Kertokaa miehet minulle...

Kertokaa minulle, miksi miehet eivät ymmärrä, että jos nainen on korkeasti koulutettu, pitää itsestään huolta ja on johtavassa asemassa, hänen täytyy myöskin olla ulkoisesti SIISTI ja odottaa mieheltä sitä samaa eli siistiä ulkonäköä ja suhteellisen kohteliaita käytöstapoja, eikä mitään "rentun" näköistä kaveria. Jo työnkin puolesta on osattava pukeutua ja tottuu siihen, että miehet eivät vetoa tasa-arvoon, jos jättävät oven naiselle avaamatta tai antavat naisen kantaa painavaa kassia.

Tämän ikäinen nainen ei tosiaankaan odota mitään komeaa urosta vaan ihan tavallista, fiksua, kunnollista ja eri toten hyvää ihmistä yllä mainittujen avujen lisäksi. Toivoisin, että miehet olisivat rehellisiä itselleen ja omaisivat itsekritiikkiä, mielellään pienentäisivät avujaan suurentelemisen sijasta. Kauneus on katsojan silmissä ja jo pelkästään toisen rehellisyys tai jokin muu ominaisuus tekee miehestä kauniin.

Toinen asia, mitä en ymmärrä, on se, että yksinhuoltajana nainen on tottunut tekemään sekä miesten että naisten työt ja selviytymään lähes kaikesta eli hänestä on tahtomattaankin tullut vahva, itsenäinen nainen. Kuitenkin olen kokenut, että tällaiset naiset ovat miehille "uhka". Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta ja hellyyttä. Tuntuisi myös hyvältä, jos edes joskus toinen olisi jakamassa vastuuta ja ottaisi osaa niihin moniin töihin. Olen pari kertaa seurustellut ja pettymyksekseni olen huomannut, että nykyajan suomalaiset miehet ovat hyvin vastahakoisia osallistumaan naisen hommiin. Katsovat mieluummin vierestä, kun pieni nainen tekee raskaita puutarhahommia tms. Ette miehet uskokaan, miten me naiset ihailemme sellaista, joka tekee meidän eteen jotakin.

Täällä on ollut juttuja siitä, että monet miehet etsivät ikäistään vanhempia naisia tai että miehet yksinkertaisesti näyttävät ikäisiään vanhemmilta. Olen huomannut saman. Monet ikäiseni miehet oletan olevan lähes 60-vuotiaita. Ravintolassa iskuyrityksiä tekevät ovat lähes poikkeuksetta jonkin verran nuorempia. Ehkä sinkkuelämä tekee sen, että ihmiset pukeutuvat nuorekkaammin ja pitävät itsestään hyvää huolta.

Toivotan kaikille Oikein Rauhallista Joulua! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja toivottavasti ensi vuonna moni Teistä löytää toisen sydämen vierelleen. Jaksamista myös kaikille yksinhuoltajille.
21427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoituksesi oli todella hyvä, vaikka ikäeroa meillä on varmasti todella paljon.
Tuli niin tuttu olo tuosta tavallaan.

Hyvää joulua ja juuri tänään kaksi taisi löytää toisensa täältä..;)

Äänestä
  • Kiitokset vaan kommentista. Tuli hyvä olo, että jollakin muullakin samanlaisia kokemuksia. Tuli myös tunne, että miehet eivät pahemmin kommentoineet viestiäni, koska taisi osua joiltakin osin oikeaan paikkaan. Monet ajattelevat vaan, että kunhan joku on, mutta eivät pikkuistakaan mieti, millainen. Vastataan vaan kaikkiin mahdollisiin profiileihin. Mulla ei kylläkään ole ollut koskaan profiilia suomi24:ssa. Sinkut.net:ssä pidin kaikkiaan kolmen päivän ajan ja se riitti minulle.

    Oliko tuo juuri tänään kaksi taisi löytää toisensa tarkoitettu meille, minulle ja Maurille? Olen ollut lomalla eikä tosiaankaan ole tapahtunut mitään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yksinhuoltaja48 kirjoitti:

Kertokaa minulle, miksi miehet eivät ymmärrä, että jos nainen on korkeasti koulutettu, pitää itsestään huolta ja on johtavassa asemassa, hänen täytyy myöskin olla ulkoisesti SIISTI ja odottaa mieheltä sitä samaa eli siistiä ulkonäköä ja suhteellisen kohteliaita käytöstapoja, eikä mitään "rentun" näköistä kaveria. Jo työnkin puolesta on osattava pukeutua ja tottuu siihen, että miehet eivät vetoa tasa-arvoon, jos jättävät oven naiselle avaamatta tai antavat naisen kantaa painavaa kassia.

Tämän ikäinen nainen ei tosiaankaan odota mitään komeaa urosta vaan ihan tavallista, fiksua, kunnollista ja eri toten hyvää ihmistä yllä mainittujen avujen lisäksi. Toivoisin, että miehet olisivat rehellisiä itselleen ja omaisivat itsekritiikkiä, mielellään pienentäisivät avujaan suurentelemisen sijasta. Kauneus on katsojan silmissä ja jo pelkästään toisen rehellisyys tai jokin muu ominaisuus tekee miehestä kauniin.

Toinen asia, mitä en ymmärrä, on se, että yksinhuoltajana nainen on tottunut tekemään sekä miesten että naisten työt ja selviytymään lähes kaikesta eli hänestä on tahtomattaankin tullut vahva, itsenäinen nainen. Kuitenkin olen kokenut, että tällaiset naiset ovat miehille "uhka". Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta ja hellyyttä. Tuntuisi myös hyvältä, jos edes joskus toinen olisi jakamassa vastuuta ja ottaisi osaa niihin moniin töihin. Olen pari kertaa seurustellut ja pettymyksekseni olen huomannut, että nykyajan suomalaiset miehet ovat hyvin vastahakoisia osallistumaan naisen hommiin. Katsovat mieluummin vierestä, kun pieni nainen tekee raskaita puutarhahommia tms. Ette miehet uskokaan, miten me naiset ihailemme sellaista, joka tekee meidän eteen jotakin.

Täällä on ollut juttuja siitä, että monet miehet etsivät ikäistään vanhempia naisia tai että miehet yksinkertaisesti näyttävät ikäisiään vanhemmilta. Olen huomannut saman. Monet ikäiseni miehet oletan olevan lähes 60-vuotiaita. Ravintolassa iskuyrityksiä tekevät ovat lähes poikkeuksetta jonkin verran nuorempia. Ehkä sinkkuelämä tekee sen, että ihmiset pukeutuvat nuorekkaammin ja pitävät itsestään hyvää huolta.

Toivotan kaikille Oikein Rauhallista Joulua! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja toivottavasti ensi vuonna moni Teistä löytää toisen sydämen vierelleen. Jaksamista myös kaikille yksinhuoltajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu