olemme joutuneet työpaikka kiusauksen uhreiki . Emme enää syyllistä vain itseämme. Voimme armahtaa itsemme ja tunnustaa sen tosiasian että emme ole voineet tilanteelle mitään, eikä syy ole kiusatussa vaan kiusaajassa.
Kun tiedämme senkin että kiusattu luulee olevansa asiansa kanssa yksin ... kiitos tämänkin keskustelupalstan olemme saaneet täältä tukea ja keinon avautua ja purkaa tunteitamme edes tänne., tulemme ulos komeroistamme. Pakkohan on kohta muidenkin tahojen herätä huomaamaan todellinen ongelma ja kuuntelemaan myöskin meitä.....ehkäpä silloin hävettää joitakin muita kuin kisattuja..........

Äänestä

Kyllä työsuojelupiiriltä apua saa, jos asiasta saa vain kerättyä tarpeeksi näyttöä. Usein sana vastaan sana -tilanteet eivät auta.

Työsuojeluviranomaiset joutuvat noudattamaan lakia ja heidän toimenpiteensä ovat riippuvaisia siitä. Mutta jos näyttö on vahvasti kiusatun puolella, siis eduksi, niin kyllä he puuttuvat asiaan!!

Äänestä
  • olen jo pariin otteeseen mainostanut tätä teknologian avulla näytön keräämistä, MP3 soitin vaan nauhoittamaan paidan alle kiusaajan läsnäollessa ja epäasialliset laput jne. visuaaliset kiusaamismuodot kamerakännyllä talteen.

    Kiinnostaisi ihan tietää millä tekosyyllä työsuojelupiirit ja muut velvollisuutensa laiminlyövät, todellisuudessa kiusaajien puolella olevat tahot tällaiset konkreettiset todisteet sitten mitätöisivät...

    Äänestä

  • Harhaluuloa. Työsuojelupiiristä ei apua saa vaikka näyttöä olisikin. Testattu on! Täysin haluton hoitamaan asioita työpaikkakiusaamisasioiden selvittelyssä.

    Eiköhän siinä ole näyttöä ihan tarpeeksi, kun Elektrobit nyt tulosvaroittelee ja osakkeet laskee jopa yli 20% päivässä. Eiköhän siinä ole näyttöä tarpeeksi, kun myydään yksiköitä pois; täysi suunnanmuutos aiemmalle, kun Elektrobit osti muilta firmoilta yksiköitä. Eihän se tulos kortinpeluulla synny, taikka kieltämällä avoin keskustelu ja tukemalla työpaikkakiusaamista. Tässä se nyt nähdään. Lopun alkua, kuten tuttava asian ilmaisi. Kuinka oikeassa olikaan. Pian on irtisanomisten aika...

    Äänestä

  • Työsuojelupiiri ei ymmärrä kuin puuttuvien kaiteiden merkityksen

    Äänestä

  • Tässä pätkä vastauksesta, jonka sain tsp:ltä 3 kuukauden kuluttua yhteydenotosta

    "Esitänne seikat työpaikaltanne vaikuttavat sen verran vakavilta että olen lisännyt työpaikkanne tarkastuslistaan ja tulemme tekemään tarkastuksen yritykseen myöhempänä ajankohtana."

    Tässä vastaus vuoden kuluttua edellisestä

    "Meille lähettämienne viestien perusteella näyttää siltä että teidän
    työsuhteenne on päättymässä Oy XX Ab:n ja tällä hetkellä ilmenneet ongelmat
    liittyvät nimenomaan työsuhteen päättymiseen.
    Valitettavasti työsuojelupiiri ei voi auttaa yksityisoikeudellisten ongelmien
    ratkaisussa esim.erimielisyys irtisanomisajasta, palkkasaatava, työvelvollisuus
    irtisanomisaikana vaan nämä ovat asioita joista osapuolten on sovittava
    keskenään, mikäli osapuolet eivät kykene sopimaan asioista tai jo sovituista
    asioista tulee erimielisyyttä, ratkaistaan nämä ongelmat osapuolten asiamiesten
    kesken tai viime kädessä oikeudessa. Ohessa lainaus kotisivuiltamme:"

    irtisanomisajasta, palkkasaatava, työvelvollisuus
    irtisanomisaikana, näistä asioista en ollut edes kysynyt mitään. Koko kiusaaminen tähtäsi vain minun savustamiseen pois firmasta.

    Äänestä

  • Työsuojelupiirit ei todellakaan auta. Eivätkä viranomaisena kykene tekemään perustuslain 21§ mukaista perusteltua valituskelpoista päätöstä. Eivätkä ole pätkääkään kiinostuneita kirjallisista tai muista todisteista. Ovat kyllä määritelleet työpaikkakiusaamisen, mutta kun asia tulee esiin, toteavat, että kyseiset asiat liittyvät laillisen työnjohtovallan käyttöön tai ovat yksityistä edunvalvontaa, joka ei kuulu työsuojelupiirille.

    Tarkastajat toteavat olevansa virkamiehijä, mutta eivät eivät edusta työsuojeluviranomaista, vaikka hoitavatkin virkaansa ko. viranomaisessa, joten heidän ratkaisunsa eivät ole valituskelpoisia päätösiä.

    Äänestä

  • Kipupiste kirjoitti:

    Harhaluuloa. Työsuojelupiiristä ei apua saa vaikka näyttöä olisikin. Testattu on! Täysin haluton hoitamaan asioita työpaikkakiusaamisasioiden selvittelyssä.

    Eiköhän siinä ole näyttöä ihan tarpeeksi, kun Elektrobit nyt tulosvaroittelee ja osakkeet laskee jopa yli 20% päivässä. Eiköhän siinä ole näyttöä tarpeeksi, kun myydään yksiköitä pois; täysi suunnanmuutos aiemmalle, kun Elektrobit osti muilta firmoilta yksiköitä. Eihän se tulos kortinpeluulla synny, taikka kieltämällä avoin keskustelu ja tukemalla työpaikkakiusaamista. Tässä se nyt nähdään. Lopun alkua, kuten tuttava asian ilmaisi. Kuinka oikeassa olikaan. Pian on irtisanomisten aika...

    Vähän off-topiccia alkuperäiseen threadin aiheeseen mutta kiinnostuin kun mainitset tuon mullekin takavuosilta tutun yrityksen jonkinlaisena huonona esimerkkinä. En mitenkään halua puolustella kiusaamista tai ongelmien salailua mutta en oikein jaksa uskoa että ihan noin pahasta probleemasta olisi kyse.

    Nimittäin olisiko sittenkin niin päin että esimerkiksi kortinpeluu johtuisi kenties heikentyneestä tilauskannasta. Myös tohtisin epäillä sitä että tuskin missään organisaatiossa tieten tahtoen tuetaan kiusaamista. Kysehän on kuitenkin isohkosta, monesta tulosyksiköstä ja eri maissa sekä Suomessakin monella paikkakunnalla olevasta yrityksestä.

    Itse tosiaan kävin jonkin aikaa ns. IT-huuman aikoihin Bitillä ja voisin sanoa että olen ainakin jossain vaiheessa katunutkin lähtöäni.

    Tosin täytyy nyt mainita että taisivatten panna juuri sen yksikön myyntiin tuolla Savon suunnalla :=)

    Äänestä

  • Kyläläinen kirjoitti:

    Niin; puhun toki pelkästään siitä mitä Varkauden yksikössä tapahtui. Siksi onkin paikallaan jälleen kerran tuoda esiin sekin pointti, että vieraillessani muissa yksiköissä projektien merkeissä esim. Oulussa, Kauniaisissa, Salossa tms. ei ilmennyt mitään pahaa sanottavaa kenestäkään, ihan asiallista meininkiä ja mukavia ihmisiä.

    Samaa voidaan sanoa ex Varkauden yksikön henkilöstöstä, selkeä valtaosa on ihmisiä joista ainakaan minulla ei ole pahaa sanottavaa, mutta valitettavasti muutamakin ihminen riittää tuhoamaan yhden ihmisen työuran täydellisesti, kun ottavat sen asiakseen. Heidän mielestään olin ilmeisesti liian osaava ja siksi vakava uhka paremmin koulutetuille. Eteninhän projektinjohtoon ja koulutetumpia "joutui" alaiseksi.

    Mitä tulee kortinpeluuseen, itse kukin voi tietysti viettää luppoaikaansa työpaikalla miten huvittaa. Mutta esimiehen selkeä ohje tyhjäkäyntiajoille oli itsensä kehittely ja opiskelu. Sitä en tiedä, miten kortinpeluu kehitti tätä dipl.inssiä itseään ja sitten toinen negatiivinen asia tässä on se, että kortinpeluuta harjoitettiin kahvihuoneessa ja DI keräsi ympärilleen ison porukan jossa oli mukana myös niitä joilla olisi varmasti ollut projektihommiakin. Pohjimmiltaanhan kyse oli työnjohdollisesta ongelmasta, koska touhu meni aina tällaiseksi esimiehen ollessa poissa paikalta. Tämähän ei siis ollut kiusaamista, vaan työrauhaongelma - koska huoneen oven kiinnilaittaminen tai musiikin kuuntelu kuulokkeilla työrauhan saavuttamiseksi tulkittiin vihamieliseksi ja siitä joutui esimiehen puhutteluun.

    Eräs työkaveri heitti kortit roskiin huomattuaan millaiseksi meno oli työpaikalla mennyt. DI veti tästä herneet nenäänsä siinä määrin pahasti että näimme ensimmäistä kertaa Varkauden yksikössä avointa sanaharkkaa työntekijöiden välillä; DI sanoi tälle kortit pois heittäneelle ja kortinpeluussa kommentoineelle kolleegalle sen ainoan mitä hän osasi sanoa "haista sinä *** paska." Kun kiusaamistapaustani selviteltiin, oli siinäkin palaverissa tämän henkilön ainoa kommentti "onpas paska tilanne".

    Koskaan ennen kyseisen henkilön saapumista Varkauteen ei ollut pienintäkään sanaharkkaa toimistolla koskaan. Ilmapiiri oli aina ystävällinen, ketään ei haistateltu päin naamaa eikä esiintynyt työpaikkakiusaamista. Sitä en tiedä, miksi kyseinen henkilö ylipäänsä muutti Oulun yksikön palveluksesta tänne "korpeen", Oulussahan oli työtilanne paljon parempi...

    Mitä tulee kiusaamisen tukemiseen, sellaiseksi voidaan tulkita esimerkiksi se, että uhrin kertomuksia vähätellään, hänestä tehdään julkisesti mielisairas työyhteisössä (kunnianloukkaus), passitetaan väkisin psykiatrisiin tutkimuksiin (toinen kunnianloukkaus) yms. käytännössä esimiehen toimesta tapahtuneita asioita. Varsinaisten kiusaajien puuhiin ei taasen missään vaiheessa kajota lainkaan, pelkästään uhri syyllistetään. Lisäksi totaalinen kielto asian ratkaisuyrityksiin keskustelemalla sekä työsuojelupiirin edustajille valehtelu ovat myös merkkejä kiusaamisen suosimisesta yrityksen sisällä.

    Uhrin irtisanomisen tässä tapauksessa siunasi senhetkinen toimitusjohtaja Oulusta, joten osaltaan vastuuta työuran tuhoutumisesta menee myös sinne. On tietysti hieman kaksipiippuinen juttu, onko uhrin irtisanominen kiusaamisen tukemista vai ei; kiusaaminen loppuu tietysti kyseisen uhrin kohdalta siihen, mutta työura ja muu elämä on tuhottu.

    Sanomisiani voi toki itse kukin punnita mm. sitä totuutta vastaan, että noin vuotta irtisanomiseni jälkeen koko yksikkö myydään ulos. Ei Elektrobit lähde myymään kannattavia yksiköitä; ja yksikkö voi olla kannattava vain jos sen työilmapiiri on kunnossa...

    Niinpä palataankin kysymykseen: irtisanottiinko sittenkään oikea henkilö?

    Aika rankalta tuo näyttää ja pisti miettimään että miksi?
    Täytyy sanoa että maailma on pieni, sillä Varkaudessa sitä on tullut itsekin vaikutettua, tosin en nykyään. Olen näet sieltä päin kotoisin.

    Siis sama yksikkökin, minä olin tosin kuitenkin muutama vuosi ennen näitä tapahtumia. Jos olit tuolla jo tuossa v. 2000 kieppeillä niin me on oltu työkavereita.

    Äänestä

  • otettu huomioon sitä olennaista asiaa missä kiusaaminen poikkeaa muista rikoksista. Kiusaaminen perustuu siihen, että sitä tehdään huomaamattomasti. Se tehdään tarkoituksella "salassa" muilta, vain uhrin on tarkoitus saada siitä tietää. Sitä nimi kiusaaminen juuri tarkoittaa. Kiusaaja huolehtii tarkoituksella, ettei muiden havaitsemia todisteita ole. Kiusaaja saa tyydytystä katsoessaan uhrille aiheuttamiaan seurauksia ja jo pelkästään sen kuvittelusta mitä voi uhrille aiheuttaa. Perverssio siis. Todisteiden puutteessa todisteeksi pitäisi riittää, että uhri on todennut kiusaamisen ja voi huonosti.

    Äänestä

  • auta kirjoitti:

    Työsuojelupiiri ei ymmärrä kuin puuttuvien kaiteiden merkityksen

    Eivät tee mitään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uutinen kirjoitti:

Uutinen. Työpaikkakiusaamiset ovat lisääntyneet.
Ehkä siksi koska kiusatut uskaltavat tuoda ne ilmi ja päivänvaloon. Luulispa kiusaajia hävettävän ja sellaisia työnantajia joista tällaiset uutiset putkahtavat tuon tuosta julkisuuteen. Mutta mitä tekevätkään työsuojelupiirit - eivät mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu