Olen huomannut useimmissa työpaikoissa seuraavanlaisen ilmiön kohdistuvan minuun. Olen tavallinen nuori kaunis ja ihan normaalisti pukeutuva ja ehostava neitonen. Olen kiltti, ahkera ja tunnollinen, vanhempia ihmisiä kunnioittava. Noin 40-50 ja sitä vanhemmat akat ottavat minut yleensä melko pian silmätikukseen ja piikittelyn kohteeksi. Omaa näkemystäni asioihin eivät nämä tantat kuuntele vaan he aina tietävät ikänsä puolesta kaiken paremmin ja ovat nuorena osanneet jo (syntyessään?) tehdä kaiken työn ilman koulutusta ym.
Me nykyajan nuoret kun kuulemma päästään niin helpolla. Ajatellaanpa vaikka työehtosopimuksia ja pätkätöitä ym. Näillä 50:sillä naisihmisillä on itseasiassa ollut paljon helpompaa sillä heillä on vielä ollut toivoa tulevaisuudesta ja pitkät työsuhteet ym. minkä varaan rakentaa tulevaisuutensa. Vaikka he olisivat olleet työhönsä täysin sopimattomiakin ja epäpäteviä, hankalia työtovereita ym. ovat saaneet pitää työpaikkansa siitä huolimatta. No, nykyään mikään ei riitä työnantajille. Työpaikat eivät välttämättä säily vaikka tekisi kuinka paljon töitä tahansa. Aivan liian monen nyky nuoren elämä on katkonaista, mitään ei voi suunnitella pidemmälle ja talous heittelehtii milloin mitenkin.
Oma tulkintani on se, että vaihdevuosista kärsivät keski-ikäiset naiset omasta henkilökohtaisesta kriisitään johtuen eivät kestä nuorten naisten läsnä-oloa. Juorutaan seläntakana, kärttyillään, tiuskitaan, äyskitään, mäkätetään, asennoidutaan ylimielisesti. Sen sijaan, että nämä vanhemmat naisihmiset keskustelisivat mahdollisista ristiriidoista hyvässä ja rakentavassa hengessä yhdessä nuorten kanssa, he lyttäävät heidän mielipiteensä esim. seuraavin konstein (suluissa oma vastalauseeni)
1." minä olen vanhempi ja viisaampi" (olet kyllä vanhempi muttet vältämättä kaikisa asioissa viisampi tai oikeassa. Kunnioitan sinua ja kokemustasi, mutta jos et ole kehittynyt yksilö vaan menneeseen jämähtänyt musta-valkoisen ajatusmaailman omaava ahdasmielinen kateellinen eukko niin en silloin kunnioita sinua pätkääkään).
2. "ryhmähenki" (yhdessä kehitätte valheellisen ilmapiirin jossa nuori/nuoret leimataan ammattitaidottomaksi tai laiskaksi, ylläpidätte tätä ilmapiiriä, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
lopuksi: miksi olette kateellisia nuorille naisille te keski-ikäiset naiset? Olette itsekin nuoruutenne viettäneet ja joskus on minunkin aikani olla teidän ikäisenne, mutta nyt on minun aikani olla ja nauttia tästä iästä ja sen tuomista eduista. Sen sijaan, että kadehdit kadotettua kauneuttasi ja terveyttäsi, mitä hyvää elämässäsi on mitä nuorella ei vielä ole: esim. lapsenlapset, viisaus ja kokemus, taloudellinen turva, oma velaton talo Ym. Jokaisella on oma aikansa ja paikkansa ja kaikki tapahtukoon aikanaan jokaisen kohdalla. Nauttikoon jokainen omasta iästään ja älkööt antako sen vaikuttaa työelämän ihmissuhteisiin tai asenteeseen nuoria kohtaan.
Niinpä niin, idealistista siitä johtuen, että aina on niitä yksilöitä, jotka eivät kertakaikkiaan osaa mennä itseensä, se maailma kun on niin PIENI.

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei tarvi olla edes nuori vaann jos olet elämässä muuten menestynyt ja hyvin säilynyt (myönteinen elämänasenne) niin eikös nämä akat ole kokoajan kimpussasi . Jotkut on jopa mustasukkaisia niistä lököpöksý kaljamahoistaan, ihankuin ne jollekkin kelpaisi. Heille itsellekkään ne ei kelpaa muuta kuin itsetuntoa ja rahapussia pönkittänään. Nämä naiset käyttäytyy tanssipaikoilla,naistentansseissa tosi räävittömästi. samoin he kohtelee työkavereitaan, tuo ryhmätyö on niin tuttua ... silmänlumetta .. ollaan tekevinään ja jos jollain on pätevyyttä ja intoa se saatetaan ruotuun ryhmäkurin kautta.
oobn tehtaassa, joss keski-ikäisiä naisia ja vähän nuorempia. En ole huomannut moista, mutta ehkä se on tavallisempaa toimistoissa.
Akat juoruilee kyllä, mutta aika hyväntahtoisesti ja ainakin ovat niin omien juttujensa ja elmämiensä lumoissa, ettei niitä nuoriso kiinnosta.. Toisaalta sillä työpaikalla on hyvä henki noin yleensäottaen ja se on työnjohdon ansiota pitkälti (ei tiukkapipoja). Osaavat palkita henkilöstöään tasapuolisesti, ainakin mun pätkätyökokomukseni mukaan. Monenlaisia paikkoja on. Täällä ikäjakauma ei ole yksipuolinen, sekin ehkä vaikuttaa, on monenlaisia ihmisiä.
Olen ollut toimistossa ja lähdin sieltä pois koska siellä oli turhamaisuus huipussaan.
Naiset kateita toisilleen.
Tehtaassa en tällaista ole huomannut.
Ainahan poikkeuksia on, mutta yleensä.
mikäs tuollaanen työpaikka on? kuulloostaa sci filtä nykyaikana...
Nuoret naiset kokevat vanhat naiset kyttäävinä äiteinään, muistan se omasta nuoruudestani, vaikka pahemmin heitä sorsivat ihan muut. Nyt kokeneena se näkee selvemmin ja nuorten naivius harmittaa. Nuoret eivät todellakaan voi tietää kaikkea, se on luonnonlaki. Pitkää kauneutta ja terveyttä kumminkin
Olen töissä sosiaalivakuutusalalla virastossa. Täällä tällaisia vanhoja kärttyisiä akkoja riittää. Olen 35 vee mies, ja perhedyttäjänä just tällainen ämmä. Katsoo epäilevästi, tiuskii, hermoilee jos teen aloittelijana jonkun atk-virheen (sekavat systeemit). Määräaikainen paikka ja en taatusti jo hänen takiaan saa koskaan vakiduunia, koska taatusti raportoi esimiehelle että tää mies on tumpelo. Hän on merkonomi, ollut virastossa 34v ja minä maisteri, töissä tässä lafkassa vasta 3 vkoa.
Olen törmännyt tähän ilmiöön. kiukutellaan ja vähätellään, ja sitten pitäisi nuorempien kuitenkin hymistellä että ollaan muka kivassa työpaikassa ja kiva lähteä muka vielä vapaa-aikaakin näiden kärttyliisojen kanssa tuhlaamaan.