Mites te muut sinkkuihmiset vietätte joulunne? Itse ainakin tunnen oloni todella yksinäiseksi ja asiaa vaan pahentaa se, että perheen kesken sitten kaikki teeskentelevät, että kyseessä on kunnon "ihanneperhe"..
Joulu?
blaaaa
6634049
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
En tunne yksinäiseksi, uusi vuosi on ikävämpi.
Siis perheen parissa. Sellainen perinne joulu. Tosin töissä pitää olla joulupäivä...
Uutena vuotena on sit sellaiset kavereiden re-union bileet B
Kyllä joulu on ehdottomasti juhlista mukavin ja sinkun kannaltakin helpoin. Sen viettäminen vanhempien seurassa kun on ihan normaalia ja muutenkin joulun rauhallinen ilmapiiri on kiireisen syksyn jälkeen paikallaan. Tänään siis olisi vielä muutama tunti töitä jäljellä, sitten laukku kainaloon ja lentokentälle. Edessä on pitkä viikonloppu vanhempien luona jouluherkuista nauttien, eikä heidän luona muutenkaan liian usein ehdi käymään.
Uusivuosi ja muut vastaavat bileet ovatkin sitten vaikeampia tapauksia. Vanhan kaveripiirin kesken ei juhlat enää entiseen malliin onnistu. Pariskunnilla ja perheillä on omat kuvionsa, eikä niihin todellakaan sinkkukavereita tarvita. En muutenkaan enää iän lähestyessä kolmeakymmentä ole mikään “partyanimal”, joten vuosi saa vaihtua minun osaltani rauhallisissa merkeissä, ilman suurempia bileitä. Välipäivät menee töiden merkeissä ja vuodenvaihteen voisi kuluttaa ihan kotioloissa, vaikkapa hyvän leffan parissa.
Mie vietän ihan perinteisen joulun itekseni omassa asunnossani. Vanhemmat asuvat niin kaukana että etenkään näin lyhyenä jouluna ilman ekstravapaita sinne matkustaminen tuntu turhalta. kaksi edellsitäkin joulua olen itekseni ollut ja nauttinut suunnattomasti. ehkä parhaita jouluja aikuisiässä.
Olen tehnyt joululaatikot, paistanut piparit, ostanut kinkun, jonka paista sitten aattona, hommannut aidon kuusen jne. jne. Siis ihan kaikki tykötarpeet mitä minusta jouluun kuuluu ja ihan vaan itelleni. Aattoaamun alotan joulupuurolla, käyn katsoamssa joulurauhan julistuksen, keittelen glögiä ja valmistelen ruuat kiireettömästi omaan tahtiin. Syön kun on siihen hyvä hetki, poltan kynttilöitä, luen kirjoja, katson televisiosta jouluohjelmia... Nautin kiireettömyydestä ja rauhasta.
Enkä tunne itseä mitenkään vajavaisemmaksi tai vähemmän oikeutetuksi jouluun.
Minulla aivan samat jutut, paitsi katson joulurauhan julistuksen televisiosta. Itselläni on vielä taloyhtiön neljän tunnin mittainen yleinen joulusauna, jossa naapureiden kanssa kylvetään erittäin huolellisesti. Se kelpaa sosiaaliseksi elämäksi minulle jouluna.
Mutta kaikki tuo omasta rauhasta nauttiminen pätee juuri minunkin jouluun. Yksin, muttei yksinäinen!
Samoin minäkin olen laittanut itselleni ruuat ja kotiin joulua laittanut. Kauppahallista kävin lohta ostamassa, kun sieltä saa ostettua juuri niin paljon kun tarvitsee eli yhden siivun sitruuna , pippuri ja konjakkilohta. Hyvää leipää ja tietysti palan kinkkua niin ja tietysti torilta vastan joulusaunaan.
Torttuja tuossa paiston eli joulu tulee minullekin vaikka olen yksin.
Eli hyvää joulua kaikille sinkkuille, nauttikaa olosta , tehkää itsellenne Joulu.
Ihanan itsenäisen kuulloinen kirjoitus. Ihan kuin yksi hyvä ystäväni. Kun aloin suhteeseen, on mennyt paljon seesteisyyttä pois elämästä ja voi tuntua yksinäiselle, vaikka oikeasti yksin ollessa ei sille tuntunut. Yksinäisyys on mielentila - ei mitään muuta. Hyvää Joulua.
Kunpa minäkin saisin viettää tuollaisen joulun ihan itsekseni...
Sinkku olen, mutta jään lapsuuden kotiini viettämään joulua kun vanhempani ja pikkuvelini lähtee isoveljeni perheen tykö viettään joulua. Itse en nauti niin suunnattomasti joulusta että lähtisin mukaan saunomaan ja syömään ja lahjoja avaamaan. ne voin tehhä yhtä hyvin täältä kotoakin päin. Kaveri tuloo kaveriksi tänne niin mikäs sen mukavempaa.
saaressa, mutta kesällä..yksin, kun tietää että toinen tulee..
ja sitte mie tulen
hyh, millasta jutuuu
kyl jouluun kuuluu lunnon pano
Minusta Joulun aika on niin paljon täynnä sellaista, ettei kukaan voi tuntea itseään yksinäiseksi tai sitten tuntee. Paremminkin minä tunnen, että voi, saisinpa viettää Joulun yksin. Voisin olla jossain korvessa, mukana hyvää jouluruokaa, kynttilöitä, musikkia, lukemista .....Joulut on vain niin hössötysaikaa, mukaanhan siihen pitää mennä. Yömessuun menen yksin, se on semmoinen antoisa hetki, seurata menoa, laulella ja kuunnella, eikä kukaan nyki hihasta, ja kysele , millon tämä oikein loppuu.
Jouluaatto ainakin menee vanhempien ja veljieni kanssa, otetaan koiruuksen kanssa tavarat matkaan ja suunnataan sinne syömään ja saunomaan. Joulupäivän ohjelmasta ei oo vielä tietoa, mutta varmasti me jotain keksitään:). Mä en oo oikein jouluihmisiä, joten ei mua paljoo haittaa vaikka yksin kotona olisinkin...
Uusi vuosi on sitten hankalampi. Mullakin on tilanne se, että kavereilla alkaa olla perhettä tai sitä on tulossa niin heillä aika menee sitten siinä. Toisaalta ei mua kiinnosta mihinkään baariin lähtee, joten eiköhän me olla koiran kanssa kotona vaan (se leffa oli muuten hyvä idea, joka siitä mainitsi) ja mä pitelen tota tassusta kiinni jos ilotulitukset pelottaa:).
joulun vanhempieni luona niin kuin aina ennenkin kaikki viimeiset 30 vuotta riippumatta siitä olenko seurustellut tai en. En tunne oloani yksinäiseksi jouluna tai oikeastaan muutenkaan, sillä minulla on tosi laaja ystäväpiiri ympärimaapalloa ja tiedän olevani pidetty ihminen. Olen aikaisemmin elänyt sellaisissa paljon kaukosuhdetta sisältävissä seurustelusuhteissa ja oppinut tekemään asioita myös yksin, joten tämä sinkkuelämä nyt ei niin hirveää ole. Ainut on vaan, että toisinaan kaipaa fyysistä läheisyyttä. Jollain tasolla nykyinen sinkkuus on valinta, sillä tarjokkaita on ollut, mutten ole jaksanut kiinnostua, kun riittävän mielenkiintoista ei ole tullut vastaan.
Uutena vuotena mennään kaverin kanssa bilettämään. Mulla on tahti hieman hurjien nuoruusvuosien mentyä laantunut, mutta silti ei tässä nyt mitään mummoja vielä olla, joten menojalka kyllä vipattaa.
Hyvää joulua ja entistä onnellisempaa uutta vuotta kaikille!! :D
Minä vietän ainakin tämän jouluni niin että menen ensin porukoille syömään aattona ja illalla baariin. Siinä se. Joulupäivänä ehkä sama juttu.
Vietän kaikki juhlat yksin eli ei ole juhlia, ei ole aiemminkaan elämässä ollut juuri ollenkaan juhlia. Hyvä jos edes baarissa joskus aiemmin kävin. Olen ollut aika yksin elämässä. Ehkä jonakin päivänä on joku, tai sitten ei. Juhlatunnelmasta voin nauttia vaikka ei muuta olisi ja kuvitella mitä muut tekee (olla toisten puolesta iloinen). Ei juhannuksia, syntymäpäiviä, pikkujouluja ym.
Ja lohduttaa sekin että vanhana kuolee, ei tarvii sit enää miettiä.
Ei ole sukua, ja mitään ihmistä ei nyt oikein oo silleen.
Ei satu, vaan ei tuunu miltään kun on nyt vihdoin tottunut. Ei juhlia. Paitsi sydämessä voi monista asioista olla onnellinen.
Mulla sattuu oleen "puoli sukua" eronnutta porukkaa, et tänäkin jouluna vietän suklaissinkun kanssa lapset joulua yhdessä, niin se menee...
Sinkut hei ! Kutsukaa toisia sinkkuja luoksenne, edes yksi ystävä.
Ihmisille tuntuu tulevan nykyään ahdistus vähän kaikista asioista, myöskin siitä et viettääkö sitä sitten tarpeeksi täydellistä ihannejoulua...eikä sitä oikeen tavoittelemalla saa, se jouluolo vaan tulee kun tajuaa miten onnellinen on kun oma perhe,kaikkine vikoineenkin.Edes jouluna pitää rentoutua ja laiskotella syyllisyyttä tuntematta!
Joo kotona perheen parissa menee joulu... Huoh... Kyllä kieltämättä jonkun naisen ottasin jakamaan myös joulun olot ja ilot=). Hyvää joulua vaan kaikille sinkuille ja älköötte vaipuko joulun alla epätoivoon.
nukun pitkään,käyn lenkillä ,maaseudulla mamman tykönä,hautausmaalla viemäs parit kynttilät, sitten vanhempien luo saunaan , syömään, lahjojen jakoon ja loppuillast parin kaverin kans baariin ja joulupäivänä vähän kinkkua ja keittoo,et näin.
Mikä on ihanneperhe? En ymmärrä koko käsitettä. Kaikilla on ongelmia ainakin pinnan alla ja perhesuhteisiin kuuluu paljon aggressioita, ongelmia, puhumattomuutta jne. Paljon pitää ihmisen kestää, että asuu toisen kans yhdessä esim. 35 vuotta ja hoitaa lapsia. Mikä ihanne se on? Ei semmoista ihannetta todellisuudessa ole olemassa. Sinun masennusta vain lisää se, jos uskot, että jokin ihanne on olemassa. Jokainen on pohjimmiltaan yksin. Kaikki suhteet, oli ne mitä vain, sammuvat aikanaan (viimeistään kun toinen kuolee)ja jos ei niiden anna sammua, ne muuttuvat helvetiksi.
No yksimpä tuo joulu menee,paitsi aatto-aamu jolloin sirarusteni kanssa käymme hautausmaalla
Jouluja vaan yksinäisille ja miksei muillekkin
P.S. Toi idea toisen sinkun kutsumisesta luokseen ois muuten hyvä kun vain ois joku sinkku tuttu
joulu,uusvuos,ystävänpäivä,näyttää olevan jokaisen ns sinkun yksinäistä aikaa..tietty kun muistelee mennyttä aikaa,luonut kuvan aivoihinsa voi voi kun sillon oli asiat hyvin,ja voi kun olisi ihana perhe joulu,se oli silloin lapsena se aika,kunha ei väkivaltaista ja riehuvaa isää kännissä aattona vuonna 73
Patis on varmaankin auki..
sinkkuna joulua vietetään nyt kolmatta kertaa. Pakko myöntää että eka sinkkujoulu oli yhtä helvettiä. kaikki jouluvalmistelut mitä ikinä teinkin, tein miellyttääkseni toista osapuolta. siivosin, tein joulun pöytään, ja
suorititan kaikki jouluostokset jne... liian kiltit miehet lempataan, sanoi joku ystäväni?
tänä päivänä voin henkisesti jo aivan loistavasti.
masennus ja ahdistus poistuneet kuvioista. lukekaa ihmiset lukekaa !! jos yksinäisyys astelee kehiin niin, ottakaa lasi hyvää punkkua,
pehmeitä tyynyjä selän alle,hyvä kirja käpäliin ja pöydälle palamaan muutama kynttilä. hetken päästä huomaat kuinka nautit olostasi. onnellisuuteen ei tarvita vaimoa, viittä lasta, ja valkoista kivitaloa järvenrannalta. Hyvää Joulua teille kaikille !
minä ainakin haluaisin löytää naisen elämääni.sinkkuna joulun viettäminen on yhtä paskaa.
yhdessä on paljon hauskempaa suunnitella kaiken laista. terv.ihan ok näk mies lohjalta;)
ensimmäinen joulu sinkkuna 12v :tee ... aika masentavaa ..ikavää mennä viettää joulua muitte kans mut .... meneehä se tietysti ilta silleenki vaikka kaikki muistot viime joulusta palaa mieleen ...
Olen kanssasi samaaa mieltä! Mulla o tosin tänä jouluna asiat hyvin Veli on tullu perheineen viihdytämään mua. Mutta jos olisin yksin niin kokemuksesta voin sanoa että joulun vietto yksin on aivan syvältä sieltä minne aurinko ei paista!!!
Huomena vielä aamusta töihin ja sen jälkeen hautausmaalle kynttilä ja sitten kotiin nauttimaan omasta joulusta...kynttilöitä, joulumusiikkia,jouluruuat ja pakettien avaaminen..
Vanhempien luo ei kiinnosta mennä koska lapsuuden joulut tähän päivään asti olivat yhtä tappelua.
Eka joulu viiteen vuoteen sinkkuna ja yksin ja mukavalta tuntuu : )
Lämmintä joulua kaikille
Koko joulu v******a. Vuoden rasittavinta aikaa. Sinkkuna olen, mutta kai sitä vanhempien luona käy aattona pyörähtämässä.
Kyllähän joulu on niin perhe keskeinen juhla, ja jos ei ole omaa perhettä (puolisoa, lapsia) ja oma lapsuudenperhe on maantieteelliseti tai muuten kaukaunen, niin kyllä sitä jouluna huomaa miettivänsä sitä, mitä itsellä ei ole, varsinkin kun sen haluaisi. Kyllä minulla on ainakin rohkeutta myöntää, että joulu yksin ei tunnu kivalta, vaikken kuitenkaan oli yksinäinen.
Miettiny miten aaton vietän, jos kävisi kävelyllä, saunoisi, söisi hyvin, juttelisi puhelimessa, illalla voisi pistäytyä pubissa glögillä katsomassa millaisia siellä on jouluna (en ole ikinä ollut jouluna) ja vielä voisi vaikka mennä yökirkkoon. Sinkkujoulujen järjestäminen olisi hyvä idea jollekin taholle.
eronneena yksin vietän. Sukulaiset ovat kaukana, en viitsi lähteä sinnekään. Lapset ovat exän kanssa omissa sukulaisissa. Eipä näe tenaviakaan kun aikovat innoissaan paketteja:( ...en aio juopotella, tulee vaan vielä paskempi fiilis!
on olla sinkku.ei tarvitse kuunnella mäkättävää emäntää... ite en ole sinkku :-(
Hmmm, harmittelet kun et ole sinkku ja kerrot, että se olis kiva olotila. Eihän sun tarvi kuin ottaa kamat kassiin ja muuttua sinkuksi!
Samassa kaupungissa asuvien vanhempien luona aion käydä syömässä. Siinäpä se jouluni sitten oikeastaan onkin. Mitään lahjoja ei ostella puolin eikä toisin, ei siis ole tarvinnut juosta noissa täpötäysissä kaupoissa lainkaan. Muutenkaan en aio järkätä kotiini minkäänlaista joulua. No sen verta kuitenkin että kinkkua on kotonakin ja aion myös tehdä itse perunalaatikon, imelletyn sellaisen. Mitään muuta jouluhässäkkää ei kämpässäni ole. Muuten joulu menee kuin mikä tahansa viikonloppu, no vähän pidempi sellainen. Rennosti aion ottaa. Katselen leffoja, lueskelen, kuuntelen musiikkia. Glögiä otan ja löhöilen. Itse asiassa olen lähes kaikki joulut viettänyt samalla tavalla jo vuosikaudet joten eipä aiheuta sen kummempia tunteenpurkauksia. Oma kulta kyllä olisi ihan kiva ja järkätä kunnon joulu yhdessä mutta kun sitä kumppania nyt ei ole niin enpä aio asialla sen kummemmin stressata. Sitä paitsi päivät jo pitenee ja kevät pukkaa kovaa vauhtia ;)
No jos on valinnu ton Sinkun ihanne-elämän niin kyllä se pitää kestää. Kaikki Sinkut aina väittää että niillä on niin hyvin asiat.Tosiasia on, että ne raukat haluis jonkun joka välittäis.MONOTOONISTA.
Ne raukat ei löydä ketään joka välittäis. No koittakaa nyt kestää.Hyvää Joulua vaan Sinkut.Kinkuilla on vaikeempaa, ne syödään
Hei haloo! Ei kai elämä ole pelkästään tietoisia valintoja! Ei sinkkuelämää valita, kuten ei perhe-elämääkään.
Mistähän Kamikaze (nimimerkki kertoo paljon, milloin alkaa elää nimimerkkinsä mukaisesti...?) on saanut päähänsä, että sinkuilla ei olisi ketään, joka välittäisi!? Itse olen saanut kutsun aattoa viettämään kolmelta ystäväPARISKUNNALTA. Saatanpa mennäkin huomenna poikkeamaan yhden heistä luona. Ennen kaikkea kuitenkin odotan hetkeä, jolloin voin nauttia joulusaunasta, itse valmistamastani jouluateriasta sekä konvehdeista ja viinistä kotisohvallani...
Parasta sinkkujoulussa on se, että voi VALITA mitä ja milloin tekee! Tottakai yksinäisyydestä kärsiviäkin on (itsemurhatilastoissa piikki joulunpyhinä!) ja he saavat kaiken sympatiani. Neuvoksi heille; jos mahdollisuus vain on, matkalle mars!
No kun se vaan on niin.98 % Sinkuista haluais jonkun!!
Viittikkö kuule laittaa mulle, mistä tutkimuksesta olet nuo luvut saanut? Tai jos olet itse ko. tutkimuksen tehnyt, mikähän oli otanta ja tutkimusmenetelmä...?
No otanta oli tasan yx ja prosentti just toi.Mut voihan noita tutkia jos kiinnostaa.Eläämäähän tää vaan on :)
kirjotella tuollasia yleistyksiä, kun tapauksia on niin monenlaisia. Kyllä moni sinkku varmaan haluaisi jonkun, mutta ainakin omalla kohdallani mieluummin yksin kuin sellaisen kanssa joka on "ihan ok". Eli sääli niitä, joilla on joku vain sen takia ettei ole yksin. Hyvää joulua kuitenkin kaikille, sinkuille ja ei-sinkuille =)
Sinä se tunnut jotenkin kaikkein katkerimmalta. Huh huh. Oletkohan ikinä tyytyväinen? Kumppanillasi on varmaan mukava elämä ?
Onko sinkut joku eri rotu, mikä sota nyt sinkkujen ja perheellisten keske taas. Ketkä valittaa vai onko tuo taas luuloa ja kuuloa, vaan ei tietoa. Eihän me mitään raukkoja olla, on sekin kuvitus jollakin. On avioliitto koettu, eletty eronneena,ex-miehen hautajaiset, muutamat avosuhteet, yks päättyi lähestymiskieltoon,kun ei ymmärtänyt etten tarvi tyrannia kotiini.
Näin ei tarvi hössöttää kaupoissa sille sitä tolle tätä, voin rauhassa kävellä ja katsella joulun tuloa, kaikkein rakkaimmille pienet lahjat.
Laitan joulun, ruuat, koristeita vähän kotiin, kuuntelen joulumusaa, ihan yksikseen, jouluaattona aikuinen poikani tulee käymään, syömme, juttelemme, hän lähtee, en tunne mitään joulupaniikkia, on hyvä jouluaatto näin.
Paras joululahjani, ei timantteja ja tiskikoneita lahjoina.
Jossain elämän vaihees tajusin, ettei se jouluaatto ole kuin yksi ilta, koko joulu kolme päivää, ei tarvi todellakaan tehdä niinkuin on tapana ollut. Voin olla kotona, mennä mihin tahdon. Hössötykseltä voi sulkea korvat.
Eii se sinkkuus todellakaan ole niin kurjaa kuin jotkut uhoovat, yleensä ne tradiperheet, sun muut.Saattaahan pieni kauteuden häivä olla mukana. Mitä ne tilastontekijät on ettei niitä tapauksia, joista yks sai lähestymiskiellon, hah hah, niin sekin uskoi isoja itsestään, joulunkin se äijä osas pilata täysin. Voi kyllä meidät huolii jos me vaan huolitaan, mulla ei oo sitä traumaa, että käkkänä kuin käkkänä kainalossa että niinkuin muutkin "normaalit".
Ehkäpä elämänkokemus tuo tullessaan kaikenlaista, myös sen ettei tarvi miettiä mitä muut ja näin on aina ollut tapana, osaa itsensä takia tehdä kaikenlaista, mukavan rauhaisan joulunkin, ei miellyttääkseen vain muita.
Ihminen on jotenkin sokea vain omalle elämäntilanteelleen. Ei osaa miettiä, mihin asiat menee tai voi mennä. Edellinen kirjoitus oli tosi hyvä ja voi olla edessä kellä vaan, vaikka ei olekaan huono vaihtoehto.
Typerämpää elää kuvitellen, että kaikki on hyvin ja henki lähtee ellei joku (kuka tahansa) ole siinä joulua jakamassa.
Tämä on 35 vuotiaan elämäni aikana ensimmäinen yksin eletty jouluaatto. Kuvittelin sen olevan pahempaakin, mutta hyvinhän tämä tuntuu sujuvan. Pientä siivoilua, aamupuurot on keitetty ja syöty kinkkuleivän kanssa. Saa nähdä minne mieli kehittyy kun tulee ilta-aika.
Meillä hiljaisilla miehillä on ongelmana kaverien puute, kun ei ole seurusteluluonnetta, ei synny kaveripiiriäkään. Ja vanhemmat ovat mullan alla olleet jo kymmenen vuotta. Mutta nyt on hyvä aika olla rauhassa ja kuunnella radiosta joulumusiikkia ja pohtia vaikka maailman menoa. Arkisin työelämä vie mehut pois, nyt on hyvä aika ladata akkuja.
Ulkoilu olisi tietysti hyvä, mutta jostain syystä ulos ei ilkiä mennä, mielummin nautin kotona joulurauhasta. Ei tämä elämä niin vakavaa ole, kinkuilla on tosiaan vielä ikävämpää :)
On totta, että joulu on ihan siinä missä muutkin viikonloput. ja nykyään kun on paljon niitä jotka eivät juhli joulua tai lähtee sitä pakoon, niin ei yksinäisten sinkkujenkaan tarvitse tuntea oloaan niin kauean syrjäytyneiksi ja erikoisiksi. Itselläni on aika inhottavia muistoja lapsuuden jouluista, joten mieluiten olisin ohittanut joulun tänäkin vuonna tai lähtenyt ulkomaille karkuun. Niin kuin aikasemmissa viesteissä olikin jo vähän puhetta, että jos on yksinäinen ja surkea olo, niin voi aina yrittää lohduttautua ajattelemalla että monet perheelliset kokee vuodesta toiseen kamalan perheriitojen ja viinan sekaisen joulun...mielummin siis nautiskelee yksin konvehtien ja hyvän kirjan äärellä!:)
Itselläni on niin ahdistavia muistoja menneistä jouluista, että pääsääntö meidän perheessä on ollut, ettei saa riidellä eikä ressata joulusta. Nyt vietän joulua yksin ja nautin olostani.Katson tellua,syön,luen ja otan glögiä.Ei tarvitse passata ketään ja huolehtia kenestäkään.Eikä ahdista! Enemmän ahdisti ja puristi silloin kun olin parisuhteessa ja aikoinani lapsuudenkodissa ollessani....! Olen yksin, mutten tunne itseäni yksinäiseksi.Kaikille yksinään oleville, hyvää ja rauhaisaa joulua olla itsensä kanssa ja miettiä elämää.
omassa kotona. Ties kuinka mones jo näin. Kun ei ole mukuloita eikä vannoutuneella poikamiehellä ole puoliskoa,niin yssikseen vaan,näin pärjäilee. Itsestähän se kaikki on kiinni. Jos oikein alkaisi surkuttelemaan ja harmittelemaan,saisi luotua sellaisen fiiliksen että kaikki on kurjaa ja kauheaa,mutta mitäpä sitä alkaisi suurentelemaan asioita. Ihan yhtä samanlainen viikonloppu yksin kotona on jokainen viikonloppu kuin joulukin. Tunnen ihmisiä,jotka eivät osaa tavallisenakaan viikonloppuna olla yksikseen,mutta tähänkin oppii. Jos jotain nyt oikein yksinäisyys ahistaa ja tekee kippeetä,ehdottaisin että kuunyelee radiota vaikka,puuhailee mukavia asioita joista tulee itselleen iloa ja lakkaa suremasta joutavia,sillä tosiasioiden hyväksyminen on kuitenkin välttämättömyys. Mukavempi tietenkin on,jos kenenkään ei tarvitse viettää joulua yksinään ellei sellaista halua,en siis morkkaa ketään vaikka yksinäisyys puristelisi. Ajattelen vain,että jos yksin on muutoinkin,niin miksi siitä juuri jouluna tarvitsisi tehdä sen ikävämpää kuin muulloinkaan. Toki joulu on ok,mutta taitaa olla varsinaisesti lasten juhlaa,vaikka osaahan aikuisetkin asiasta iloita. Kuitenkin,kaikilla joilla on netti,eivät ole yksinäisempiä kuin muulloinkaan,sen kuin vain alltheweb tai google hakukoneilla tutkimaan netillä ihmeellisyyksiä maailman...jokaiselle löytyy jotakin joka kiinnostaa. Ne joilla ei ole nettiä,ovat voineet varautua asiaan ennnakolta myöskin,vaikka varaamalla joitakin kiinnostavia kirjoja tms. Siis,jouluja tulee ja menee,yksinäisyys ja hiljaisuus on henkireikä,se vain pitää osata ymmärtää oikein. Hyvää joulua siis ihmiset.
Sama vika Rahikaisella. Tänä Joulu menee paremmin kuin edellinen Joulu ja sitä edellinen ja sitä edellinen... Joulun yksinäisyyteen on jo sen verran tottunut, ettei ympärille enään ketää kaipaakaan.
Itse keksin tuhlata aikaa opettelmalla ilmaista gimp-kuvankäsittelyohjelmaa. On rentoa ja leppoisaa tekemistä, ja hyödyllistäkin :) Tekemällä jotain tosiaan mahdolliset murheet unohtuu ja aika kuluu huomaamattaan. Ja se talvipäivän seisauskin jo meni :)
Yksin vietetty joulu on syvältä... ei todellakaan ole mitään hauskaa pistellä yksinään naamariin glögiä ja pipareita... samalla kun joutuu kuuntelemaan kavereiden "ostin tyttöystävälle sitä ja sitä..."-juttuja...
ja illalla sitten kaiken maailman "kaverit" pyytävät juoppokuskiksi, ja sitten tulee lähdettyä vain sen takia kun "ei ole muutakaan tekemistä"... höh...
onneksi on töitä jouluna, saa edes jotenkin ajan kulumaan...
Pakkoko se on juoppokuskiksi lähteä kellekkään. Ota pienet näkäräiset ja ei aikaakaan kun tulee into lähteä lähiön ruotsinlaivasimulaattoriin lystin pitoon. Tänään siellä on taatusti ne "periaatteessa vapaat" poissaolevia. Sinkut bailaa ja kivaa on. Minä lähden sinkkunaapurini kanssa yön selkään juhlimaan myöhemmin. Ensin kumpikin vietetään omaan tahtiimme yksinäiset joulujuhlamme ;). Juonkin tässä juuri glögiä ja mietin mihin aikaan jaksaisin kattaa itselleni ilallispöydän. Ihanaa kun kukaan ei kysele koska syödään. Paketit avaan kuusen alta kun hetki on sopiva. Tämä on ihanaa!
olen viettämässä joulua vanhempieni kanssa. Äiti on perskännit ja kiukuttelee kun ei saa ruokaa sillä aikaa kun isä on hautuumaalla. Täällä kyläilevä sukulaismummo on skitsofreenikko joka puristaa joulupöydässä käsilaukkua rintaansa vasten.
Joudun huomenna hammaspäivystykseen kuhn etuhammasta särkee ihan vietävästi. Toivottavasti ede4s joku sukulaisista on ajokunnossa aamulla...Onneksi joulu ei merkitse enää niin paljon kuin lapsena!
Tuhlaa rakkautta, sytytä tuikkuja, kutsu tontut ja enkelit kylään. Kata pöytä sydämen kammariin, anna onnen ja joulun tulla!! Leppoisaa joulua kaikille yksinäisille sinkuille!
Jep, surkeeta on.
Lämmintä juotavaa ja lämpimät peitot sulle. Pikaista paranemista :) Muista levätä.
Käyn saunassa ja meen peittojen alle. Eiköhän se siitä. Sieluisaa Joulua sulle!
Mielenkiintonen toivotus.. Älä rasita ittees liian kovilla löylyillä äläkä nukahda lauteille :)
touhua tuo "ihanneperhe"...
perinteitä kunnioittaen
1. syöminen
2. sauna
3. lahjat
4. hampaat
ne taas :(
Sulle Sinkulle haluaisin kertoa, olen 46vuotias eronnut, ehkä uusio sinkku. Kaksi lasta, aikuisia jo
vamhempi asuu jo omillaan ja nuorempi asuu kannssani, joka menee äitinsä "uusioperheen" luo joukua viettämään. Olen ollut jo monta joulua koiran kanssa, nyt olen täysin yksin kun koira kuoli kesällä. Mulla alkaa Joulun vietto alkaa kun pojat tulee "iskän luo" Toivotan Teille kaikille Hyvää Joulua
menin jouluksi vanhempien luokse, nyt juon siis keskikaljaa ja hengailen netissä, ihan hyvä joulu oli tällä kertaa.
Toivottavasti edes jokunen meistä pääsee tutustumaan parisuhteen ihmeellisyyksiin ensivuoden puolella.
Hmmh.. Ei mitenkään hyvin.
Meillä on kans se että pitää teeskennellä olevansa "ihanneperhe.." Olen aina vihannut joulua lapsuudestani lähtien, kaikilla muilla joulu on ollut rauhoittumista ja mukavaa ajanviettoa perheen kesken, meillä se on taas ollut jatkuvaa juopottelua, huutoa ja tappelua. Mutta pakko on kuulemma aina osallistua joulunviettoon.
Täytyy kyllä myöntää että aattona istuin ensin koko päivän kapakassa juoden bisseä ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja raahauduin pääkallopaikalle.
no käyhän se noinkin. mie vietän perinteistä joulua, kinkkua ja seksiä-...
http://www.efb.dk/site-box.cfm?SIID=7&COID=5412&SF=3