Meidän suhteemme ei näytä toimivan. Olemme aika erilaiset, kun itse olen hyvin herkkä, masentumislääkityksellä ja traumaattisista oloista, hän taas hyvän lapsuuden omaava ja tasapainoinen. Hän on avoin ja puhelias, minä taas olen kasvanut pitämään ongelmat sisälläni. Emme puhu oikeastaan koskaan henkeviä, ainoastaan arkisista asioista, suunnittelemme asuntoamme jne. Olen kertonut hänelle masennuksestani ja hän tietää lääkityksestäni, mutta en osaa kertoa asiasta sen syvällisemmin, varsinkin kun huomaan ettei hän ymmärrä.. Hän on koittanut saada minua kertomaan, mutta kun en saa suutani auki vaan alankin itkeä, hän sanoo ettei halua painostaa minua. Mutta minusta tuntuu että nimenomaan HALUAN hänen painostavan, tuntuu pahalta kun hän vain luovuttaa ja jättää minut yksin ajatusteni kanssa! Silloin minusta tuntuu, ettei hän edes oikeasti välitä minusta. Hänen pitäisi vaikka väkisin pakottaa minut puhumaan, sillä enhän kykene siihen "vapaaehtoisesti", minussa on jokin lukko niin vahvasti päällä, enkä pysty sitä itse hallitsemaan. Olen oman itseni vanki. Haluaisin kertoa hänelle kaikki ajatukseni, luotan häneen niin paljon! On niin paha olo kun en siihen pysty eikä hänkään minua siihen pakota.. Miksei hän ymmärrä? Miksei hän tajua etten tahallani halua pitää sisälläni sen kaiken? Minähän luotankin häneen ja olen sen osoittanut kaikin tavoin. Kuka antaisi hänelle avaimen oveeni? Kuka murtaisi lukot sieluni porteilta?
Puhumattomuudesta
Onneton
10627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...mutta kirjoittaminen näyttää sujuvan.
Ota siis kynä kauniiseen käteesi ja
kirjoita hänelle tuntosi, ehkä se auttaa.
:))
Olenkin kirjoittanut hänelle monta kirjettä, jotenkin ne vaan eivät olekaan päätyneet hänelle.. En ole edelleenkään varma, kiinnostavatko häntä edes ongelmani. Ehkä hän haluaakin että pidän ne itselläni enkä kaada hänen niskaansa.. Kerroinkin hänelle kirjoittavani kirjettä, mutta hän ei koskaan kysynyt joko se on valmis.. Tästä on jo 4 kuukautta, joten heitin kirjeen menemään. Ehkä minun tehtäväni onkin pitää murheeni itselläni ja antaa hänen nauttia elämästään?
sun tehtäväsi on huolehtia siitä, että itse nautit
omasta elämästäsi.
Me ei voida siirtää vastuuta omasta hyvinvoinnistamme
kenellekään, jos sulla on tosi hankalaa niin hae
apua oikeeta ammattiapua ja ilmeisesti oot hakenukkin.
Se on paljon jos miehesi seisoo rinnallasi sinun
vaikeina aikoinasi.
Mies ei ehkä osaa ymmärtää sinua koska,
olette molemmat ihan toisesta planeetalta,jos näin voin sanoa..
Mies ei ehkä tiedä miltä se tuntuu jos ihminen on kokenut elämässä paljon masennusta ja huolia,koska mies on"tasapainoinen"keroit, ja miehellä on ollut tasapainoinen lapsuus? siis mies on varma itsestään,hänellä on hyvä itsetunto ja kaikki kohdallaan,hänellä itse on hyvä olla ja elää elämäänsä ja sinä huolehdit,ehkä hän ei tiedä mitä "huolet voi sisältää koska, hän ei ole ikinä kokenut huolia,tämän takia hän ei ehkä tiedä miten auttaa sinua?
Miestä ei näytä kiinostavan sinun "huolikirjeestäsi"josta on kulunnut jo 4 kuukautta eikä kysy "koska saan sen kirjeen? "niin minulle tuli kyllä vähän sellainen olo että mies ei oikein välitä huolistasi,ja myös koska hän ei tiedä miten käyttäytyä sinua kohtaan,koska olet masentunut ja sinulla on huolia menneisyydestä? ja et pysty puhua asioista jotka painaa sinua.
Ehkä satuttaa kun mies livistää,saat sellaisen vaikutus miehestä että hän ei oikein taida välitää? (vaistoot ehkä sen?) jos näin on niin,sitten sinun tehtäväsi onkin niin kuin "Ëlla"neuvo
Tsemppiä!
Miehet on yleensä tosi avuttomia itkemisen suhteen. He eivät itse osaa itkeä. Muiden nähden sitä ei ainakaan voi heidän mielestään tehdä. Sen tähden he ovat heti ihan paniikissa kun toinen itkee ja luulevat että on huomaavaista poistua paikalta ja olla kuin ei olisi huomannutkaan. Selvitä miehellesi, että kun itket niin et halua hänen lähtevän pois. Haluat itkeä hänen kanssaan. Itkun jälkeen voi sitten puhuakin jos puhututtaa.
Kuulehan Onneton. Mun sympatiat oli sun puolellas, kunnes luin edellisen vastauksesi. Sä menit nyt hakoteille. Ensinnäkin sinulla on ärsyttävä asenne: "ehkä minun tehtäväni onkin pitää murheeni itselläni ja antaa hänen nauttia elämästään". Tuli mieleen, että oletko sinä itse mustasukkainen ja kateellinen miehellesi, koska hän on onnellinen?! Haluatko kertoa omat murheesi vain, jotta saisit hänetkin vajoamaan samaan suohon kuin sinä?! Jos näin on, niin häpeä.
Kaikkea paskaa ei tarvi heittää toisen niskaan!!!
Ei sen tarvi joka kerta yksityiskohtaisesti tietää että "ahaa nyt tota vaivaa trauma f vuodelta 1991 ja eilen se oli trauma q vuodelta 1979". Ei tarvi ymmärtää kuhan hyväksyy sen ettei aina oo ilonen mieli!
Sitä paitsi on rikkaus, että toinen edes perheessä on iloinen! Se luo ainakin kotiin paremman ilmapiirin kuin jos molemmat päiväkaudet itsekskelisitte surkeita lapsuudenoloja sun muita. Kumppanisi ei voi sinun psykiatrinasi toimia mutta sinä voit oppia hänestä paljon.
Mitä tulee tohon kirjeeseen niin lopeta jo epäilemisesi ja itsesäälissärypemisesi. Tota menoa tuskin ikinä parannutkaan. Kysy kullaltasi kiinnostaako sitä tietää sun huolista äläkä mieti sitä omassa päässäsi, menet taas vaan hakoteille. Kai kumppanisi on nähnyt, ettet pysty niistä puhumaan joten on päätellyt, ettet pysty kirjoittamaankaan eikä siksi ole kysynyt kirjeen perään kun ei tahdo kiusata sinua painostamalla!!!!
että olen mustasukkainen hänelle hänen onnellisuudestaan, kun sitä piirrettä hänessä juuri rakastan ja ihailen ja pelkään vaurioittavani omilla ongelmillani.. Kateellisena haluaisin varmaankin turmella hänen onnellisuutensa. Ja kyllä hän on saanut onnellisuutensa "tarttumaan" minuunkin, etten enää niin paljoa ryve traumoissani, vaan osaan ajatella positiivisemmin. En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta olen ajatellut että yrittäisin vain unohtaa vanhat ikävät asiat, sen sijaan että pengon ja kaivelen niitä. Moni psykiatrikin on nykyään sitä mieltä, että vanhojen traumojen penkominen on vain pahaksi. Pitää osata keskittyä tulevaan ja nähdä menneet menneenä. Ja mieheni auttaa minua kyllä tässä. Anteeksi jos ärsytin sinua jotenkin, mutta kyllä itse tulkitsit vähän väärin tarkoitukseni. Kyse on juuri siitä, että koitan parhaani mukaan suojella kultaani, sillä tiedän tapauksia joissa masennus on tarttunut toiselle kun on liikaa jaettu murheita. Koitan siis saada itselleni tehtyä jonkinlaisen "rajan", että kuinka paljon voin kertoa ja mitä asioita, ilman että aiheutan hänelle liikaa paineita? Kertomatta jättäminenkään ei ole hyvä, kun hän kyllä vaistoaa että pidän sisälläni jotain..
Parisuhteesi kannalta voi olla jopa hyvä, ettet kerro ongelmistasi puolisollesi sen enempää!
Koska et ymmärrä niitä oikein itsekään miten toinen voisi ymmärtää? Ammattiauttajat ovat hyviä purkamaan ongelmiasi sinun kanssasi.
Mielestäni masennusta tai muita mielentilahäiriöitä voi ajatella fyysisinä sairauksina: Jos minulla olisi esim. selkäsairaus, sanoisin toki miehelleni ko. sairauden olemassa olon, miten sitä hoidetaan, mitä lääkkeitä pitää syödä ja onko se jonakin päivänä parempi kuin toisena. Vaikka puhuisin mitä muuta tahansa, hän ei voisi sitä sen enempää ymmärtää, koska hänellä ei samaa sairautta olisi (sama sairauskin vaihtelee yksilöstä riippuen)! Jos taas olisi niin tulisiko siitäkään mitään, että kaksi ihmistä valittaisi toisilleen oloaan aina kun ovat yhdessä. Elämästä tulisi entistä ikävämpää!
On erittäin positiivinen asia, että miehesi on tasapainoinen ja hyvän lapsuuden omaava. Erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan ja osaavat tukea toisiaan paremmin kuin esim. kaksi alkoholistia: Heidän olisi parempi pysytellä pitkään eri katon alla, muuten juominen käynnistyisi uudestaan...
Tsemppiä sinulle ja suhteellenne! Keskittykää tekemään elämästänne nautittavampaa.
Mielestäni tollaset asiat kuin masennuksen syyt jne. olisi välttämätöntä jakaa puolisonsa kanssa.
Jos kumppani ei pysty niistä kuuntelemaan/keskustelemaan kanssasi, on suhteessa henkisellä tasolla paljon puutteita.
Oon huomannut, että meitä ihmisiä on sellaisia, jotka yrittävät kaikin tavoin välttää negatiivisia asioita. Eli jos esim. ystävällä tai puolisolla on huonot fiilikset, masentaa tai muuta, menevät tällaiset ihmiset lukkoon. Eli sulkevat korvansa ja silmänsä toisen ongelmilta.
Musta se on merkki siitä, että todella omassa elämässä ei ole ollut kriisejä eikä niitä osata kohdata läheisenkään elämässä. Se on ikävää, muttei siitä voi ketään toista syyttäkään.
Mielestäni "Onnettoman" olisi tarpeen kertoa tuntemuksistaan kumppanilleen. Muuten teidän välillänne on niin paljon puhumatonta asiaa, että suhde kärsii, te loitonnutte toisistanne, jotain oleellista puuttuu.
Mieti sitä ja YRITÄ edes avautua miehellesi!! Se kannattaisi varmasti. VAIKKA tuntisitkin itsesi tosi "huonoksi" sillä hetkellä. Mutta se auttaisi miestäsikin ymmärtämään sua paljon paremmin.
Tiedän kokemuksesta, että henkisesti epätasapainoisen kumppanin kanssa eläminen vaatii kyllä paljon. Joskus ehkä liikaakin. Mutta silloin kumppani ei ole ollutkaan OIKEA sulle, jos tällaisiin asioihin suhde kaatuisi.
Iloisempaa loppukesää!!
Mun exäni oli tuollainen. Kaikki asiat juuttuivat hänen sisäänsä. Olimme naimisissa 20 vuotta, enkä oppinut tuntemaan häntä ollenkaan.
Kuitenkin olimme kumpikin tavallaan väärän kasvatuksen uhreja. Toiset vaan osaavat selvitä siitä, toiset eívät. Minä osasin keskustella avioliitonkin aikana ongelmistani toisten kanssa, ja osasin sen pohjalta tehdä minulle oikeita päätöksiä. Exäni taas ei pystynyt purkautumaan edes lapsuuden ystävälleen, jonka kanssa hän edelleen on hyvä ystävä. Kumpikin olemme akateemisesti saman koulutuksen saaneet.
Nyt tilanne on se, että hän on ollut masentunut 6 vuotta, eikä enää koskaan mene töihin. Kun näin hänet 6 vuotta sitten, vaikka erostamme oli jo 8 vuotta, niin itkin hänet nähdessäni. Siis kyllä miehet osaavat itkeä ja se helpottaa aina paljon. Exäni käyttää jotain Seroniliä, minä taas saan psyykeni kuntoon liikunnalla ja rakastelemalla morsiameni kanssa.
Siis jos et osaa puhua, mutta osaat purkaa tunteesi kirjoittamalla, tee niin, vaikka joka päivä. Minulle päiväkirjan kirjoittaminen on ollut yksi hyvä tapa purkaa asioita. Voisithan kirjoittaa sitä ja jättää se vahingossa auki joko pöydälle tai tietokoneen Wordin, tms auki katsottavaksi. Hyvä asia on se, että osaat ajatella tunteitasi. Jos mies rakastaa sinua, niin anna hänen saada tunteesi tietoonsa. Miehet ja naiset ajattelevat eri lailla. Sen olen kyllä elämässä oppinut. Kyllä me silti osaamme olla tunteellisia omalla tavallamme ja sen ilmaista naiselle. Tee siis jotain, jolla saat sanasi perille. Me emme muuten opi koskaan tuntemaan toista riittävästi. Kokonaan emme koskaan opi toista tuntemaan, koska lähes aina taustamme ovat erilaiset.