Tiia

vieläkin,mut sulla ei ole! mee hakee melaa joltain kamultas.

Itse kun sain tietää exäni pettämisestä(tunnusti itse...) Exä kyllä kuvitteli että annan kaikki anteeksi...olihan hän tunnustanut...Mutta aina seksin merkeissä naamani eteen putkahti kuva hässimässä sitä toista(oli työkaverini)...silloin loppu ja exä "lenti" ns. pois...En pystynyt enää sexiin hänen kanssaan...paitsi jos ite ajattelin jotain muuta miestä,koska nopeesti se oli kuitenkin ohi ja nukahti sit...eli vaan hänen mieliks tein ja en saanu kyllä ite siitä mitään. Reilu vuos sitten hän ite lähti ja sen jälkeen en oo saanu hältä rauhaa...Henkinen väkivalta eikun jatkuu ja jatkuu kuin duracel-pupu...Yhä uhkaillaan vaikka millä....

Ensinnäkin, minusta sinun ei tarvitse PYSTYÄ rakastelemaan hänen kanssaan. Ei kenenkään pidä pystyä, sillä rakastelussa on aina kyse HALUSTA, rakkaudesta ja hellyydestä.

Toiseksi, suotta tunnet minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, ettette ole aikoihin rakastelleet. Eihän teidän suhteenne nyt olekaan missään normaalitilassa, että toista voisi haluta kuin ennen, varauksetta. Äläkä anna itseäsi painostettavan mihinkään suuntaan - siitä, jos mistä, tulee paska olo. On ihan luonnollista, ettei rakastelu luonnistu, jos toiseen ei luota, jos toinen on loukannut, jos toiselta ei koe saavansa sitä mitä tarvitsee (esim. kunnioitus, uskollisuus).

Kolmanneksi, minusta sinun ei pidä miettiä, miten miehesi suhtautuu seksittömyyteen. Sillä syyllistät vain itseäsi, ja itse painostat itseäsi johonkin, mitä et ehkä oikeasti halua. Älä kiiruhda petiin, ellet todella sitä tahdo itse. Muista tarkoin pohtia, millaisen ihmisen puolesta haluat miellyttää vastoin tahtoasi.

Älä suotta sääli miestäsi, tai tunne pettäväsi miehesi odotuksia, jos sinun aluksi tekeekin mieli, mutta sitten vetäydyt muistaessasi ne ikävät asiat. Se nyt vain sattuu olemaan ihan tervettä itsesuojeluvaistoa.

Miten eteenpäin? Älä ainakaan tee seksistä anteeksiannon välinettä. Jos päädytte harrastamaan seksiä, sinulla on silti täysi oikeus olla vihainen petetyksi tulemisesta. Anteeksiannolla ei muutenkaan pidä kiiruhtaa. Sitä ei tehdä toisen mieliksi, vaan omasta halusta. Sitä ei tehdä siksi, että toinen sitä niin toivoo ja katuu (näyttää katuvan). Anteeksiannon aika on sitten, kun itse pystyy jatkamaan elämäänsä eteenpäin ja jättämään ikävän asian taakseen. Saa siitä sittenkin vielä silloin tällöin olla harmissaan, mutta vihan ei enää anneta hallita. Eikä kannata yrittää väkisin kieltää omia kielteisiä tunteita anteeksiannon puolesta, vaan ne pitää pystyä käsittelemään. Ei sen tietysti tarvitse mennä niin pitkälle, että esität kärsivää, vaikka olet jo päässyt asian yli.

Anteeksiannon pitää tuntua anteeksiannolta, eikä vain etäiseltä sanahelinältä omissa korvissa. Muista myös, että anteeksianto on toisaalta vain anteeksianto. Sen ei tarvitse merkitä suhteen jatkumista. Se ei velvoita yhtään mihinkään muuhun, kuin siihen, että hyväksyy tämän ihmisen pahoine tekoineen ja siihen, että ne pahat teot ovat mennyttä. Voi kestää vuosiakin, mutta silti: älä kiiruhda tunteitasi.

Luuletko, että miehesi syrjähypyt nyt loppuvat? Varsinkin, kun et mene hänen kanssaan edes sänkyyn! Kun aikasi pihistät, onkin miehelläsi uusi ja ihka oikea syy lähteä hakemaan seksiä jostain muualta, sillä harvapa mies tyytyy hoitelemaan hommat omin käsin, kun naisiakin on saatavilla pilvin pimein! Mietihän sitä silloin, kun taas anovalle miehelles selkäsi käännät!