jouluvierailut

Käyttekö jouluna/välipäivinä mammojen paappojen luona?
Mä käyn omien vanh luona lasten kanssa, mies ei tule, on töissä.

Miehen vanhempien luo en mene, siitä ei tule kuin mielipahaa.Ovat kyllä soittaneet lapselleni, että jouluaattona sitten tulette hakemaan paketit. Ihan kuin niitä ei voisi hakea muuna päivänä.

Lapseni ei edes luvannut mennä hakemaan lahjoja,koska he moittivat lapsiakin heidän kuulleen ja ampuvat yli jutuillaan.Aina sama valitus miksi ette ole käyneet ym ovat taas pilanneet joulumieleni kiitos heidän.Ovat todella erikoisia persoonia. En tule toimeen heidän kanssaan millään vaikka yritän.

Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja kyläillä ja jutella ihan outojenkin kanssa.
Nautin suorastaan olla tekemisissä muiden kanssa, olen siis sosiaalinen luonne.
Mutta heidän kanssaan ei ole ollenkaan hyvä. Saavat mut suorastaan ahdistuneeksi tempuillaan.
41101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käymme myös hankalilla appivanhemmilla. Sosiaalisuus on myös järkeä, empaattisuutta, hyväksymistä, eikä vain mukavien ihmisten tapaamista.
ps. empaattisuus on edes hetkeksi asettumista toisen nahkoihin.

Äänestä
  • Teet ihan oikein kun et mene appivanhempiesi luokse,jos vierailulla saa vain mielipahaa niin silloin on parempi ottaa etäisyyttä appivanhempiin ja suojella itseään enemmiltä mielipahoilta.

    Hyvää joulua sinulle ja perheellesi ja nauti niistä läheisistä ihmisistä jotka todella välittää ja joiden seurassa on hyvä olla.

    Äänestä

  • hiutale kirjoitti:

    Teet ihan oikein kun et mene appivanhempiesi luokse,jos vierailulla saa vain mielipahaa niin silloin on parempi ottaa etäisyyttä appivanhempiin ja suojella itseään enemmiltä mielipahoilta.

    Hyvää joulua sinulle ja perheellesi ja nauti niistä läheisistä ihmisistä jotka todella välittää ja joiden seurassa on hyvä olla.

    Kiitos hiutale viestistäsi.

    Äänestä

  • Miten appivanhempasi ovat hankalia? Haukkuvatko/syyllistävätkö he sinua kaikesta vaikka et ole syyllinen?
    Olisi tosi kiva tietää mikä teillä on hankaluuden aihe, kun pystyt noin empaattisesti ajatella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumipallo kirjoitti:

Käyttekö jouluna/välipäivinä mammojen paappojen luona?
Mä käyn omien vanh luona lasten kanssa, mies ei tule, on töissä.

Miehen vanhempien luo en mene, siitä ei tule kuin mielipahaa.Ovat kyllä soittaneet lapselleni, että jouluaattona sitten tulette hakemaan paketit. Ihan kuin niitä ei voisi hakea muuna päivänä.

Lapseni ei edes luvannut mennä hakemaan lahjoja,koska he moittivat lapsiakin heidän kuulleen ja ampuvat yli jutuillaan.Aina sama valitus miksi ette ole käyneet ym ovat taas pilanneet joulumieleni kiitos heidän.Ovat todella erikoisia persoonia. En tule toimeen heidän kanssaan millään vaikka yritän.

Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja kyläillä ja jutella ihan outojenkin kanssa.
Nautin suorastaan olla tekemisissä muiden kanssa, olen siis sosiaalinen luonne.
Mutta heidän kanssaan ei ole ollenkaan hyvä. Saavat mut suorastaan ahdistuneeksi tempuillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu