Miksi ei Natoon täysjäseneksi meidän kannata

Mitä realihyötyä olisi meidän liittyä Natoon tosipaikkaa ajatellen?


Usa: lla tuskin on ajatuksena koskaan ensinnäkään Suomen käyttäminen mihinkään omaan strategiseen todelliseen iskuun ja olisi sulaa tietämättömyyttä kuvitella heidän lotkauttavan korvaansa Suomeen päin mitenkään muuten. On naivia hyötyajattelija jenkkien kuvitella edes ajattelevan muuta, eivät ne meistä välitä.

Mutta mikäli meillä olisi nimeme täysjäseninä Natossa Usa saisi kyllä valtuudet paperilla operoida vaikk aSuomi Venäjälle maksuna jostain ja se olisi meille todellinen suuri isku. maksualueeksihan todennäköisimmin vain joutuisimme ja miehemme tykinruuiksi muuanne. Jenkki on vain kauppamies, muistakaa, ei siinä Suomem rukoilu auttaisi ns ihmisoikeudesta kuin ei muittenkaan. Ja mentävä olisi miestemme ja naistemme minne Natoherra käskee.

Me osaamme elää Venäjän kyljessä ilman Natoakin koska siitä ei olisi muutakaan apua kuin taas korkeintaan *Lapin polttajaksi' oli natseista aikoinaan - siis LOPPUPELISSÄ! Ja jos oikeat loppupelit tulevatkin on sama oletkos Natossa vai missä, on se semmonen tupsaus.

Nato olkoon siis vaan meille se ikuinen hauska EU-turvatakuu jonka luonne näin sitten myös retoriseksi vallan tiedetään, annetaan isojen poikien siellä Eu:ssa turvatakuu-retoriikkaansa leikkiä. Kun emme vaan äänstä korttiamme Jenkeille kokonaan.

Me korpien todelliset soturit, kansannaiset ja -miehet ,me Antti Rokat,me tiedämme kyllä missä mennään tässäkin revohkassa! Eipä lyödä päätä Jenkkienkään usuttamana uudelleen Karjalan mäntyyn. Eihän? Eletään täällä vaan "koska on eukko ja lapset -lla ja annetaan herrojen sotia ja turvatakuitaan heilutella.

Suomea puolustetaan Rokkiemme korvienvälillä enemmän kuin ikinä millään muulla tavoilla. Pidetään jenkkien öykkäripojat vaan omia sotiaan sotimassa ja yritetään sompailla venäläisten kanssa yhess lampunjalakoi ihan itse. Jos nyt sotahulluimmat päästetäänkin ulkomaille höyryjään vaikka päästämäänkin ja kasvamaan aikuisiksi. kyllä ne sieltä muutamalla sinkkiarkulla tulevat ja sotahulluus siellä depleted uranium höyryssä kummasti sitten heiltäkin laantuu! Eukko on ottanna uuden silläaikaa ja lapset ei tunne ja loppuelämä menee irronneita päitämuistellessa- jos menee.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikka kansalaiset teitä sivarit ärsyttäisivätkin, ajatelkaa heidän asiansa sotia ennaltaehkäiseväna korkean inhimillisen eettisyyden arvokkaana työnä, joka olisi kyllä ideaalinen mutta mahdoton koskaan toteuttaa. Jokainen rauhanrakentaja tekee muuta kuin varustaa maailmaa sotaan. Sietäkää sotilaat heitäkin. Heillä on sanoma ja toivo ihmiskunnalle! Antakaa heidänkin tehdä tehtävänsä ja osansa.

Se joka taas kokee velvoitteekseen realimaailman varustautumisen tehköön puolestaan parhaansa. Näin me suomalaiset kaikki löydämme paikkamme ja kutsumuksemme myös maanpuolustamisessa.


Toivottavasti mme koskaan tarvitse aseitamme! Sitähän kaikki toivomme ja eräät sitä elävät toiveineen todellisuudeksi. Älkää riistäkö siis sivareiltakaan omaa toivoaan. Se on kaunis toivo ja sillä on tehtävänsä.

Äänestä

kallista olisi Suomen varustaa maa kokonaan Nato kelpoiskasi. Nudet hornetit eivät kelpaa pitää olla hyökkäysmalliset jne. Sitoutuisimme paskaamaan alueemme kaikenmaailman jäteammuksilla, sillä Nato suoltaisi pohjolaamme kaiken paskan mikä sitä irtoaa. Onhan USA han itseensä spoivasti matkaa...

Ja tätä rataa. ne eivät kerro kaikkea jos yrittävätkin aivopestä porukan siihen täysjäsenyyteen. Ei siihen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mennä? perustelut. kirjoitti:

Mitä realihyötyä olisi meidän liittyä Natoon tosipaikkaa ajatellen?


Usa: lla tuskin on ajatuksena koskaan ensinnäkään Suomen käyttäminen mihinkään omaan strategiseen todelliseen iskuun ja olisi sulaa tietämättömyyttä kuvitella heidän lotkauttavan korvaansa Suomeen päin mitenkään muuten. On naivia hyötyajattelija jenkkien kuvitella edes ajattelevan muuta, eivät ne meistä välitä.

Mutta mikäli meillä olisi nimeme täysjäseninä Natossa Usa saisi kyllä valtuudet paperilla operoida vaikk aSuomi Venäjälle maksuna jostain ja se olisi meille todellinen suuri isku. maksualueeksihan todennäköisimmin vain joutuisimme ja miehemme tykinruuiksi muuanne. Jenkki on vain kauppamies, muistakaa, ei siinä Suomem rukoilu auttaisi ns ihmisoikeudesta kuin ei muittenkaan. Ja mentävä olisi miestemme ja naistemme minne Natoherra käskee.

Me osaamme elää Venäjän kyljessä ilman Natoakin koska siitä ei olisi muutakaan apua kuin taas korkeintaan *Lapin polttajaksi' oli natseista aikoinaan - siis LOPPUPELISSÄ! Ja jos oikeat loppupelit tulevatkin on sama oletkos Natossa vai missä, on se semmonen tupsaus.

Nato olkoon siis vaan meille se ikuinen hauska EU-turvatakuu jonka luonne näin sitten myös retoriseksi vallan tiedetään, annetaan isojen poikien siellä Eu:ssa turvatakuu-retoriikkaansa leikkiä. Kun emme vaan äänstä korttiamme Jenkeille kokonaan.

Me korpien todelliset soturit, kansannaiset ja -miehet ,me Antti Rokat,me tiedämme kyllä missä mennään tässäkin revohkassa! Eipä lyödä päätä Jenkkienkään usuttamana uudelleen Karjalan mäntyyn. Eihän? Eletään täällä vaan "koska on eukko ja lapset -lla ja annetaan herrojen sotia ja turvatakuitaan heilutella.

Suomea puolustetaan Rokkiemme korvienvälillä enemmän kuin ikinä millään muulla tavoilla. Pidetään jenkkien öykkäripojat vaan omia sotiaan sotimassa ja yritetään sompailla venäläisten kanssa yhess lampunjalakoi ihan itse. Jos nyt sotahulluimmat päästetäänkin ulkomaille höyryjään vaikka päästämäänkin ja kasvamaan aikuisiksi. kyllä ne sieltä muutamalla sinkkiarkulla tulevat ja sotahulluus siellä depleted uranium höyryssä kummasti sitten heiltäkin laantuu! Eukko on ottanna uuden silläaikaa ja lapset ei tunne ja loppuelämä menee irronneita päitämuistellessa- jos menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu