VITUTTAA

VOISIN TEHÄ MUN PÄIVIITÄISET DUUNIT 4 H JOS HALUAISIN. VITUTTAA TÄÄ ROIKKUMINEN TÄÄLLÄ. iHMISTEN TYÖTEHO ON VAAN NIIIIN POHJISSA. jUODAAN KAHVIA JA JUORUTAAN. vOISPA VAAN THEÄ HOMMAT JA LÄHTEÄ KOTIIN AJOISSA!
41295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toiminnan tarkoitus tuntuu joskus hämärtyvän.
Läsnäolo tärkeämpää kuin tulos. Varsinkin virastoissa.
Nuorena jätkänä olin tiilitehtaalla latomassa polttamattomia uunivaaunuihin.
Jatkuva 3-vuorotyö, silloin oli.
8h:n tarve 3500 tiiltä.
Vei aikaa räväkästi tehden 3 - 4 tuntia.
Iltavuorosta lähdimme klo 17-18 tietämissä. Ehti hyvin iltarientoihin.
Yövuoroon mentiin etuajassa, noin klo 21.00, lähdettiin pois n. 00,00 - 01,00. Ehti hyvin nukkumaan.
Työ oli urakkatyötä, palkkaus tiilimäärän mukainen. Uuniin ei enempää mennyt ja vähempääkään ei saanut tehdä.
Olisihan siinä helposti se 8 tuntia mennyt jos olisi niin toiminut. Aamuvuoro otettiin rauhallisesti, ettei heätänyt kiusallista huomiota.

Mielestäni ihanneratkaisu. Tulos ja tarkoitus pääasioita eikä ahkeralta näyttävä läsnäolo!

Äänestä

Ota loparit jos noin kauheeta työttömänä olo sopisi sulle vaihetaan ala sä työttömäksi mätuun ilomielellä sun hommiasi tekemään Mä teen sen mielelläni mitä säet haluu tehä Älä tuu ruikuttaan työtäsi sitten takasi.HÄPEÄ NUIJA

Äänestä

Rupeappa trittäjäksi niin on työtä koko vuorokaudeksi

Äänestä

Mulla on kanssa pointtina mennä sinne työpaikalle tekemään töitä eikä kuluttamaan nuoruuttani. Jos on laitteet jumissa tai alihankkija töpeksiny, eli ei ole hommia niin ihan hyvinhän sitä voisi lähteä sieltä himaan.

Mutta ei. Siellä istutaan kiltisti ja tuijotetaan kelloa. Pomot kun ne isoissa firmoissa tuppaavat katsomaan duunarin työpanoksen nimenomaan kellokortin mukaan, eikä työtahdilla saati laadulla tunnu olevan mitään merkitystä. Parissakin firmassa on työkaveri vinkannu, ettei turhaan tarvi pitää kiirettä....

Eikös se ollu laskettu että yhteiskunta pyörisi 10 - 15 prosentin työntekijämäärällä ihan yhtä hyvin, mikäli työajasta edes 80% käytettäisiin työntekoon. No juu... puolet Suomenkin "ahkeroijista" tekee puolet työajasta ihan jotain muuta kuin työtä. Ja vielä kehtaavat vittuilla työttömille laiskuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ROIKKUMINEN kirjoitti:

VOISIN TEHÄ MUN PÄIVIITÄISET DUUNIT 4 H JOS HALUAISIN. VITUTTAA TÄÄ ROIKKUMINEN TÄÄLLÄ. iHMISTEN TYÖTEHO ON VAAN NIIIIN POHJISSA. jUODAAN KAHVIA JA JUORUTAAN. vOISPA VAAN THEÄ HOMMAT JA LÄHTEÄ KOTIIN AJOISSA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu