Oli temppu

Tapahtui tosielämässä: 18-v. puusepäksi opiskeleva kaveri, joka valmistuu ensi keväänä sai duunipaikan (määräaikaisen) 600 km:n päästä kotipaikkakunnastaan. Kyse oli määräaikaisesta työsuhteestä, joka sovittiin koulun harjoitteluajaksi tammikuun alusta - toukokuun loppuun ja palkallisena. Palkka ja työaika sovittiin. Kaveri hommasi asunnon paikkakunnalta, jossa työpaikkakin on ja toi muuttokuormansa joulukuun alussa. Työnantajan piti allekirjoittaa vielä koululle puitesopimus, jossa sovitaan että kaveri tekee ammattiin valmistumiseen liittyviä puutöitä, eli suorittaa työssä samalla tuon harjoittelujakson. Kaikki piti olla selvää. Kun kaveri meni työnantajalta pyytämään nimiä koulun papereihin, niin työnantaja ilmoitti että ks. työpaikkaa ei ole enää tarjolla koska työn on firmassa vähentynyt.
Tulipahan sitten muutettua paikkakuntaa ja rahattomana sitten ihmettelee, kun ei ole vanhempien tulojen takia oikeutettu opintotukeen, opintolainaan eikä opiskelijana työttömyyskorvaukseenkaan. Eli sossuun sitten vaan. Eli tässä on oiva esimerkki siitä, että Suomessa on edelleen per..stä olevia työnantajia. Jos tilauskanta vähenee, niin vois sen ilmoittaa työntekijällekin ajoissa että ehtisi hakea toista duunia tai perruttaa muutto tms.. Jotta valmistuminen ei myöhästyisi, niin harjoittelupaikka on pakko löytyä ja ensisijaisesti ne on sitten palkattomia paikkoja.. olikin liian hyvää ollakseen totta että palkallinen paikka olisi ollut tosiasia...
7506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ne perkeleet muuten opi.

Äänestä

Mitä lakia tässä on mahdettu rikkoa? Kyse oli ilmeisesti määräaikaisesta työsopimuksesta, vaikka työvelvoite ei ollut vielä alkanutkaan..? Kait firman kuuluisi maksaa vahingonkorvausta noin paskamaisesta tempustaan!

Äänestä
  • Jos ei ole tehty muuta kuin suullinen sopimus, niin kyllä nuo kääntyvät aina työnantajan hyväksi tuollaiset tilanteet. Yhteiskunta mennyt vähän siihen suuntaan, että vasta kun asia on paperilla niin se on virallinen, saa olla aika uskottavat puolueettomat todistajat esim. juuri suullisille sopimuksille. Ja yleensä ainoat todistajamahdollisuudet ovat jo firmassa valmiiksi olevia työntekijöitä, kukahan alkaisi pomoaan vastaan todistamaan?

    Eli vaikka suullinen sopimus on yhtä pätevä, sen todistamisvaikeuden takia on asiasta aikalailla luovuttu. Tosin tuossa nyt tietysti työntekijän puolesta hieman puhuisi esim. se, että miksi olisi muuttanut 600km jos todella ei jotain olisi puhuttu. Tosin ainahan voi ymmärtää väärin ja sepä on melkein siinä sitten...

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos ei ole tehty muuta kuin suullinen sopimus, niin kyllä nuo kääntyvät aina työnantajan hyväksi tuollaiset tilanteet. Yhteiskunta mennyt vähän siihen suuntaan, että vasta kun asia on paperilla niin se on virallinen, saa olla aika uskottavat puolueettomat todistajat esim. juuri suullisille sopimuksille. Ja yleensä ainoat todistajamahdollisuudet ovat jo firmassa valmiiksi olevia työntekijöitä, kukahan alkaisi pomoaan vastaan todistamaan?

    Eli vaikka suullinen sopimus on yhtä pätevä, sen todistamisvaikeuden takia on asiasta aikalailla luovuttu. Tosin tuossa nyt tietysti työntekijän puolesta hieman puhuisi esim. se, että miksi olisi muuttanut 600km jos todella ei jotain olisi puhuttu. Tosin ainahan voi ymmärtää väärin ja sepä on melkein siinä sitten...

    Haasta oikeuteen ja perustele muutolla. Saat edes muuttokorvaukset. Oikeusaputoimistoon vaan ja laita asia vireille

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    Haasta oikeuteen ja perustele muutolla. Saat edes muuttokorvaukset. Oikeusaputoimistoon vaan ja laita asia vireille

    Tänne vaan nimiä niin kyllä se kalahtaa kusettajan nilkkaan

    Äänestä

Olis tässä todistajia. Oppilaitoksen opettaja soitti ks. työnantajalle silloin kun työstä sovittiin, kun siihen koulun paperiin piti merkata että hoitaako oppilas harjoittelun työsuhteessa ja onko se palkallista vai palkatonta. Koulun papereihin merkattiin että työsuhteessa ja palkallisena, niin kuin työnantaja oli opettajalle myös sanonut. Sit tässä on oppisopimustoimiston ihminen kans keskustellut ks. työnantajan kanssa kun työnantaja halus selvittää että saisko se vielä jotain tukea sitä kautta. Eli nämä tyypit kyllä tietää mitä sovittiin..

Äänestä
  • Kun todisteetkin, niin firma käräjille vaan. Oikeusaputoimistosta saa apua asiassa. Kyseessähän on selvä sopimusrikkomus. Jos näitä firmoja ei koskaan panna vastuuseen, niin hommahan jatkuu näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gonrad kirjoitti:

Tapahtui tosielämässä: 18-v. puusepäksi opiskeleva kaveri, joka valmistuu ensi keväänä sai duunipaikan (määräaikaisen) 600 km:n päästä kotipaikkakunnastaan. Kyse oli määräaikaisesta työsuhteestä, joka sovittiin koulun harjoitteluajaksi tammikuun alusta - toukokuun loppuun ja palkallisena. Palkka ja työaika sovittiin. Kaveri hommasi asunnon paikkakunnalta, jossa työpaikkakin on ja toi muuttokuormansa joulukuun alussa. Työnantajan piti allekirjoittaa vielä koululle puitesopimus, jossa sovitaan että kaveri tekee ammattiin valmistumiseen liittyviä puutöitä, eli suorittaa työssä samalla tuon harjoittelujakson. Kaikki piti olla selvää. Kun kaveri meni työnantajalta pyytämään nimiä koulun papereihin, niin työnantaja ilmoitti että ks. työpaikkaa ei ole enää tarjolla koska työn on firmassa vähentynyt.
Tulipahan sitten muutettua paikkakuntaa ja rahattomana sitten ihmettelee, kun ei ole vanhempien tulojen takia oikeutettu opintotukeen, opintolainaan eikä opiskelijana työttömyyskorvaukseenkaan. Eli sossuun sitten vaan. Eli tässä on oiva esimerkki siitä, että Suomessa on edelleen per..stä olevia työnantajia. Jos tilauskanta vähenee, niin vois sen ilmoittaa työntekijällekin ajoissa että ehtisi hakea toista duunia tai perruttaa muutto tms.. Jotta valmistuminen ei myöhästyisi, niin harjoittelupaikka on pakko löytyä ja ensisijaisesti ne on sitten palkattomia paikkoja.. olikin liian hyvää ollakseen totta että palkallinen paikka olisi ollut tosiasia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu