Näin susta unta

Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää, miksi mies kertoo naiselle nähneensä tästä unta? Useampi miespuolinen tuttavani on kertonut nähneensä minusta unia, usein eroottisia ja jotkut kertovat unen kulun tarkastikin. Miehet ovat kavereita, työkavereita tai vain muuten tuttuja ja he kertovat asiasta suoraan suullisesti tai lähettävät sähköpostia. Mutta miksi??

Mies, jos sinä näet jostain tutusta naisesta unta, kerrotko siitä hänelle? Jos uni on erottinen, kerrotko senkin? Entä unen yksityiskohtaisen kulun? Mikä on se syy kertomiseen, ihan vain muuten vainko?
85001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin yhdestä naisesta unta että hänen silmänsä olivat muuttuneet tummiksi. Seuraavana päivänä tällä naisella oli sellaiset piilarit päässä että hänen silmänsä olivat tummat. Aika kamala tunne kun uni tavallaan tuli toteen... Kerroin tälle naiselle tästä kohtaa unesta ja hänkin ihmetteli sitä. Kertoi että oli huomannut ilmeestäni ihme kauhistuksen. Muuten se uni oli myös eroottinen mutten kertonut siitä mitään hänelle. Tuskin olisi soveliasta ollut. Saisi sekin puoli toteutua. Olen ihastunut häneen kovasti..

Äänestä

ainakaan mun mielestä taida olla ihan pyyteetöntä ja viatonta hommaa kertoilla tuhmista unista niitten kohteelle.Taitaapi pojilla olla mielessä unien täytäntöönpano :-) Sivukuriositeettina pakko sanoa että mikähän helvetti siinä on et unissakaan ei käy flaksi juuri koskaan,silloin harvoin kun näet tuhmia unia niin se viimeinen rypistys jää melkein aina puuttumaan:just siinä vaiheessa kun alkaa vaatteet väheneen ja tunnelma tiivistyyn niin filmi katkeaa :-( Ja unethan peilas real-laiffia...

Äänestä
  • Kannattais olla jo valmiiks alaston unessa kun kuva alkaa, niin voi olla mahis päästä loppuun asti. Riisumisesta on pitkä matka..... :) :)

    Äänestä

  • ne unet peilaa tosielämää, niin mulla on sit aika huonosti asiat, ainakin välillä. Mä kun en nää ns. tavallisia unia ollenkaan, en myöskään eroottisia, vaikka kovasti toivoisin ja yrittänyt jopa ajatuksen voimalla illalla hankkiutua semmoisiin uniin, mutta kun ei niin ei. Ainoat unet mitä herätessäni muistan, on painajaiset, mutta niin kuin Yrmiolla, filmi katkeaa kesken kaiken, onneksi siis ennen kuin veri suihkuaa ja pääni lentää, mikä mun tapauksessa on kyllä onnni ja autuus. Uni siis päättyy yleensä siihen kun herään omaan huutooni eli ehkä se on se suuri tunnekuohu, mikä meidät unesta herättää, latteempi uni kulkee tasaisen tappavasti loppuun saakka.

    Niin, minkäpäs se unen kohde mahtaa sille, että on mukana toisen unen aivomyrskyssä, vaikka joskus kyllä tuntuu, että minäkin oon "syyllinen" kun oon ollut mukana sellaisissa unissa ;-)

    Äänestä

  • Mulla oli sama homma, olin vuosia yksin ja en päässyt edes unessa pukille kertaakaan, aina tuli joku keskeyttämään tai jos ei muuta niin juuri kun olin huulilla niin ovella on jehovan todistaja soittamassa kelloa : D

    Äänestä

Koska sä taidat olla kaunis, seksikäs nainen. Himoa se vaan on. Ne haluaa naida sua joka reikään... Ei se ole mistään muusta kiinni. Sitä en kyllä tajua miksi niitten ääliöitten täytyy se ääneen sanoa.

Äänestä

näkisin, niin tuskin kertoisin. Muuten kyllä.

Äänestä

kommenteista. Ehkä niillä on sitten jotain taka-ajatuksia, en tiedä. Vaikea niiden kertomisiin on mitään vastatakaan muuta kuin "niinkö", "vai niin" tms. Itse kun en näe muunlaisia unia kuin niitä kauhupläjäyksiä ja niitä taas ei viitsi kenellekään kertoa.

Mut kadehdin kyllä niitä, jotka näkee eroottisia unia! Nauttikaa niistä =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uneton kirjoitti:

Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää, miksi mies kertoo naiselle nähneensä tästä unta? Useampi miespuolinen tuttavani on kertonut nähneensä minusta unia, usein eroottisia ja jotkut kertovat unen kulun tarkastikin. Miehet ovat kavereita, työkavereita tai vain muuten tuttuja ja he kertovat asiasta suoraan suullisesti tai lähettävät sähköpostia. Mutta miksi??

Mies, jos sinä näet jostain tutusta naisesta unta, kerrotko siitä hänelle? Jos uni on erottinen, kerrotko senkin? Entä unen yksityiskohtaisen kulun? Mikä on se syy kertomiseen, ihan vain muuten vainko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu