Mikä kiire?

Olen käynyt treffeillä joitakin kertoja todella mukavien ja kivan näköisten miesten kanssa joita en ole ennestään edes nähnyt eli nettituttavuuksien kanssa. Hauskaa on kaikkien kanssa aina ollut ja juttua riittänyt laidasta laitaan. Ihmettelen vain sitä, että mikä ihme siinä on, kun ensitapaamisen jälkeen miehillä alkaa kamala kiire ja painostus? Pitäisi heti nähdä uudelleen ja kärjistetysti sanottuna päättää saman tien haluaako alkaa seurustelemaan vai ei. Itse haluaisin tutustua toiseen ensin paremmin, koska en ole tyyppiä "rakkautta ensi silmäyksellä". Jonkunlainen kiinnostus tyyppiin on tietenkin ollut, koska olen heidän kanssaan ulos lähtenyt, mutta parin tunnin jutustelun jälkeen ei voi tietää millainen ihminen toinen on ja käykö luonteet yms. yksiin.

Olen heistä jokaiselle sanonut, että voidaan kyllä pitää yhteyttä ja jutella, mutta en ole heille luvannut mitään tai antanut ymmärtää mitään seurusteluun tai ihastumiseen viittaavaakaan. On todella ahdistavaa, kun mies alkaa painostaa heti uuteen tapaamiseen, soittaa joka päivä sekä laittaa tekstiviestejä ja on sitä mieltä, että nyt sitten seurustellaan. Keskustelutkin kääntyvät aina jossain vaiheessa siihen, että he ovat (rivien välistä tosin, mutta hyvin selkeästi) kertoneet pitävänsä minua heti tapaamisen jälkeen ns. tyttöystävänään ja jotkut jopa sanoneet näin ystävilleen. Miksi ihmeessä??? Mikä kiire? Mikä tarkoitus? En tajua sitten millään...
3557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen mies enkä ymmärrä minäkään. Luultavasti nuo joko yrittävät vongata tai sitten he ovat sinuun kovin ihastuneita. Ei kai siinä muutakaan syytä voi olla taustalla. Ilmeisesti ko. miesten on ollut helppo tulla kanssasi toimeen, helpompaa kuin muiden naisten kanssa keskimäärin, ja siitä he sitten innostuivat aivan erityisesti. Lisäksi sinun käytöksessäsi saattaa olla jotain sellaista, joka välittää vähemmän tarkkasilmäiselle juttelukaverille sellaisen vaikutelman, että hän on voittanut suosiosi. On tietysti mahdotonta sanoa, mitä se jokin sinun käytöksessäsi voisi olla. Ehkä tietynlainen rentous ja välittömyys: toinen ihminen jää siihen käsitykseen, että nautit hänen seurastaan aivan erityisesti.

Eri ihmiset tulkitsevat asioita eri tavalla.

Äänestä

Kaipa ovat katsoneet että olet hyvännäköinen, tiukkapeppuinen nainen ja että sillä yhteydenotto määrällä ja lirkuttelulla he saavat sitä minkä perässä oikeasti ovatkin, eli pillun.

Äänestä

No kun sä vaan oot niin ihana että kaikki vaan haluu sut heti omakseen!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pimadona kirjoitti:

Olen käynyt treffeillä joitakin kertoja todella mukavien ja kivan näköisten miesten kanssa joita en ole ennestään edes nähnyt eli nettituttavuuksien kanssa. Hauskaa on kaikkien kanssa aina ollut ja juttua riittänyt laidasta laitaan. Ihmettelen vain sitä, että mikä ihme siinä on, kun ensitapaamisen jälkeen miehillä alkaa kamala kiire ja painostus? Pitäisi heti nähdä uudelleen ja kärjistetysti sanottuna päättää saman tien haluaako alkaa seurustelemaan vai ei. Itse haluaisin tutustua toiseen ensin paremmin, koska en ole tyyppiä "rakkautta ensi silmäyksellä". Jonkunlainen kiinnostus tyyppiin on tietenkin ollut, koska olen heidän kanssaan ulos lähtenyt, mutta parin tunnin jutustelun jälkeen ei voi tietää millainen ihminen toinen on ja käykö luonteet yms. yksiin.

Olen heistä jokaiselle sanonut, että voidaan kyllä pitää yhteyttä ja jutella, mutta en ole heille luvannut mitään tai antanut ymmärtää mitään seurusteluun tai ihastumiseen viittaavaakaan. On todella ahdistavaa, kun mies alkaa painostaa heti uuteen tapaamiseen, soittaa joka päivä sekä laittaa tekstiviestejä ja on sitä mieltä, että nyt sitten seurustellaan. Keskustelutkin kääntyvät aina jossain vaiheessa siihen, että he ovat (rivien välistä tosin, mutta hyvin selkeästi) kertoneet pitävänsä minua heti tapaamisen jälkeen ns. tyttöystävänään ja jotkut jopa sanoneet näin ystävilleen. Miksi ihmeessä??? Mikä kiire? Mikä tarkoitus? En tajua sitten millään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu